Tuliko Suomen mallista Tanskan malli?

Tanskan tutkimusinfrastruktuurien tiekartta on valmistunut. Aivan raportin lopussa on osuus e-Science -aiheesta, otsikkona osuudessa on "Reorganisering og styrkelse af dansk e-Science".

Tässä yhteydessä todetaan seuraavaa: "Der etableres en ny samlet national organisation, der har ressourcer og kompetencer til at understøtte Danmark som e-Science nation. Organisationen skal udvikle nye virkemidler, der kan håndtere udfordringerne omkring highperformance- computerfaciliteter, netforbindelser, rådgivning og uddannelse af nye brugere, lagring af videnskabelige data og cloud computing."

Jos nyt tuota tekstiä oikein ymmärrän, tässä perustetaan uudenlainen kansallinen keskus Tanskaan, sellainen jossa on riittävästi resursseja nostaa Tanskan profiilia e-Science -alueella. Siis Suomen malli (= CSC) Tanskaan?

Tanskan tiekarttaa on tulkittava tanskalaisista lähtökohdista, mutta taustalta on nähtävissä Tanskan e-Science -osaamisen näivettyminen keskitetyn toimijan puutteessa. Nyt Tanskassa ollaan rakentamassa uutta osaamispohjaa, joka pystyy kansallisen tason näkemyksen muodostamiseen ja yhteistyön rakentamiseen. Ja melko modernilla tavalla, mukana on niin tutkimusdata kuin pilvilaskentakin.

Olisiko keskitetyn ratkaisun taustalla osittain myös Suomen CSC:n suhteellisen nopea nousu tutkimuksen e-infrastuktuurin näkyväksi toimijaksi EU-tasolla? Tanska on jäänyt selvästi jälkeen.

Toinen merkittävä lähtökohta on se, että moni tutkimuksen aihealue tarvitsee e-infrastruktuurin osalta luotettavaa ja skaalautuvaa vastuunkantajaa. Pienillä resursseilla ei kumpikaan oikein onnistu, varsinkin kun osaamisen tarpeet - esimerkiksi tutkimuksen tietoaineistojen hallinnoimiseksi - kehittyvät hurjaa vauhtia.

Todellisten hyötyjen saavuttaminen edellyttää kokonaisvaltaista näkemystä. Ei riitä vain yksittäisten tutkimusalueiden haltuunotto, vaan aineistot ja työnkulut täytyy rakentaa tieteenvälistä tutkimusta ajatellen. Siinä on haastetta, niin Tanskassa kuin Suomessa.

Tohtorinkoulutus Suomessa - paras malli maailmassa?

Olin puhujana 3.11.2010 järjestetyssä seminaarissa "Tohtorinkoulutus Suomessa". Esityksen otsikkona oli "Tohtorinkoulutuksen yhteiset työkalut ja taidot – mallinnusta ja data-analyysiä tarvitsevat kaikki". Olimme laatineet esityksen yhdessä työtoverin kanssa, pohtien mitä valmiuksia nykyajan tutkimus (ja yhteiskunta) edellyttää tohtorinkoulutukselta. Ja miten yhteisiä, tutkimusalueelta toiselle siirrettäviä taitoja voidaan tehokkaasti oppia yhdessä.

Lisäys: tilaisuuden ohjelma ja esitykset löytyvät Suomen Akatemian nettisivuilta.

Tähän liittyen mieleeni tuli vertauskuva tohtorinkoulutuksesta: miten selvitä pimeässä metsässä?

Kaksi ääripäätä ovat "yksin pimeässä metsässä" ja "käyskentely kädestä kiinni pitäen". Ensimmäisellä vaihtoehdolla tarkoitan sitä, että koulutettava lähetetään omin nokkineen pimeään metsään, kehottaen "mene tuonne ja tutki". Ja jos koulutettava tulee takaisin ja vielä jotakuinkin järjissään, lyödään häneen koulutetun leima.

Kädessä pitelemisen vaihtoehdolla tarkoitan sitä, että koulutettavaa ohjataan tuttuja ja turvallisia reittejä myöten, välttäen riskejä, tarvittaessa varoitellen tyyliin "tuolla on jyrkänne, älä mene sinne". - Mutta kun metsästä tullaan takaisin, mitä on opittu?

Kumpikaan näistä malleista ei ole hyvä - ja melkoisia karikatyyrejä ne ovatkin. Mutta millaista tohtorinkoulutuksen sitten pitäisi olla?

Yksi tärkeä lähtökohta koulutuksessa on yhteiset mallinnuksen ja data-analyysin taidot. Näitä tarvitsevat kaikki tohtorinkoulutuksessa olevat. Tähän liittyy myös yhteisen tutkimusinfrastruktuurin käyttö, erityisesti sähköisen infrastruktuurin eli e-infran hyödyntäminen.

Tätä voisi kuvata "pimeä metsä" -vertauksessa niin, että koulutettaville annetaan ajantasaiset kartat, välineet keskinäiseen kommunikointiin ja vieläpä jonkinlainen otsalamppu. Otsalampulla tarkoitan tässä esimerkiksi laskennalliseen mallinnuksen taitoa eli kykyä käyttää tietokonetta selvittämään, kannattaako hakata päätään juuri tiettyyn puuhun. Kuvainnollisesti puhuen tietenkin.

Tutkijantaitojen rakentamisen pitää tapahtua niin, että pohjalla on laaja joukko yhteisiä ja yhdessä omaksuttavia taitoja, joihin kuuluu niin viestinnällistä kuin projektinhallintaan liittyvää osaamista. Tähän pohjustukseen kuuluvat myös mallinnuksen ja tietovarantojen hyödyntämisen taidot. Nämä taidot on syytä omaksua poikkitieteellisessä tutkimusympäristössä, jolloin löytyy yhteinen kieli ja rikkautta huomata miltä tutkimusongelmat näyttävät tieteenvälisillä rajapinnoilla.

Tämän pohjaosaamisen päälle voi sitten rakentaa syventäviä menetelmätaitoja, ja näiden päälle vielä kunkin tieteenalan erityismenetelmiin liittyvää osaamista tutkimustyön kautta.

Suomi voi rakentaa maailman parhaan tohtorinkoulutusjärjestelmän ottamalla ajatuksen "poikkitieteelliseksi alusta lähtien" laajassa mitassa käyttöön. Panostamalla yhteisiin, alueet yhdistäviin taitoihin pystytään luomaan tohtorinkoulutukseen joustavuutta ja diversiteettiä, niin tutkimusaluiden sisällä kuin rajapinnoilla.

Tällaisessa tohtorinkoulutuksessa syntyville taidoille on käyttöä laajasti yhteiskunnassa, sillä osaamisen käyttöalue on - mallinnuksen ja data-analyysin kaltaisten valmiustaitojen ansiosta - jo valmiiksi monitieteinen. Tohtorinkoulutettavat saavat ymmärrystä osaamisensa soveltamisesta monenlaisiin ongelmiin, mistä on suurta hyötyä niin yritysmaailman kuin julkisen sektorin palveluksessa.

Hyvin pieni osa tohtoreista jää lopulta tutkijanuralle, ja vain prosentti tai pari yltää professuuriin. Toisaalta yritysmaailma tarvitsee lahjakkaita, hyvin verkostoituneita ongelmanratkaisijoita. Samaten julkisen sektorin puolella tarvitaan monipuolista osaamista, olkoon kyse vaikkapa terveydenhuollon, ympäristökysymysten tai kulttuuritoimen tehtävistä.

Siirrettävät taidot ja kattavat verkostot ovat yrityksille ja yhteiskunnalle jopa arvokkaampia ominaisuuksia nuorissa tohtoreissa kuin itse tutkimuksen loistokkuus. Väitöskirja on vähemmän tärkeä kuin osaava ihminen.

Helpolla maailman parhaaseen tohtorinkoulutukseen ei kuitenkaan päästä. Eurooppa on ryhdistäytynyt ja näyttää mallia muulle maailmalle, mutta niin Aasiassa kuin USA:ssa kiritään kovasti, ja mennään edelläkin. Suomessa on pienenä maana kuitenkin otolliset olosuhteet sen kaltaiselle laajalle yhteistyölle mitä tarvitaan.

Hyvä käytännön esimerkki nykyisten käytäntöjen ongelmista on julkisilla varoilla tuotettujen aineistojen hyödyntäminen tutkimuksessa. Tämä ei nykyisin toimi ollenkaan toivottavalla tavalla, mistä on käyty keskustelua muun muassa Helsingin Sanomissa. Yhteiset käytännöt ja yhteinen, laajasti hyödynnettävissä oleva tutkimuksen e-infra nostaisi aineistojen hyödyntämisen aivan uudelle tasolle.

Mitä uudenlainen malli tutkijantaitojen rakentamisessa tuo mukanaan? Tässä mallissa hyödynnetään yhteisesti rakennettuja ja tuotettuja moduuleita ja opetetaan alueelta toiselle yltäviä "siirrettäviä taitoja" (transferable skills). Tämä mahdollistaa kulttuurin, jossa poikkitieteellinen yhteistyö on laajassa mitassa arkipäivää ja henkilökohtaiset kontaktit tieteenalojen välillä syntyvät jo varhaisessa vaiheessa tohtorinkoulutusta.

Mutta mitä sitten tarvitaan, että "maailman paras" malli saadaan Suomeen?

Ensinnäkin tulee linjata laskennan ja informaationkäsittelyn strateginen merkitys tohtorinkoulutuksessa. Toiseksi on panostettava tohtorinkoulutuksen e-infrastruktuuriin, niin että mallinnus ja tietovarantojen käsittely ovat kaikkien tutkijoiden hallitsemia taitoja ja kaikilla on käytössään yhteensopivat tietotekniset ratkaisut. Tämän kaiken tulee tietysti myös olla toteutettavissa kustannustehokkaalla ja yhteentoimivalla tavalla.

Mahdollisuus päästä maailman parhaaksi on olemassa. Suomi edelläkävijäksi - mikäs sen parempaa! Ja onko pienellä maalla muuta vaihtoehtoa kuin olla paras?

Tieteen infrastruktuureista

En ole tainnut mainita täällä blogissa kuin ohimennen Aalto-yliopiston järjestämästä tilaisuudesta, jossa olin panelistina puhumassa tutkimuksen infrastruktuureista. Tilaisuuden esitelmät ovat nyt saatavilla netistä, oli oikein mukava tarkistaa omia muistikuvia siitä mistä puhuttiin.

Tässä tilaisuudessa oli keynote-puhujana professori Geoffrey C. Bowker, jonka olen täällä maininnut jo pariinkin otteeseen. Aivan erinomainen esitys Bowkerilta, ja erinomainen on myös tuo kirja Memory Practices in the Sciences joka käsittelee samoja aiheita.

Miten käy ekotehokkaan tietotekniikan Suomessa?

Pohdiskelin täällä aiemmin ekotehokkaan tietotekniikan mahdollisuuksia Suomessa. Asia on etenemässä hyvään suuntaan, toivottavasti pian päästään tositoimiin.

Islannin tuhkan takia jumituin pari viikkoa sitten Leuveniin, pieneen kaupunkiin Brysselin tuntumassa. Kokouksessa keskusteltiin eurooppalaisten kumppanien ja komission edustajan kanssa yhteisistä tavoitteista, erityisesti poliittisen tason toimenpiteistä tutkimuksen infrastruktuurin kehittämiseksi.

Kolme määriteltyä prioriteettialuetta ovat pilvilaskenta (cloud computing), vihreä tietotekniikka ja avoimuus, sekä näiden rinnalla yhteisenä teemana osaamisen kehittäminen ja jakaminen. Huolimatta kokouksen ajoittaisesta kaaottisesta fiiliksestä - kaikki yrittivät varmistaa jollain tavalla kotimatkansa - tulokset eivät olleet huonoja. Yhteisiä tavoitteita löytyi, jopa jonkinlaista käsitystä eri asioiden kytkennöistä ja prioriteeteista.

Tällä hetkellä työstämme pilvilaskennan teemaa eteenpäin, sekä kartoittamalla kansallisia kehittämistoimia että tunnistamalla mahdollisia yhteishankkeiden teemoja. Englannissa ja Hollannissa (SURF, SURFfoundation, SURFnet jne.) ollaan varsin pitkällä, samoin meillä Suomessa, jossa muun muassa TIVIT Oy:n puitteissa on lähdetty toimiin. Sinänsä aihepiiri ei ole enää uusi, voi hyvin sanoa että siinä ollaan nyt hypekäyrän huipulla, mutta joka tapauksessa tutkimusinfrastruktuurien palveluissa on runsaasti mahdollisuuksia pilvilaskennan hyödyntämisessä.

Seuraavana teemana, jota siis tulemme käsittelemään pilvilaskennan jälkeen, on vihreä tietotekniikka. Vihreys tuntuu ainakin Suomessa hyvin kotoisalta ja tärkeältä aiheelta. Mukavaa kyllä, vihreä tietotekniikka mahdollistaa sekä kustannustehokkuuden - rahan järkevämmän käytön - että ympäristön huomioimisen. Tavoitteeksi on mahdollista asettaa jopa nollahiilijalanjälki, mikä tietysti on äärimmäisen haastavaa, mutta haasteistahan tuloksia syntyy.

Oma käsitykseni on, että vihreys - EU:ssa käytetään usein termiä "low-carbon economy" - on laajasti hyväksytty teema, mutta paljon harvemmin osataan sanoa mitä se käytännössä tarkoittaa.

Meillä Suomessa on nyt tarjolla konsepti, jossa voidaan pyrkiä uusiutuvia luonnonvaroja hyödyntävään (energia, rakentamiskustannukset jne.) ja samalla äärimmäisen kustannustehokkaaseen toimintamalliin. Kun otetaan vielä huomioon pohjoisen ilmastomme luontaiset edut, erityisesti ilma- ja vesijäähdytyksen lähes ilmaisen kapasiteetin, voidaan puhua todellisista menestystarinan aineksista.

Päätellen siitä, millä kiinnostuksella jo tehtyyn suomalaiseen valmistelutyöhön muissa EU-maissa ja komission puolella suhtaudutaan, lähtökohdat ovat kerrassaan erinomaiset. Vaikein asia on tietysti edessä, lupausten lunastaminen, mutta kun liikkeellä ollaan näin positiivisella asialla (säästetään luontoa JA rahaa), eiköhän tästä hyvä tule.

Loppukommentti: Kuten yllä olevasta näkyy, olen positiivinen EU:n suhteen, toisin kuin eräät muut kommentaattorit.

Loppukommentti 2: Aihepiirin haastavuuteen kytkeytyy digitaalisen tiedon räjähdysmäinen kasvu, mistä Yle uutisoi tänään otsikolla Digitaalinen universumi on pian 32 000 miljardia gigatavua.

Mitä tarkoittaa yhteiskunnallinen vaikuttavuus?

Ruotsista kuuluu kummia. Tammikuussa Ruotsin Punaisen Ristin entiselle kommunikaatiojohtajalle luettiin syytteet törkeästä petoksesta: noin 750 000 euron varastamisesta Punaiselta Ristiltä ja Ruotsin Syöpäjärjestöltä. Tällä viikolla julkisuudessa on puitu Ruotsin Punaisen Ristin leveää elämää. Satojatuhansia kruunuja on laitettu palamaan erilaisissa illanvietoissa ja kickoff-tilaisuuksissa.

* * *

Ruotsin Punaisen Ristin tapaus on nolo. Monet liikkeenjohdon ajattelijat (esimerkiksi Peter Drucker) ovat käyttäneet Punaista Ristiä esimerkkinä siitä, miten non profit -organisaatiot ovat lähempänä yritystoiminnan alkuperäistä ideaa kuin monet liikeyritykset.

Druckerin mukana yritys pyrkii toiminnallaan tuottamaan lisäarvoa ympäröivään yhteiskuntaan. Tästä ollaan valmiita maksamaan. Jos yritys toimii tehokkasti ja fiksusti, se pystyy tuottamaan voittoa ja investoimaan tulevaisuuteen. Ensi tulee lisäarvo yhteiskunnalle, sitten vasta voitto.

Druckerin mukaan erityisesti finanssisektorilla on unohtunut yritystoiminnan alkuperäinen johtoajatus, mikä on johtanut vääristymiin. Kuitenkin analysoitaessa menestyksekkäitä yrityksiä ja yritysjohtajia nähdään, että heidän toimintansa kumpuaa juuri alkuperäisestä ajatuksesta: yrityksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta.

Ruotsin Punaisella Ristillä on ilmiselvä ongelma: ajatus yhteisen hyvän edistämisestä on kadonnut jonnekin takaoikealle.

* * *

Vaikka Ruotsin Punaisen Ristin tapaus on nolo, Suomessakaan ei mene hyvin. Ajatellaan vaikka sikainfluenssarokotusten pitkiä jonoja riskiryhmille, esimerkiksi lapsille. Miksihän Kelan rekistereitä riskiryhmiin kuuluvista ei voinut hyödyntää kuntatasolla? Rokotuksiin olisi voitu kutsua juuri oikeat henkilöt eikä jonottaa olisi tarvinnut.

Tässä on jälleen kerran esimerkki osaoptimoinnista, jossa joku toimija katsoo omaa etuaan. Kela ei voi luovuttaa tietoja korvauksetta kunnille, ja ihmiset kärsivät seurauksista. Tämä ei ole hyvää yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

* * *

Valtionvarainministeriö esittää valtionhallintoon avainkäsitettä "toiminnallinen tuloksellisuus". Käsitteeseen on liitetty mitattavia asioita kuten taloudellisuus, tuottavuus, maksullisen toiminnan kannattavuus, suoritteiden määrät ja laatu, palvelukyky ja toiminnan laatu.

Mielestäni toiminnallisesta tuloksellisuudesta löytyy avaimia monen organisaation arviointiin, kun vain muistetaan eettisesti kestävä pohja toiminnalle. Esimerkiksi tietoteknisellä infrastruktuurilla on merkittävä rooli Suomen kehittämisessä, mutta aukotonta todisteketjua toiminnasta tuloksellisuuden evidenssiin on mahdotonta rakentaa. Sen sijaan palvelujen laatua, taloudellisuutta ja tuottavuutta voi arvioida uskottavasti.

Yhteen toimivalla ja tarpeita vastaavalla tietotekniikalla voi auttaa toimijoita pääsemään eroon poteroista. Monesti varjellaan vain omia etuja, mistä on tuloksena sekä voimavarojen tuhlausta että kykenemättömyyttä hoitaa asioita järkevästi.

Kykenemättömyydestä on surullinen esimerkki se, miten huonosti nyky-Suomessa voidaan hyödyntää julkisin varoin tuotettuja tutkimus- ja viranomaisaineistoja yhteiseksi hyväksi. Tämän asian ratkaiseminen jos mikä olisi yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Jääkö tutkijalle aikaa tehdä tutkimusta?

Olen aika ajoin mietiskellyt tutkimuksen tehokkuuden teemaa, mutta en ole kunnolla saanut asiaa itselleni selvitettyä. Löysin aiheeseen liittyvän viime kesäisen kirjoitelman sähköpostieni uumenista ja editoin sitä selkeämmäksi. Ehkäpä tässä jotain järkeä on.

Ajatuksia herätti kesällä Jyrki Kontion kirjoitus (Helsingin Sanomat 12.6.2009) innovaatioyliopiston johtamisesta: "Resurssit tulisi kohdistaa professoreille, joilla on todelliset edellytykset viedä Aalto-yliopisto maailman huipulle."

Parhaisiin kykyihin panostaminen on tärkeää. Mutta samalla täytyy taata se, että tutkijalle jää riittävästi aikaa tehdä tutkimusta.

Jotta tutkimus olisi tuloksekasta, pitää tekijöille antaa vapaus keksiä, löytää ja luoda. Uskon, että tulevaisuudessa vahvoja ovat yhteiskunnat, joissa panostetaan aikaan. Osaajien tulee voida keskittyä varsinaiseen tekemiseen nyky-yhteiskunnassa yhä tyypillisemmän näennäistekemisen sijaan.

* * *

Nopeassa maailmassa on mahdotonta ennustaa tulevaisuuden innovaatioita. Jos tutkimus ja tuotekehitys yritetään kahlita ennalta määriteltyihin siiloihin, suljetaan ovet nopeilta poikkitieteellisiltä oivalluksilta.

Tieteellisen tutkimuksen pohjalta voi syntyä se osaaminen ja ymmärrys, jota tarvitaan yrityksissä ja julkisessa hallinnossa kehitettäviin innovaatioihin ja merkittäviin uudistuksiin.

Suomalaista tutkimusjärjestelmää leimaa lokeroituminen. Toiminta on pirstoutunut irrallisiin pesäkkeisiin, jotka eivät hyödynnä toistensa osaamista. Meillä on rakennettu siiloja monella eri tasolla, tiede- ja tutkimusalojen lisäksi muun muassa sektoritutkimusjärjestelmässä.

Tutkimusjärjestelmässä tulisi päästä irti uoma-ajattelusta. Tulevaisuudessa toimitaan avoimessa innovaatiojärjestelmässä, jossa oivallusten tielle ei ole pystytetty karsinoita.

Asiaa on käsitellyt oivaltavasti Henry Chesbrough teoksessa "Open Innovation" (Harvard Business School Press, 2003). Esimerkiksi Nokia on lähtenyt hyödyntämään avoimen innovaation mahdollisuuksia.

* * *

Innovaation merkki on se, ettei sitä voi etukäteen ennustaa. Toimenpiteet joilla pyritään etukäteen tunnistamaan läpimurtosovellukset ovat vanhentuneita ennen käynnistymistään. Jos läpimurtoja tulee, ne tulevat usein kehitystyön ennalta arvaamattomista sivupoluista.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Tutkimusalueita tulisi kannustaa yhteistyöhön keräämällä niiden tietopääomaa hyödynnettäväksi koko yhteiskunnassa. Osaamista ja tutkimustietoa tulisi tarjota avoimesti hyödynnettäväksi päätöksentekijöille, tutkijoille, suurelle yleisölle ja yrityksille.

Selvitysmies Jorma Rantanen ehdottaa sektoritutkimuksen rakenneuudistuksista 20.5.2009 julkistetussa väliraportissa seuraavaa: "Tehostetaan kansallisten tietovarantojen talteenottoa, organisointia ja käytettävyyttä siten, että aineistoja voidaan toisten sektoreiden ja yliopistojen toimesta tutkia myös etäkäyttöisesti."

Ehdotuksen toteuttaminen onnistuu avoimen tietoteknisen infrastruktuurin avulla. Tietotekniikka nostaa tutkimuksen tuottavuutta ja poistaa raja-aitoja tutkimusalueiden väliltä. Yhteinen tietotekninen infrastruktuuri mahdollistaa osaamisen kumuloimisen, hyödyntämisen ja yhteensovittamisen.

* * *

Pääsy tutkimusaineistoihin on nykyään hankalaa, jopa mahdotonta. Kahlitsevan sektori- ja arvoketjuajattelun sijaan julkisen tutkimuksen tulosten tulisi olla avoimesti kaikkien hyödynnettävissä.

Fiksusti tietotekniikkaa soveltamalla päästään parempaan tuottavuuteen ja luovaan ajatteluun. Esimerkkejä paremmasta on nähtävissä, muun muassa karttatiedon avaamisessa kaikkien kansalaisten käyttöön.

Ollakseen houkutteleva tutkimuskumppani Suomen on avattava osaamistaan ja purettava nurkkakuntaisuuttaan, muun muassa eurooppalaisen INSPIRE-direktiivin toteuttamiseksi. Tarttumalla toimeen meillä on mahdollisuus merkittävästi parantaa kansallisen osaamispääomamme arvoa.

* * *

Avoimeen innovaatiojärjestelmään on vielä pitkä matka. Emme saa kahlita innovaatiota edeltä käsin määriteltyihin uomiin. Meidän tulee panostaa avoimeen yhteistyöhön ja raja-aitojen rikkomiseen. Toimeen on tartuttava heti.

Ekotehokkaasta tietotekniikasta suomalainen menestystarina

Vuoden 2009 lopulla Suomen tiede ja tutkimus sai vähemmän mairittelevaa palautetta. Suomen Akatemian 10.11.2009 julkistamassa raportissa Suomen tieteen tila ja taso 2009 todetaan: "perusedellytykset korkeatasoisen tieteellisen tutkimuksen harjoittamiselle suomalaisissa yliopistoissa eivät ole pysyneet kunnossa".

Työ- ja elinkeinoministeriön 28.10.2009 julkistamassa Suomen innovaatiojärjestelmän kansainvälisessä arvioinnissa kritisoidaan Suomen jähmettynyttä ja siiloutunutta toimintamallia. Nykyiset organisaatioiden ja tutkimusalojen kahlitsevat raja-aidat pitää purkaa ja katsoa tulevaisuutta kansainvälisestä huippuosaamisen näkökulmasta.

Asiaa valaisee Euroopan yhteisöjen komission 5.3.2009 julkaistu tiedonanto "Tieto- ja viestintätekniikka tieteen palveluksessa". Komission kehottaa EU:n jäsenvaltioita ja tiedeyhteisöjä tehostamaan ja koordinoimaan toimintaansa niin, että maailmanluokan tietotekniset infrastruktuurit (niin sanotut e-infrastruktuurit) voivat tasoittaa tietä vuosisatamme uusille tieteellisille läpimurroille.

Tietotekniikkaa hyödyntävät uudet tutkimusmenetelmät ovat mullistamassa tutkimuksen samalla tavoin kuin tieteen renessanssi 1300-luvulta alkaen. Tällöin syntyi nykyaikaisen tieteen perusta. Luonnon ilmiöitä pyrittiin kuvaamaan mahdollisimman tarkasti matemaattisin keinoin.

Komission tiedonannossa sanotaan: "Kun voimme skaalata kokeita ennennäkemättömille tasoille hyvin pienten, hyvin suurten ja hyvin monimutkaisten asioiden selvittämiseksi, olemme astumassa tieteen uuteen renessanssiin." On tartuttava toimeen, jotta Eurooppa pystyy säilyttämään kilpailukykynsä ja vastaamaan kansalaisten odotuksiin. Tämä pätee erityisen hyvin pieniin EU:n jäsenvaltioihin kuten Suomeen.

Tutkimusinfrastruktuureiden tarve on todettu pääministeri Matti Vanhasen johtamassa Tiede- ja teknologianeuvostossa (nykyisin Tutkimus- ja innovaationeuvosto), joka ehdotti tutkimusinfrastruktuurien rahoitukseen 55 miljoonan euron tasokorotusta vuoteen 2011 mennessä. Lupaus on jäänyt lunastamatta.

Pienenä maana Suomi ei pysty yksinään luomaan kaikkea tarvitsemaansa osaamista. Pystymme tarjoamaan Euroopalle houkuttelevia yhteistyömahdollisuuksia vahvan tietotekniikan osaamisen ansiosta. Vastineeksi saamme käyttöömme sellaista huippuosaamista, jota Suomen yhteiskunta ja yrityselämä kipeästi tarvitsee, esimerkiksi terveydenhuoltojärjestelmän ja energiatehokkuuden kehittämiseksi.

Sitä mukaa kun niin sanotun e-infrastruktuurin merkitys kasvaa Euroopassa, kasvaa Suomen houkuttelevuus yhteistyökumppanina. Meillä on jo nyt merkittävä rooli kansainvälisen tutkimusympäristön tietoteknisten ratkaisujen toteuttamisessa, mutta mahdollisuuksia on paljon suurempaan.

Kilpailuedun tarjoaa myös maantieteellinen sijaintimme. Suomi on Helsingin ja Kajaanin välisellä vyöhykkeellä optimaalisesti sijoittunut ajatellen isojen IT-konesalien jäähdytystä. Voimme hyödyntää ulkoilmaa niin sanotussa vapaajäähdytyksessä. Suomen houkuttelevuudesta tarjoaa esimerkin Google, joka rakentaa isoa konesalikompleksia entiseen Summan paperitehtaaseen Haminaan.

Suomen on kilpailtava kansainvälisten tutkimusinfrastruktuurien isännöinnistä. Ekotehokkaiden konesalien rakentaminen mahdollistaa kansainvälisten infrastruktuurien tietotekniikkatoimintojen sijoittautumisen Suomeen. Samalla kehitetään kotimaista energia-alan tutkimusta ja tuotekehitystä sekä tuetaan alueen yritystoimintaa. Yhteistyössä voimme rakentaa kestävän kehityksen teknologiasta ja palveluista uuden suomalaisen menestystekijän.

Työtä Suomen hyväksi

Missä mennään, Suomi? Ymmärtävätkö päättäjät miten yhteiskuntaa varjostavat ongelmat ratkaistaan?

Modernilla yhteiskunnalla riittää haasteita: ilmastonmuutos, energian riittävyys, ikääntyvä väestö... Kuka osaa kertoa, miten tulee toimia jotta Suomi voi hyvin tulevaisuudessa?

Tuo oli retorinen kysymys, mutta onneksi siihen on vastaus: tutkimuksen pitää pystyä antamaan vastauksia yhteiskunnan kohtaamiin haasteisiin. Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset ovat avainasemassa.

Koska tutkimus on yhä enemmässä määrin laskennallista, moni asia jäisi tutkimatta, jos tutkijoilla ei olisi käytettävissä pitkälle kehittynyttä sähköistä infrastruktuuria. Laskennallisen tieteen merkitys kasvaa jatkuvasti uusilla alueilla, esimerkkinä yhteiskuntatieteissä. Lisäksi tarvitaan joku taho ottamaan vastuu tutkimusaineistojen tallentamisesta ja hyödyntämisen edistämisestä.

* * *

Mitä ilmastonmuutos merkitsee Suomelle? Pelkkä maapallonlaajuinen ennuste ei riitä, vaan tarvitaan tarkempaa ymmärrystä. Miten sademäärä jakaantuu ajallisesti ja paikallisesti? Ja mitkä ovat lämpötilan vaihteluvälit vuodenajasta ja paikkakunnasta riippuen?

Entä energian riittävyyden haasteet? Löytyykö ratkaisu fuusiosta, bioenergiasta vai äärimmäisen säästeliäästä energian käytöstä? Kukapa sen voisi selvittää paitsi tutkijat?

Entä suomalaisten terveys vuonna 2030? Osaammeko hyödyntää biolääketieteen uusimpia mahdollisuuksia? Tarjoaako Suomi kansalaisille henkilökohtaista genomi- ja elintapatietoihin perustuvaa diagnoosia, jonka avulla vältetään turhat lääkitykset ja osataan valita parhaiten tepsivä hoito? Voisiko terveydenhuollossa olla Suomen merkittävin vientituote vuonna 2030?

* * *

Tietotekniikan olennaisen tärkeyden yhteiskunnallisten kysymysten ratkaisemisessa toteaa juuri ilmestynyt Liikenne- ja viestintäministeriön raportti "Sähköisesti nouseva Suomi" (Viestinnän elinkeinopoliittisen työryhmän loppuraportti, LVM 43/2009).

Alla muutama poiminta numeroiduista työryhmäehdotuksista:

1: ... Työryhmä esittää, että valtioneuvosto laatii uuden, eri hallinnonalojen politiikat yhdistävän, täysin digitaalisen Suomen rakentamiseen tähtäävän toimenpideohjelman.

2: ... tähdätään kansallisen hiilijalanjäljen pienentämiseen 15 prosentilla tieto- ja viestintätekniikan avulla vuoteen 2020 mennessä.

5: Työryhmä kannattaa EU:n komission julkisen tiedon uudelleenkäytön helpottamiseen tähtääviä linjauksia ja esittää, että valtioneuvosto tekisi vuoden 2010 aikana valtiovarainministeriön esittelystä asiasta poliittisen tason linjauksen.

8: Työryhmä kiinnittää huomiota osaamispuutteisiin julkisen sektorin tieto- ja viestintätekniikan hankinnoissa.

* * *

Siinäpä haasteita. Mutta sehän meille sopii. Hoidetaan hommat niin että Suomi pärjää tulevaisuudessakin.