Johtajakeskeisyydestä kohti johtajuutta

Perttu Salovaaran väitöskirja haastoi, palkitsi, sai ajattelemaan: From leader-centricity toward leadership - a hermeneutic narrative approach (Tampere University Press, 2011; ISBN 978-951-44-8582-4).

Salovaara pohtii väitöskirjassaan suhdetta johtajan (yksittäisen henkilön) ja johtajuuden välillä. Tässä johtajuus viittaa yhteiseen jaettuun todellisuuteen, siis organisaatioon ja sen sosiaalisiin suhteisiin.

Johtaja ja johtajuus sekoitetaan usein keskenään, vaikka niin ei pitäisi tehdä: "The findings of the study imply that leadership is often restricted to leader-centric views, even if it is in practical terms a social task. […] To distinguish between the terms leader and leadership turns into the most important quality."

Salovaaran tutkimuskohteena on johtamiskoulutus. Hänen kehittämäänsä menetelmää (Fieldpath Method) voi käyttää akateemisen tutkimuksen lisäksi myös johtamiskoulutuksen arvioinnissa ja kehittämisessä.

Salovaara pyrkii tutkimuksellaan selvittämään miten asiat tapahtuvat käytännössä: "[T]he daily reality consists of micro-incidents, but if only the large-scale official achievements are acknowledged, there is often little understanding of how things were actually accomplished in practice."

Salovaara tiivistää johtajuuden ajatuksen näin: "Leadership is not a quality of an individual, but of an organization. Leadership is also not only a rational capacity, but involves the whole embodied experience of being human."

Mielenkiintoista on, että ulkoisilla tekijöillä on vähemmän vaikutusta ihmisiin kuin sosiaalisilla tekijöillä: "[T]he social factors - building cohesion in a team, taking responsibility, being measured and informal conversations - had more effect on the workers than external factors like lightning." Tähän liittyy myös se, että abstraktien ja yleisten prinsiippien sijasta johtajuus on olennaisesti uniikkia, kustakin tilanteesta ja yhteisestä tarkoituksesta lähtevää.

Tämä tuottaa haasteita johtajuuden tutkimukselle, koska mitään ei voi ottaa itsestäänselvyytenä: "In practice leadership always takes place in unique circumstances that never happened before or will happen again in exactly the same manner."

Nykypäivän johtajuuden haasteena on tilanteen ymmärtämiseksi käytettävissä olevan sisäistetyn informaation rajallisuus: "This, I would like to add, is often the nature of modern work: it prevents embodied experiences, which makes it harder to really understand, because understanding is not only a cognitive, rational task, but an embodied task."

Tästä nousee keskeinen haaste, ja mahdollisuus: miten saada itse kukin löytämään oman sisäistetyn ymmärryksen rajat, ja tämän jälkeen laajentamaan ymmärrystä niin että löydetään uusia tapoja toimia yhdessä, ja uusia ratkaisuja: "leadership is not about the nominated leader's actions but rather about the frames and culture within which interpretations (textual reading and authoring) take place. It is […] about framing actions into a certain kind of whole and learning about that whole; leadership, to be clear about it, is not equal to actions accomplished in a leader-role."

Tähän liittyen Salovaara korostaa tässä hetkessä tapahtuvaa oppimista vastakohtana aiemmin tapahtuneesta, siis historiasta, oppimiselle. Hän myös viittaa Otto Scharmerin "presencing"-käsitteeseen ("learning from the future as it emerges"). Kiehtovia ajatuksia, mutta näitä voisi mielellään kehitellä pidemmälle, ja konkreettisemmiksi.

Salovaara nostaa tutkimuksen keskiöön kolme käsitettä, joita hän kutsuu termillä core constructs ja jotka ovat incompleteness, embodiment ja artistic. Näistä itseäni kiinnosti erityisesti incompleteness, jolle hän esittää suomenkielisen vastineen: keskeneräisyys. Se että johtajuus perustuu keskeneräisyyteen, ja vieläpä että johtaja voi olla "heikko" mutta johtajuus silti erittäin vahvaa, sai mietteliääksi: "Leadership, I claim, is constructed out of a weak leader-position. […] Admitting that one is not very good in certain things and asking for help is not a trick for cheating people to action, but just a fact of life."

Väitöskirja sisältää, narratiivisesta tutkimusmenetelmästä johtuen, muistiin kirjattuja vuoropuheluita, joista löytyy kiehtovia keskustelun kulkuja. Eräästä repliikistä löytyi mainio johtajuuden määritelmä: "Yeah, yeah! And that is what our leadership is all about - about doing something for these things, caring for them! If we don't, who the hell does it then?"

Mutta miten johtaja sitten voi synnyttää johtajuutta: "In order to make leadership happen, that is, to allow others space to join in, to let their ideas flow into the work processes and to encourage their own thinking (sapere aude), the leader-role must not take control in creating realities. The leader role as such can be strong, maybe even stronger than ever, but with a very different meaning than before. The key skills are not commanding or showing direction, but allowing room for exploring and creating communities that make sense. This, I argue, requires internal strengths, not necessary the traditional external strength (showing off, taking the leader role in public, image of a great leader, being right). Weak leadership relies on the dialogue between people, and in dialogue it does not matter who is right, but to follow the common reasoning."

Salovaara toteaa, että tämä käsitys johtajuudesta voi suututtaa monia ihmisiä, ja että hän tahallaan käyttää käsitettä "heikko johtajuus", koska johtajuus edellyttää sitä että päästämme eroon johtajakeskeisistä ajatuksistamme, muuten emme pääse eteenpäin.

Yhteenveto: Erittäin kiinnostava väitöskirja, jossa keskeiset havainnot ja väitteet on selkeästi esitetty, ja myös vakuuttavalla tavalla käytännössä todennettu. Salovaara saa lukijan kyseenalaistamaan omia käsityksiään johtajista ja johtajuudesta, mikä jo sinällään on aivan erinomaista.