Yömyrsky

Johan Theorin on kirjoittanut erikoislaatuisen kirjan, josta ei osaa sanoa onko se dekkari, sukukronikka vai kummitustarina: Yömyrsky (Tammi, 2009; ISBN 978-951-31-4078-6). Kustantaja tiivistää kirjan fraasiin "mystisen jännittäviä hetkiä Öölannin saarella".

No, tämä mystisyys ja jännittävyys ei minua saanut tarttumaan kirjaan, vaan takakannen maininta siitä, että Ruotsin dekkariakatemia palkitsi Theorinin parhaasta esikoisesta 2007 ja parhaasta rikosromaanista 2008, tästä Yömyrsky-kirjasta.

Theorinin kerrontatapa tuntui monella tapaa tutulta, varsin arkiselta, jotenkin juuri sellaiselta kuin ruotsalaisen dekkarin kuvittelee tuntuvankin. Arkipäivää, jonka lävistää tuntematon jännite; ihmisiä, jotka ovat törmäyskurssilla.

Theorin maustaa tarinaansa kertomalla samaan aikaan nykyajasta ja menneestä, vuosikymmenten ja jopa vuosisadan takaisista asioista. Vähän tuntui siltä, että kummitustarina-aspekti on Theorinin keino lomittaa tarinan eri aikatasot, siis lähinnä kerrontakeino saada tarinan aikatasot tarttumaan yhteen lukijan päässä.

Mutta toisaalta moni hänen päähenkilönsä tuntuu olevan ikään kuin välitilassa, odottamassa että jotain tapahtuu, takanaan aiemman elämisen historia joka ihmisiä on vahvasti muovannut.

Kummitustarina-ainekset tuntuvat näin jälkikäteen päälle liimatuilta, mutta sinänsä ne kyllä kerrontaan istuvat, vaikkakaan eivät saumattomasti.

Ja loppujen lopuksi lukija jää miettimään: onko tässä kyse kummituksista ollenkaan, vai ihan vain tavallisista ihmisistä rikoksen tiellä?

Dekkarin lukijan kannalta on tietysti koko ajan myös mietittävä sitä, kuka syyllinen on, ja miten mystiset kokemukset liittyvät tarinaan. Yrittääkö kirjoittaja vain hämmentää lukijaansa, vai onko tarinassa jotain yliluonnollista pelissä?

Ei hassumpi kirja, mutta en tämän perusteella luultavasti jatka Theorinin lukemista.