Wolf Haasin dekkari Kananlihalla (Otava, 2004; suom. Riitta Virkkunen; ISBN 951-1-19221-3) pistää yksityisetsivä Simon Brennerin melkoisen pulman pariin. Itävaltalaisen pikkukaupungin kanaravintolasta on löytynyt kananluiden seasta ihmisluita, joiden alkuperä kummastuttaa.
Kun Brenner tarttuu toimeen, alkaa ihmisiä kadota maisemista yksi toisensa jälkeen. Sotkuun liittyvät jollakin kummallisella tavalla paikallinen jalkapallojoukkue, kuuluisa (mutta kuolleeksi epäilty) taiteilija sekä itämafian gangsterit.
Kohta ravintolan nurkista löytyy jalkapalloilijan pää (ilman ruumista). Brenner saa vilistää paikasta toiseen edes pysyäkseen jotenkin kärryillä tapahtumista.
Välillä mennään moottoritiellä niin kovaa että autojen punaiset jarruvalot ovat kuin vastaantulevien autojen valokeiloja, ja välillä taas puntaroidaan ihmissuhdekiemuroita.
Haasilla on erikoinen tapa käyttää kieltä, ja luultavasti teksti olisi nautittavimmillaan alkuperäiskielellä, mutta suomentaja on tehnyt kohtuullista työtä huumorin välittämisessä. Tosin paikka paikoin homma on melkoista koheltamista ja ehkä suomentaja on ollut mahdottoman urakan kanssa tekemisissä.
Antisankari Brenner on enemmän kuin hukassa tapahtumia selivittäessää. Loppunäytöksessä Brenner on vaarassa menettää omia luitaan (ja henkensä) lihakirveen kanssa heiluvalle murhaajalle.
Kokonaisuutena kirja on melko kevyt, ja vähän pettynytkin olo tästä jäi. Kohellusta, ja huumori on sellaista josta joko pitää tai sitten ei, itse olen vähän kumpaakin mieltä. Jos pitää dekkareista joissa ei olla ihan tosissaan, tämä kyllä menettelee.
Tekstit
Luola
6 tuntia sitten
