Jatkoin Nikolai Gogolin lukemista. Aiemmin luin valittujen teosten toisen osan, joka sisältää Reviisorin ja Kuolleet sielut. Nyt tartuin ensimmäiseen osaan, joka olisi kyllä pitänyt lukea ensin.
Täytyy myöntää, että käsitykseni Gogolista muuttui. Novellit Jouluyö ja Maahisten valtiatar ovat nimellisesti realistista kerronta, mutta kun tarinoissa vilisee paholaisia ja noitia ja kaikenlaisia mielikuvituksellisia tapahtumia, tuntuu kuin Gogol olisi kirjoittanut kansantaruista ponnistavaa mytologiaa. Harry Potter olisi näissä jutuissa kotonaan.
Kokonaan toinen juttu oli sitten Taras Bulba, kuvaus menneen ajan kasakkakulttuurista. Tässä hahmot ovat suurimmaksi osaksi elämää isompia, ja Gogol rakentaa jälleen myyttiä, nyt tosin ilman fantasiaelementtejä. Taras Bulba on kasakkapäällikkö, joka poikineen lähtee sotimaan, ja eihän siinä hyvin käy kellekään. Bulba surmaa toisen pojistaan ja joutuu seuraamaan kun toinen kidutetaan kuoliaaksi.
Novellit Vanhanajan tilanomistajat, Vaunut ja Päällysviitta muistuttavat sitä Gogolia joka on tuttu Kuolleista sieluista. Gogolin kirjoittama tarina on aluksi huvittava, mutta lopuksi lukijaa itkettää. (Tämä taitaa päteä useimpiin Gogolin tarinoihin).
Mutta paras lopuksi. Novellit Nenä ja Mielipuolen päiväkirja olivat melkoisia yllätyksiä. Ihan näissä Kafka tuli mieleen, varsinkin Nenästä. Hyvin modernia kerrontaa, tosin Gogolin omalaatuisen tyylin puitteissa.
Mikä vähän mietittyy on se, kuinka hyvä teksti olisi sitten alkukielellä: suomennos on toki hyvä, mutta ilmeisesti Gogol oli sen tyyppinen kirjailija jonka lukeminen muuten kuin venäjäksi latistaa tekstin lähes tunnistamattomaksi.
Tekstit
he’s right
16 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti