Paul Kalanithi: Henkäys on ilmaa vain

Paul Kalanithi kertoo neurokirurgin työstä viiltävän kauniissa kirjassa, jonka lähtökohtana on lääkärin sairastuminen parantumattomaan keuhkosyöpään: Henkäys on ilmaa vain (Bazar, 2016; suom. Ilkka Rekiaro; ISBN 978-952-279-380-5).



Kalanithi ei alunperin halunnut lääkäriksi vaan opiskeli kirjallisuutta, mutta hänen kiinnostuksensa ihmisen ajatteluun vei lopulta lääketieteen haastavimpien kysymysten pariin.

Kuvaus lapsuudesta ja opiskelusta on tarkkanäköistä pohdintaa elämän valinnoista ja käänteistä, ja vaikka tekstiä värittää luopumisen haikeus, on mukana runsaasti myös elämän iloa ja kauneutta. Suurenmoinen kirja, arvokas kuvaus elämästä, soveltuva yhtä lailla lääkäreille kuin potilaille.

Tätä kirjoittaessa teoksesta on Helmetissä 229 varausta.

Paul Kalanithi, 36-vuotias neurokirurgi, on valmistumassa kymmenen vuoden erikostumisvaiheen jälkeen. Hän kohtaa päivittäin työssään syöpään sairastuneita, joiden ennuste ei ole paras mahdollinen. Kunnes eräänä päivänä hän saa oman diagnoosinsa: neljännen vaiheen keuhkosyöpä. Noin vain, täysin yllättäen, Paulin ja hänen Lucy-vaimonsa tulevaisuudensuunnitelmat saavat täyskäännöksen.

Paul kirjoittaa lapsuudestaan, nuoruudestaan ja opiskeluajastaan lämpimästi, mutta ennen kaikkea hän pohtii elämän merkitystä monesta eri näkökulmasta: Mikä tekee elämästä elämisen arvoista kuoleman edessä? Mitä sitten kun elämä ei enää näyttäydykään portaikkona kohti tulevaisuutta? Millaista on saada esikoinen, pieni Cady-tytär, kun itse on kasvokkain oman kuolemansa kanssa?

Paulin kuoleman jälkeen hänen vaimonsa Lucy työsti kirjan valmiiksi. Paulin sanat elävät kuin oppaana ja lahjana meille kaikille.

Muistelmateos Henkäys on ilmaa vain on mykistävän kaunis kertomus rohkeudesta, ja se vaikuttaa lukijaansa vielä pitkään kirjan kansien sulkeuduttua. Kirjaa on myyty yksin Yhdysvalloissa lähes miljoona kappaletta, ja se on ollut ilmestymisestään lähtien myyntitilastojen kärjessä. Euroopan valloitus on vasta alkanut.

Paul Kalanithi (1979-2015) oli neurokirurgi ja kirjailija, monilahjakkuus, joka ennen siirtymistään lääke tieteen alalle suoritti tutkinnot kirjallisuustieteessä ja biologiassa. Hän valmistui Yalen yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta huippu arvosanoin ja suoritti neuro kirurgian erikoistumisjakson Stanfordin yliopistollisessa sairaalassa. Hänen erikoistumisopintonsa päättyivät vuonna 2014. Hän menehtyi keuhkosyöpään maaliskuussa 2015.

Stina Niemi ja Aino Öhman: Elämäni - potilasrunoja

Stina Niemi ja Aino Öhman ovat toimittaneet runoteoksen, jonka säkeet ovat peräisin lääkärien sairauskertomuksista: Elämäni - potilasrunoja (S&S, 2016; ISBN 978-951-52-3784-2).



Oikeastaan kirjan idea on kiinnostavampi kuin itse kirja, sillä runot eivät olleet lopulta aivan niin yllättäviä kuin aluksi kuvittelin. Jonkinlainen kiire teoksen toimittamisessakin tuntuu olleen, sillä yksi runo löytyi teoksesta kahteen kertaan esille laitettuna. Mutta sellaista tämä elämä on, emme ole täydellisiä, eivätkä lääkäritkään.

Näiden runojen säkeet ovat kaikki aidoista potilasteksteistä, mutta eivät yhdestä ja samasta tekstistä. Hauskat ja oudot potilastekstifragmentit muodostavat lyhyen tarinan, ja yhdessä nämä pienet kertomukset kuljettavat lukijan läpi koko ihmiselämän.

Kirjan tekijät Stina Niemi ja Aino Öhman toimivat kääntäjinä Turun keskussairaalan kielipalvelussa.

Aino kertoo: "Luen mielelläni kaikkea paitsi käyttöohjeita. Minua kiinnostaa kielenkäytön ja vallan suhde, miten määrittelemme itsemme ja ympäristömme kielen kautta: miten tietyt ihmisryhmät määritellään julkisessa keskustelussa, miten lääkäri määrittelee potilaan sairauskertomuksessa vaikkapa toteamalla 'fiksu potilas'. Näistä huomioista sekä terveyden ja sairauden tekstien pohjalta syntyi runokirja Elämäni."

Stina lisää: "Terveydenhuollon kielenkäyttö on kiinnostava maailma siinäkin mielessä, että se on iloinen sekoitus kekseliästä sanankäyttöä, lääkärilatinaa ja lyhenteitä ja toisaalta vanhakantaista ja juhlallista tyyliä rouvitteluineen ja herroitteluineen."

Marian Keyes: Mercy Closen mysteeri

Jatkoin chick lit -teemaan tutustumista. Yksi tämän genren yhteydessä usein mainittu kirjailija on Marian Keyes, jolta lainasin uudehkon romaanin: Mercy Closen mysteeri (Tammi, 2014; suom. Liisa Laaksonen; ISBN 978-951-31-7816-1).



Kirjassa oli suorastaan hämmentävä määrä tapahtumia, ja yhtä hämmentävää on että tätä kirjoittaessa en muista juuri mitään teoksesta, muuta kuin sen että tässä ikään kuin luotiin puitteet kokonaiselle kirjojen sarjalle, hyppien asiasta toiseen, ja käyden myös läpi aiemmin tapahtuneita asioita ikään kuin olisi olemassa kirjasarja josta referoida.

No, kävinpä kaivamassa netissä kirjan esittelytekstin*, ja hiljalleen alkaa muistikuvia palailla siitä mistä kirjassa on kyse.

Samalla kävi ilmi, että kyseessä on kuin onkin kirjasarja, jossa ei kylläkään ole kyse saman päähenkilön ympärille kudotuista tarinoista, vaan kirjoista joissa kerrotaan "Walshin perheen" naisten elämästä. Tässä teoksessa kerrotaan nuorimmaisen, Helenin tarina.

Nyt kun muistikuvat alkavat hiljalleen palautua, muistan että päähenkilön kärsimä mielisairaus on yksi kirjan teemoista, se että hän näkee asioita joita ei todellisuudessa tapahdu. Ja samaan aikaan hänellä on monenlaista ihmissuhdekuviota vireillä, ja kaiken lisäksi hän ottaa työkseen jäljittää kadonnutta entisen poikabändin jäsentä, jolloin meillä on ainekset kohtalaisen saippuaoopperamaiseen keitokseen.

Ja kyllähän Keyes osaa kirjoittaa, vaikka nyt sitten kävikin niin että kirjan lukemisesta ei jäänyt juuri mitään pysyvämpää jälkeä. Mutta epäilemättä teoksella on oma kohderyhmänsä, chick lit -kirjallisuuden kuluttajat.

* Teoksen esittelyteksti:

Kolmekymppisellä Helenillä ei mene kovin hyvin: hän joutuu rahapulan vuoksi luopumaan ihanasta kodistaan ja muuttamaan takaisin vanhempiensa luo. Uusi, kuuma poikaystävä Artie kyllä tuo Helenille lohtua, mutta Artien ex-vaimossa ja kolmessa lapsessa on hiukan sulateltavaa. Ja kun Helen eräänä aamuna luulee taivaalla lentäviä lokkeja korppikotkiksi, on aika myöntää että masennuskin on uusiutunut.

Kun ärsyttävä ex-poikaystävä Jay sitten ilmaantuu takaisin kuvioihin ja tarjoaa Helenille töitä yksityisetsivänä, Helen ei voi kieltäytyä. Tehtävänä on löytää Wayne, aiemmin suursuositun poikabändin äkillisesti kadonnut jäsen, sillä comeback-keikka lähestyy mutta bändin outolintua ei näy missään. Tehtävä osoittautuu kimurantiksi ja vie Helenin supertähtien loistokkaaseen mutta vinksahtaneeseen maailmaan. Helen kuitenkin selvittää hankaluudet suorapuheisuuden, sinnikkyyden ja mustan huumorin voimalla. Unohtamatta kunnon lääkitystä.

Nadine Gordimer: Get a life

Taitaa olla niin hassusti, että tämä on ensimmäinen Nadine Gordimerin romaani jonka olen lukenut, hänen myöhäistuotantoaan, eikä mitenkään helppo luettava, mutta kertojan taito silti vakuuttaa: Get a life (Bloomsbury, 2006; ISBN 978-0-7475-8415-5).



Katselin teoksen kirja-arvioita netissä, ja aika moni tuntui inhonneen teosta, siksi että sen kuvaama käsitys elämästä on niin mustanpuhuva ja vailla toivoa paremmasta, olkoon kyse sitten yksilöstä, yhteiskunnasta tai ympäristön tilasta. Mutta toisaalta tässä mustuudessa on myös oma huumorinsa.

Teoksen päähenkilö on syöpäpotilas, jonka on saanut annoksen säteilyä ympäriinsä levittävää isotooppia ja joutuu siksi elämään eristettynä muista ihmisistä. Hän pohdiskelee omaa elämäänsä, vanhempiaan, puolisoaan, aivan erityisesti perheen merkitystä.

Kirjan teksti oli joiltakin paikoin huolimatonta, enkä pitäisi kielioppivirheitä tehokeinoina vaan pikemminkin tuntui siltä että kustannustoimittaja ei ollut tehnyt työtään riittävän perusteellisesti. Mutta tästä huolimatta teksti toimi, kaikessa katkelmallisuudessaan.

Ennen kaikkea tämä tarina antaa perspektiiviä sellaiseen maailmaan jossa kilvotellaan ihmisten suosiosta ja paikasta auringossa tosi-tv:n hengessä. Onko sellaisessa mitään mieltä?

Ian McEwan: Lauantai

Ian McEwan kirjoittaa yhdenpäivänromaanissaan ison kaaren, mutta helppo tämä romaani ei ole lukijalle, eikä helppo se varmaan ole ollut myöskään kirjailijalle: Lauantai (Otava, 2013; suom. Juhani Lindholm; ISBN 978-951-1-27432-2).



Romaani on sijoitettu vuoteen 2003, hetkeen ennen Irakin vastaisen sodan käynnistymistä, kun rauhanliike järjesti ison mielenosoituksen ja Englannissa pääministeri vetosi Irakin joukkotuhoaseisiin syynä sotaoperaatioon. Mutta tämä sotaan liittyvä pohdinta on vain taustaa varsinaiselle tarinalle, jossa neurokirurgi Henry Perowne valmistautuu lauantaihin, ensimmäiseen vapaapäiväänsä kiireisen työviikon jälkeen.

Kirjan varsinainen jännitysmomentti lähtee käyntiin vasta romaanin puolivälissä, siihen asti saamme seurata Henryn pohdiskelua elämästään, siitä miten hän elämäänsä ja maailmankuvaansa miettii.

Päällisin puolin Henryllä on kaikki kunnossa, mutta elämän varsinainen sisältö tuntuu olevan jossain määrin hukassa. Työ kiinnostaa ja vie mukanaan, lapset ovat löytämässä oman paikkansa maailmassa - toinen runoilijana ja toinen blues-muusikkona - mutta silti jotain tuntuu puuttuvan.

Neurokirurgin näkökulmasta ihmisen ymmärrys maailmasta on loppujen lopuksi aivojen kudosten toimintaa - tai toimintahäiriöitä - ja Henry pohdiskelee elämänsä tilannetta analyyttisesti, pyrkien palauttamaan huolenaiheensa rationaalisiin argumentteihin, puolesta ja vastaan. Mutta onko elämä loppujen lopuksi rationaalista tai ennustettavaa?