Eugen Herrigelin zen-filosofiaa käsittelevällä kirjalla on iso maine, mutta teos osoittautui mainettaan nöyremmäksi, maanläheisemmäksi: Zen ja jousella ampumisen taito (Delfiini kirjat, 2008; käännös Margareta Sipola; 3. painos; ISBN 978-952-5572-36-0).
Ja hauskaa kyllä, kirjaa kirjastosta varatessani kävi ilmi, että teos on kolmesta kirjastosta kadonnut. Olisiko aika tehnyt tehtävänsä, tai sitten pitkäkyntiset.
Kirjan luettuani tuntuu, että kirjojen katoamisessa kirjastosta on vissi tolkku. Herrigel kertoo, että hänen jousiammunnan opettajansa antoi hänelle jäähyväisiksi parhaan jousensa: "Älkää antako sitä kenenkään uteliaan käteen. Ja kun ette enää tarvitse sitä, niin älkää säilyttäkö sitä muistona. Hävittäkää se, niin ettei jäljelle jää muuta kuin hiukka tuhkaa."
Mikä tästä lyhyestä kirjasta tulee esiin on zenin käytännöllisyys, teoreettisuuden välttäminen: "Niin pian kuin ajattelemme, pohdimme ja muodostamme käsitteitä, alkuperäinen tietoisuus häviää ja ajatus sukeltaa pinnalle. Me emme enää syö kun syömme, emme nuku kun nukumme. Jousi on laukaistu, mutta nuoli ei lennä suoraan maaliin eikä maali ole siellä missä sen pitäisi olla."
Tämä kirjan paradoksi on se, että se kertoo asiasta josta ei voi sanoin kertoa.
Tekstit
Luola
6 tuntia sitten
