Linnut äänessä - 150 Pohjolan lintulajia äänineen

Lintujen ääniä, niitä löytyy rutkasti tästä kätevästä ääniefektikirjasta: Linnut äänessä - 150 Pohjolan lintulajia äänineen (Tammi, 2012; ISBN 978-951-31-6609-0).

Kirjan tekstin on kirjoittanut Jan Pedersen ja suomentanut Lasse J. Laine. Äänitteet on tehnyt Lars Svensson, valokuvat Jari Peltomäki ja Markus Varesvuo, piirrokset Jony Eriksson.

Tekniikaltaan kirja on samantyyppinen kuin lasten äänikirjat, joissa nappeja painamalla saa aikaan ääniä. Tässä valitaan nuolinäppäimillä haluttu raita ja sitten painetaan toista-nappia. Systeemi toimii kohtuullisen hyvin, vaikka kestääkin aikansa selata kaikki ääninäytteet läpi. Samasta lajista voi olla usampia näytteitä, tällainen on esimerkiksi palokärki.

Lapset keksivät oitis, että kirjan voi laittaa toistamaan lintujen äänet myös järjestyksessä yksi toisensa perään, ja tällöin tuntui vähän kuin olisi kävelyssä metsässä ja koko ajan tulisi uusia lintulajeja vastaan.

Oikein kiva pieni kirja, ideana mainio, joskin mietityttää miten hyvin kirja kestää pidempää käyttöä. Ehkä kestääkin.

Linnut lumen valossa

Teos Linnut lumen valossa (Tammi, 2011; ISBN 9789513162078) on komea, siitä ei pääse mihinkään. Ja tekijät - Arto Juvonen, Tomi Muukkonen, Jari Peltomäki ja Markus Varesvuo - ovat osaavimpia luontovalokuvaajia Suomessa. Mutta mistä sitten johtui, että teos sai mielen matalaksi?

Teoksen esipuheessa kirjoittaa Veikko Neuvonen: "Samalla toivon, että tämän kirjan kuvia katseltaessa muistuisi mieleen ilmastonmuutos, joka pahimpien ennusteiden mukaan voisi merkittävästi lyhentää lumisia talvia [...] ja sammuttaa lumen luoman heijastimen."

Tässä on oikeastaan kiteytettynä kirjan koko ongelma: kirjan kuvia katsellessa ei todellakaan tule mieleen mitään sellaista kuin ilmastonmuutos tai luonnon suojeleminen. Lähinnä tulee ihmetelleeksi valokuvaajien taitavuutta ja sitä, miten kukin kuva on saatu otettua: millaisesta kojusta, millaisella syötillä tai ruokkimispaikalla, ja kuinka monta muuta valokuvaajaa on ollut samaan aikaan piirittämässä kohdetta.

Onhan se kieltämättä ikävää, jos ilmastonmuutos vähentää lumen määrää ja samalla tekee vaikeaksi ottaa tämän kaltaisia lumen valoa hyödyntäviä lintukuvia. Mutta olisiko tässä samalla unohtunut jokin perimmäinen asia, esimerkiksi se että luonto on arvo sinänsä?

Näiden kuvien perusteella saa käsityksen, että lintuvalokuvaus on teollisuutta samalla tavalla kuin vaikkapa Disneyn elokuvat tai Barbi-nuket oheistuotteineen. Killotettua kuvaa todellisuudesta, sellaista joka myy.

Toki kirjassa oli muutama sellainen kuva, jossa näkyi muutakin kuin värikylläisiä, viimeisen päälle kiillotettuja potretteja linnuista, mutta eivät ne tätä kirjaa pelastaneet.

Niin, ja sekin vielä on mainittava, että vaikka kirja on jaettu lukuihin, ei näihin lukuihin sisällytettyjen kuvien välillä ollut juurikaan eroja, samaa saturoitua ja pikselintarkkaa teollisuustuotantoa sivusta toiseen. Missä sanoma, missä syy tuoda näitä kuvia esille?

Luin samaan aikaan tämän kirjan kanssa teosta Metsänhoidollisia toimenpiteitä, joka on sanomaltaan ja sisällöltään ihan toista luokkaa - todellista luontovalokuvausta!

Miksi luontovalokuvaajat, joiden luulisi välittävän luonnosta, eivät osoita välittävänsä luonnosta?

Lintukuvauksen käsikirja

Markus Varesvuo, Jari Peltomäki ja Bence Mate ovat kirjoittaneet Lintukuvauksen käsikirjan (Docendo, 2011), jota voi pitää aiheensa ehdottomana kärkiteoksena. Kirjoittajat ovat huippuosaajia, jotka kertovat siitä miten linnut saadaa kuvaan: kamerarungoista, objektiiveistä, syöteistä, piilokojuista, parhaista kuvauspaikoista ja niin edelleen.

Teoksen kuvitus on ensiluokkaista, ainakin teknisessä mielessä parasta mitä lintukuvaajat tällä hetkellä tuottavat.

Mutta mieleen tulee, että tämmöistäkö tämäkin on? Teollista tuotantoa jossa rakennetaan tuotantovälineitä jotta saadaan ulos tuote, joka myy.

Voi tietenkin ylipäänsä kysyä, onko lintuvalokuvaus - tai luontovalokuvaus - tai valokuvaus - yleensäkään muuta kuin teknistä virtuositeettia, kykyä hyödyntää vempaimia ja välineitä niin että ruudulle piirtyy mahdollisimman hieno kuva kohteesta.

Pitäisikö valokuvauksen olla muutakin, esimerkiksi taidetta?

Tarkoitan tässä yhteydessä sitä, mistä David Bayles ja Ted Orland kirjoittavat teoksessa Art & Fear: "To the viewer, who has little emotional investment in how the work gets done, art made primarily to display technical virtuosity is often beautiful, striking, elecant...and vacant. [...] Compared to other challenges, the ultimate shortcoming of technical problems is not that they are hard, but that they are easy."

En osaa tässä sen kummemmin asiaa perustella, muuta kuin sillä että kirjan valokuvista - muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta - tuli tyhjä olo, ikään kuin olisi katsonut muovisia (tai täytettyjä) lintuja elävien sijaan.