Metsänhoidollisia toimenpiteitä

Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo iskivät suomalaisuuden ytimeen, ajatukseen "Suomi elää metsästä", ja näyttivät mitä metsillemme on tosi asiassa tapahtunut viimeisen 50 vuoden aikana. Metsien tilaa kuvaavat valokuvat on julkaistu kirjassa Metsänhoidollisia toimenpiteitä (Hiilinielu tuotanto & Miellotar, 2009; ISBN 978-952-99113-4-9).

Tätä kirjaa lukiessa tuli mieleen, että miksi Suomessa julkaistaan niin vähän yhteiskuntakriittisiä valokuvakirjoja? Eipä sellaisia ainakaan tule monta mieleen. Toki niin sanotuissa luontovalokuvakirjoissa hehkutetaan "puhtaan suomalaisen luonnon puolessa", ainakin kirjan esipuheessa, mutta mitään todellista luonnon tilaan kantaa ottavaa viestiä ei näistä kirjoista yleensä löydy.

Esimerkiksi Linnut lumen valossa -teoksen esipuheessa kirjoittaa Veikko Neuvonen: "Samalla toivon, että tämän kirjan kuvia katseltaessa muistuisi mieleen ilmastonmuutos, joka pahimpien ennusteiden mukaan voisi merkittävästi lyhentää lumisia talvia [...] ja sammuttaa lumen luoman heijastimen."

Niin, onhan se ongelma jos lumen vähentyessä tai kadotessa ei enää voi ottaa yhtä hyviä lintuvalokuvia!

Teos Metsänhoidollisia toimenpiteitä sai vuonna 2009 Suomen Taideyhdistyksen kirjallisuuspalkinnon, perusteluna se että teos kertoo kriittisesti siitä, "mihin pelkkää taloudellista hyötyä tavoittelevat metsänhoidolliset toimenpiteet ovat johtaneet".

Teoksessa esitetään lukijalle kysymys "Miten metsä meitä koskettaa?", ja hahmotellaan seuraavanlaista todellisuutta: "Joskus käydään sienessä ja marjassa. Hurautetaan autolla metsänreunaan ja harmitellaan hankalasti kuljettavaa moton jälkeä kunnes löytyy sirpale metsän näköistä metsää. [...] [Eikä] enää synny edes mielikuvia siitä millaista olisi olla metsässä, syvällä, niin että se vavahduttaisi."

Kirja kertoo 1960-luvulla alkaneesta kehityksestä, jolloin metsäautotieverkko tihentyi dramaattisesti ja siirryttiin avohakkuiden aikakauteen: "Yhden sukupolven aikana tuhottiin kokonainen maailma, ja miten monta vuotta kestääkään, että se on entisellään?"

Kirjassa on ihmisten omakohtaisia kertomuksia siitä, miltä tuntuu kun tutut metsät hakataan aukioiksi, kun aarniometsä muuttuu puupelloksi.

Vastapuolella on luja usko tehometsätalouteen: "Auta meitä hyväksymään, että metsän hävitystä on kaikki sellainen toiminta, joka on ristiriidassa metsälain kanssa. Vahvista uskoamme metsäviranomaisiin ja heidän tulkintaansa kyseisestä laista. Salli meidän hyväksyä se, että metsän etu on metsäteollisuuden etu ja metsäteollisuuden etu on Suomen etu! [...] Äläkä saata meitä kiusaukseen jättää metsää avohakkaamatta, sillä tehotuotannolle kuuluvat metsämme, kokonaan ja iänkaikkisesti!"

Kirjoittajat tuovat nerokkaasti esiin sen kielenkäytön, joka Suomessa hallitsee kaikkea metsiin liittyvää keskustelua: "[J]okainen sana sisälsi koodin miten suhtautua metsään, koodin, joka määritteli puut hyödykkeeksi ja metsän piirteet joko huonoiksi tai hyviksi hyödyn kannalta. Voisiko tällaisen kielen lävitse enää nähdä metsää luontona?"

Ja sanoja riittää: vajaatuottoinen, kasvutappio, hakkuupoistuma, joutomaa, päätehakkuu, suojuspuumetsikkö...

Ja tätä käsitystä metsistä opetetaan myös kouluissa, ala-asteelta alkaen. Mistä voisinkin esittää kysymyksen: kumpi on tärkeämpi kansalaisen taito, relaskoopin käyttö vai lintujen rengastus?

Kirjoittajat viittaavat akatemiaprofessori Ilkka Hanskin näkemyksiin siitä, että nykyinen metsäteollisuuden levittämä käsitys "täsmäsuojelusta" on virheellinen: "[S]ellainen täsmäsuojelu, jossa rajataan mahdollisimman pienialaisia uhanalaisten lajien esiintymisiä, ei onnistu. Vielä vähemmän toimii sellainen täsmäsuojelu, jota käytännön toiminta edustaa, sillä siinä rajataan suojeltavaksi [...] mahdollisimman pienialaisia kohteita [...] [J]os näin rajatulla pienellä alueella ylipäätään esiintyy uhanalaisia lajeja, niiden pienillä populaatioilla on väistämättä suuri riski hävitä kokonaan."

Yhteenveto: Tässä on todellinen luontokirja, ei kiillotettua Disney-todellisuutta vaan puheenvuoro elävän, ihmisiä rikastuttavan luonnon puolesta.