Kreetta Onkelin romaani Kutsumus (Sammakko, 2010) on ensimmäinen kirjailijan teos johon tartuin - tosin jonkin kolumnin lienen lukenut, sen kummemmin kirjoittajaa noteeraamatta. Jonotin kirjan saamista pitkään kirjastojen Helmet-järjestelmästä, ja kun sen sain, meni vielä pari viikkoa ennen kuin älysin tarttua teokseen.
Harvoin saa lukea näin reipasta tekstiä, ja näin iskeviä lauseita, jotka samaan aikaan kutittavat nauruhermoja ja pistävät kipeään paikkaan. Onkeli karikatyrisoi henkilöitään surutta ja rajatta, mutta juuri tämä reippaus tekee kirjasta nautinnollisen. Ellei teksti olisi niin hauskaa olisi lukijalla tosissaan mieli matalalla.
Ja mistä kirja kertoo? Kyseessä on kahden kirjailijan tarina, toinen pitkän linjan puurtaja joka ei juuri tunnustusta saa, toinen päiväperhonen joka nousee kansakunnan kaapin päälle ensimmäisellä teoksellaan. Teemat ovat vaikeita: mikä saa jonkun pysymään kirjoittamisen parissa, vaikka tekstiä ei juuri synny ja sekin mikä syntyy on hentoa ja hankalaa, vaikeasti synnytettyä. Ja mitä tapahtuu sitten kun joku toinen saa kunniaa ja itsellä menee kaikki pieleen?
No, ihan näin huonosti eivät asiat kaiken kaikkiaan ole - kirjailija kertoo (puolivakavasti) mistä kutsumuksen tunnistaa. Ja saa puurtaja lopulta palkkansa, tavallaan.
Aiheen puolesta teokselle täysi kymppi. Tekstin sujuvuudesta ja teoksen kokonaisuudesta seiska. Mutta koska tekstin rujous istuu niin hyvin teemaan, voisi siitäkin antaa kympin, jos taiteellisia arvoja kovin arvostaa.
Tekstit
i was fortunate enough to meet him
9 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti