Esimiestyön vaikeus ja viisaus

Pekka Järvisen kirja Esimiestyön vaikeus ja viisaus (WSOYpro, 2011; ISBN 9789510379578) ottaa kantaa, provosoi. Näin Järvinen: "Toivon mukaan kenenkään ei tämän kirjan luettuaan enää tarvitse ihmetellä ihmisten käyttäytymisen kummallisuuksia ja organisaatioiden hullutuksia."

Entä mitä nämä hullutukset ovat: "[M]iten älyttömiä päätöksiä johto teki, miten mielettömiin kehittämishankkeisiin taas lähdettiin, miten huonosti uudistus hoidettiin tai kuka keksi tilata höyrypäisen konsultin taloon."

Koska Järvinen on itse konsultti, tuo viimeinen kysymys viimeistään herättää kiinnostuksen.

Ja kirja sai ajattelemaan, väittämään vastaan, ja lopulta kyseenalaistamaan omia ajatuksia. Hyvä!

Mutta vastaako Järvinen omaan huutoonsa? Kyllä vastaa, mutta ehkä eri tavalla kuin lukija odottaa: "[E]simiesten tehtävänä organisaatiossa on edustaa kovia tosiasioita, tutkittua tietoa ja kokemusta - olla vahvasti jalat maassa - jotta työssä ja liiketoiminnassa onnistutaan ja erehdyksiltä ja hullutuksilta vältytään."

Siis: kaikin keinoin tulee välttää löysiä puheita ja tuulentupia, sitä että johto elää pilvissä ja puhuu kieltä jota työntekijät eivät ymmärrä.

Samalla Järvinen korostaa vastuullisuutta ja kertoo, mitä työntekijän aikuinen käytös työpaikalla tarkoittaa:

• Käyttäytyy asiallisesti ja noudattaa hyviä käytöstapoja.
  
• Noudattaa työpaikan määräyksiä ja ohjeita sekä toimintatapoja.
  
• Hoitaa oma-aloitteisesti ja vastuullisesti tehtävänsä sekä tarvittaessa joustaa ja ottaa laajempaa vastuuta töiden hoitamisesta ja asiakkaiden palvelusta.
  
• Kehittää aktiivisesti ammattitaitoaan sekä opastaa ja tukee muita työyhteisön jäseniä.
  
• Esittää rakentavasti työtä koskevia parannusehdotuksia, antaa palautetta ja kykenee ottamaan sitä myös vastaan.
  
• Hyväksyy toisten erilaisuuden ja kykenee toimimaan yhteistyössä kaikkien kanssa.
  
• Kykenee käsittelemään ristiriitoja, sietää turhautumista ja pystyy tekemään kompromisseja.
  

Mutta kuten Järvinen kirjassaan uskottavasti demonstroi, näin ei aina toimita. Miksi ihmiset - vaikka olisivat kuinka koulutettuja, fiksuja ja ammatillisesti päteviä - eivät käyttäydy vastuullisesti ja aikuismaisesti?

No, ensinnäkin aikuistuminen ei ole helppoa: "Toisten ihmisten ja todellisuuden huomioon ottaminen pitää todellakin opetella, koska se ei ole ihmisen synnynnäinen ominaisuus."

Siis: meissä jokaisessa asuu pieni narsisti (ja joskus isompikin), joka nostaa päätään erityisesti stressitilanteissa ja konflikteissa.

Milloin sitten aikuismainen käytös on vaarassa ja narsismi rehottaa? - Varsinkin silloin kun on kyse muutoksesta. Järvinen tiivistää asian näin: "Ihmiset haluavat muutoksia niin, että mikään ei muutu."

Tuota sietää mietiskellä hetkinen. Ja tässä on haastetta: kun muutosta suunnitellaan, voidaan olla hyvinkin positiivisia, mutta kun muutos täytyy viedä läpi, nostaa epävarmuus päätään ja muutosta vastustetaan, usein tiedostamattomista syistä ja hyvin epärationaalisilla argumenteilla. Ja jo pelkkä epäily siitä, että jotain ehkä ollaan muuttamassa voi käynnistää vastarinnan.

Näin Järvinen: "[I]ihmiset eivät useinkaan itse tiedä, miksi asennoituvat, kokevat tai käyttäytyvät tietyllä tavalla tai miksi heidän selityksensä voivat olla virheellisiä."

Järvinen esittää kirjassaan paljon erilaisia konfliktien syitä, joista yksi on ongelmat muualla kuin työelämässä. Tässä onkin haastetta esimiehelle: kaikki työstä johtuvat ongelmat pitää ratkaista, mutta työntekijän yksityisasiat taas ovat hyvin arka alue. Mutta toisaalta: usein pelkkä keskustelu riittää.

Ja sitten ehkä se kirjan kaikkein provosoivin aihe, kysymys siitä, miksi hankalat henkilöt menestyvät. Järvinen esittää Suomessa käytetyn psykiatrisen tautiluokituksen (ICD-10) ja pohdiskelee, millaista haittaa työelämässä aiheuttaa henkilö jolla on yksi tai useampi näistä piirteistä.

Toisaalta moni näistä piirteistä on myös sellainen, jota arvostetaan henkilöstöä rekrytoitaessa! Esimerkkinä mm. se että henkilöllä on suuret käsitykset itsestään, hän keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä ja hän kokee olevansa erikoinen ja ainutlaatuinen.

Paras osa Järvisen kirjasta liittyy palautteen antamiseen ja saamiseen ja siihen, miten narsistiset loukkaukset pystyy kestämään: [H]yvällä itsetunnolla varustettu henkilö on oppinut työn ja elämänkokemusten kautta käsittelemään narsistista tasapainoa järkyttäviä ja uhkaavia koettelemuksia. Kohdatessaa itsetuntoa koettelevia tapahtumia työssä hän pystyy psyykkisillä keinoillaan läpikäymään pettymyksiä ja palauttamaan uskon itseensä ja selviytymiseensä."

Järvinen kertoo paksu- ja ohutnahkaisen narsistin käyttäytymispiirteistä, jotka voivat olla syynä siihen, ettei korjaavaa palautetta pysty ottamaan vastaan: "[I]hminen suhtautuu ylimielisen piittaamattomasti tai alentuvan avuttomasti saamaansa kritiikkiin."

Kirjan lopussa Järvinen esittää johtajuuden neljä keskeistä tehtävää - esimerkillisyys, ammatillisuus, oikeudenmukaisuus ja aitous - ja huomauttaa, että jo nämä neljä vaatimusta ovat yli-inhimillisiä. Niinpä esimies kohtaa väistämättä epäonnistumisia ja oman osaamattomuutensa.

Mutta nöyryys on narsismin vastavoima: "Esimiehen terve narsistinen itsearvostus pitää sisällään nöyrämielisyyden. Ilman sitä esimiehen itsetunto saattaa vallanhuumassa pöhöttyä, minkä seurauksena esimiehen minäkeskeinen ja ylimielinen asenne kasvaa."

Tässä hieno tiivistys: "Esimies voi olla hyvin tietävä ja osaava, mutta ilman nöyryyttä hän ei voi olla viisas."

Niin, sekin vielä on todettava, että Järvinen on laittanut lukujen alkuun monenlaisia lainauksia eri tahoilta, joista pidin erityisesti seuraavasta: "Elämässä voi saavuttaa mitä tahansa, kunhan ei välitä siitä, kuka saa kehut." (Harry S. Truman.)

Yhteenveto: Erinomainen kirja johtajuudesta, nöyryydestä ja viisaudesta työelämässä.