Jouni Laaksosen kirja Luontoelämysten Suomi, retkeilijän nähtävyydet (Otavamedia, 2011; ISBN 9789525597646) on omaperäinen kirja Suomen luonnosta. Onko tämä tietokirja, luonto-opas, valokuvateos vai mikä, siinä on pohdittavaa. Sanoisin että kirja on kaikkea tätä, mukavalla tavalla esitettynä.
Kirjassa on reilut 20 erilaista teemaa, ja sen sijaan että asia olisi pilkottu lyhyiksi katkelmiksi, tekstit muodostavat isompia kokonaisuuksia, joita valokuvat ja kartat havainnollistavat. Ja valokuvat ovat komeita, mutta eivät liian makeilevia kuitenkaan.
Paikoille pääsee annettujen koordinaattien perusteella, käyttämällä joko netin karttapalveluja tai GPS-laitteita, joten kohteiden omakohtainen kokeminen on tehty helpoksi.
Mitenkään täydellisen kattava kirjan kohteiden luettelo ei ole, esimerkiksi hiekkarantojen joukosta puuttuvat Oulujärven kohteet. Mutta riittävästi näitäkin kohteita kirjasta löytyy (13 erilaista).
Pohjois-Suomen suunta on kirjassa erityisen hyvin edustettuna, johtuen kirjoittajan omasta retkeilytaustasta, mikä on oikeastaan varsin mainiota, sillä kyllähän etelämpi Suomi on jo riittävän hyvin täytetty retkeilijöillä.
Toki myös Etelä-Suomea kirjassa käsitellään, vaikkapa Liesjärven kansallispuiston harjuselännettä. (Tähän liittyen on kylläkin huomautettava että Liesjärvi puuttui kirjan aakkosellisesta hakemistosta; Kyynäränharju sieltä kyllä löytyi.)
Siis: hieno luontokirja, retkeilijälle ja miksei myös penkki-sellaiselle.
Hyvää jatkoa
50 minuuttia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti