Kymmenen vuosituhatta

Eero Ojanen ja Olli Jalonen kertovat Suomen historian tavalla joka hakee vertaistaan: Kymmenen vuosituhatta (Atena, 2011, 2. painos). Ja todellakin kyseessä on 10 000 vuotta, alkaen 1900-luvulta ja päätyen 7900-luvulle eaa.

Kirja rakentuu sadasta kertomuksesta, yksi kullekin vuosisadalle, sekä tuhannen vuoden välein "hengähdystauoista", joissa pohditaan laajempia kuvioita, elämänkierron pysyvyyttä ja muuttuvaisuutta.

Kirjoittajat nostavat kirjoituksissaan oivallisesti esille sanojen muuttuneita merkityksiä, esimerkkinä "erämaa": "Mutta kun erämaa meille tarkoittaa jotain sivistyksestä kaukana olevaa aluetta, heille se oli nimenomaan ihmisen nautinnan tai kulttuurin piiriin otettua erotettua aluetta, vaikka se olikin erillään vakituisista asuinpaikoista. Siksi se oli aivan sananmukaisesti erämaata. Nyt maisemassa on nykyihmisen kakkosasuntoja, kesämökkejä. Silloin maisemassa oli myös kakkosasuntoja, erämökkejä, joihin tosin ei tultu lomailemaan vaan päinvastoin elantoa hankkimaan."

Tarina on miesten ja naisten tarina, ehkä jopa väkevämmin naisten: "Minun puuhistani elanto lähtee. Kalaa tulee aina ja pelto antaa sen minkä antaa. Mies sitten tuo metsästä jotain jos tuo, jos on sattunut saamaan, ja sitten hakee kyllä markkinoilta kauniita kankaita, mutta minä ne kauniimmiksi kirjon."

Kirjoittajat torppaavat ajatuksen informaatiotulvasta: "Jos ihminen on peruskyvyiltään pysynyt samana ja informaatio näyttää lisääntyneen, päätyy hyvin helposti ajatukseen, että informaation laadullinen käsittely on muuttunut. [...] [E]ntisajan ihminen on näennäisesti vähäisemmästä ja köyhemmästä ympäristöstä kyennyt saamaan irti jotain aivan muuta kuin nykyihminen siitä saa. [...] Silloin luonto itse oli kaikki se hälinä. Ilmeisesti luonto kaiken hyvin vakavan ja elintärkeän sisältönsä ohella oli myös ajanvietettä, huumoria, hömppää, viihdettä."

Kirja tarjoaa monenlaista oppia, muun muassa selviämisen taidosta: "Hitaus on asioista tärkeimpiä, sillä on pysytty hengissä. Aamuvarhaisen reuhtojat melskaavat kyllä, kun eläimen jäljille pääsevät ja jos jotain saavat, niin itseään suurina miehinä pitävät, mutta voi kuinka monesti he päästävät sen suuren saaliin hukkaan ja itsensä väsyksiin reuhtovat, niin etteivät lopulta mitään saa."

Tykkäsin tarinasta "Miten tietäjäksi joudutaan", joka kertoo siitä miten tietäjäksi voi tulla vain se joka ei sitä halua: "Siinähän kuljetkin kuin orpona, eksyksissä koko ajan kaikkein tutuimmilla poluilla etkä osaa suuntaasi valita vaan kahden polun haarassa aina yhtä lailla ymmälleen jäät. Se on hyvä merkki. Keneltäkään ei mitään opi, kun opit kaikilta ja itse et mihinkään pysty, mutta sen yhteisen tiedon, mikä kaikissa roikkuu, siitä voit sieltä täältä kappaleen saada ja silloin sinä olet se, joka tietää, minä. Alahan jo mennä siitä. Koeta nyt tietää jotain."

Nämä katkelmat, kertomukset, ihmiskohtalot, ne olivat paikoin kuin runoa, hienoa hiljaista kerrontaa. Ei isompaa melskettä, enemmänkin kuuntelua ja katselua historian sivusta, ja kuitenkin juuri historian keskeltä, sieltä missä tulevaisuus on aina kaukana ja nykyisyys vahvasti läsnä.

Mutta ei ihan kaikki kirjassa täyosumalta vaikuta. Ensinnäkin siellä täällä on kummallisia kirjoitusvirheitä, tuollaisia vajaan kymmenen peräkkäisen merkin rykelmiä, joissa ei ole päätä eikä häntää, ja usein niissä on paljon a-kirjainta ja piste. Olisiko niin, että toisen painoksen teksti on skannattu ensimmäisen painoksen fyysisestä kirjasta ja sitten käytetty tekstintunnistusohjelmaa joka ei ole tehnyt ihan täydellistä työtä?

Toinen juttu on sitten se, että kirjoittajien pyrkimys tulkita historia uudella tavalla, painottaen samana pysymistä ja häivyttäen muutosta ei ihan loppuun asti vakuuta. Mielenkiintoinen näkökulma historiaan tämä on, mutta hiukan mytologian rakentamisen makua tästä kuitenkin tulee. Yksi olennainen kysymys on se, missä määrin ihmisen ajattelu muuttui kirjoitustaidon keksimisen myötä, siis varsin hiljattain. Tähän kirjoittajat eivät isommin ota kantaa, koska asia on Suomen historiassa kovin tuore, mutta iso merkitys tällä silti on ollut.