Uinuva uhka

Jan Guillou tarjoilee räväkkää yhteiskuntakritiikkiä jännärissä Uinuva uhka (Like, 2008; suom. Salla Simukka; ISBN 9789520101688). Kirja kertoo ruotsalaisesta terroristijahdista, jossa ei välitetä demokratiasta, sananvapaudesta tai laillisuudesta. Ruotsin turvallisuuspoliisi osoittautuu pahimmaksi yhteiskunnan viholliseksi.

Kirjan päähenkilö on Ewa Tanguy, poliisi joka siirretään talousrikollisuuden parista turvallisuuspoliisin palvelukseen, koska hän on raudanluja kuulustelija, jota tarvitaan kun turvallisuuspoliisi ei kykene löytämään todisteita terrorismista epäiltyjen toiminnasta. Ja samaan aikaan turvallisuuspoliisin kimpussa häärii radiotoimittaja Erik Ponti, joka pyrkii paljastamaan lainvastaisuudet ja sananvapauden loukkaukset.

Kirja etenee turhankin rivakasti, kertoen yhteiskunnan tapahtumista ikään kuin lehtimiehen perspektiivistä, monta kertaa ohittaen tarinan päähenkilöiden tekemiset.

Guillou kykenee kirjassa osoittamaan, miten haavoittuva ruotsalainen yhteiskunta on sisältä käsin tapahtuvalle oikeusvaltion korruptiolle. Turvallisuuspoliisi vuottaa julkisuuteen omia toimiaan edullisessa valossa näyttäviä tietoja, mutta samaan aikaan epäiltyjä ja heidän asianajajiaan estetään kertomasta mitään julkisuuteen.

Guilloun käyttämä termi turvallisuuspoliisin tavasta kontrolloida julkisuutta - "ventilointi" - oli hauska. Kiinnostavia olivat ne koukerot joilla turvallisuuspoliisissa puolusteltiin omalta kannalta hyödyllisen tiedon vuotamista ja samalla kontrolloitiin organisaation kannalta vahingollisten tiedon levittämistä, muun muassa tietoa siitä että mitään todisteita terrorismista ei ollut.

Guillou on räväkkä kirjoittaja, paikoin turhankin räväkkä, mutta hyvin hän kuvaa sellaisen yhteiskunnallisen kehityksen, jossa valtion turvallisuuselimet yhteistyössä poliitikkojen kanssa manipuloivat julkisuudessa käytävää keskustelua omaksi hyväkseen - poliitikkojen uran edistämiseksi ja turvallisuuspoliisin resurssoinnin lisäämiseksi.

Niin, ja kaiken huipuksi Guillou maalaa kuvan siitä, miten nämä toimijat, poliitikot ja turvallisuuspoliisin johtajat, ovat itse asiassa yhteiskunnan pahimmat viholliset. Loppumetreillä kirja kyllä sortuu ylilyönteihin, mutta sallittakoon se Guilloulle.