Hieno valokuvateos, tämä Lapin valot (Amanita, 2011; ISBN 9789525330434). Kirjan kannessa tekijäksi mainitaan valokuvaaja Pertti Turunen, mutta eräässä nettikaupassa tekijöiksi oli laitettu Kai Linnilä ja Sari Savikko, jotka ovat kirjoittaneet kirjan tekstin.
Sivumennen sanoen tästä nousi mieleeni kysymys, kuka oikein on kirjan esipuheen kirjoittaja, se kun on laitettu Pertti Turusen nimiin. No, tämä nyt on vähän jo pilkunviilausta.
Kyseessä on isokokoinen, kovakantinen valokuvateos, jonka kannessa komeilee revontulimaisema. Ja revontulia, niitä löytyy myös kirjan sisältä, mutta ei pelkästään niitä vaan myös monenlaisia muita Lapin maisemia ja tunnelmakuvia.
Ja tekstiä, sitä on myös ihan mukavasti, ja myöskin oikein luettavan makuista, sellaista jossa kerrotaan Lapin maantieteestä ja elämisen olosuhteista. Kyllä kirjan tekstinikkarit ovat oman urakkansa eteen töitä tehneet.
Lapista on tehty sen verran paljon valokuvakirjoja, että vähän kyllä mietityttää että mahtuuko joukkoon vielä yksi. Ihan hirveän omaperäinen ja omakohtainen tämä ei ole, eikä mielestäni aivan kovimpaan kärkeen yllä, mutta hieno teos tämä on, ei mitään tusinaluokkaa.
Ja mukana on aika monta sellaista valokuvaa, että niitä kyllä pysähtyi ihailemaan, ja vielä oli pakko palata kirjassa taaksepäinkin aika ajoin ja katsoa vielä uudestaan.
Pätevä työnäyte tekijöiltä!
Hyvää jatkoa
10 minuuttia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti