Ihmisyyden rajalla

Viktor E. Frankl kirjoitti teoksensa Ihmisyyden rajalla (Otava, 1978; suom. Osmo Jokinen ja Eila Sandborg) 50 vuotta sitten, mutta edelleen se haastaa lukijansa. Frankl (1905-1997) oli itävaltalainen psykiatri, joka vietti pitkiä aikoja vankina keskitysleireissä toisen maailmansodan aikana.

Kirjan takakannessa sanotaan: "Keskellä mieletöntä ihmisarvon riistoa hän alkoi pohtia, mikä saa ihmisen pysymään järjissään äärimmäisissä olosuhteissa. Hän päätyi tulokseen, että ratkaisevaa oli, pystyikö löytämään tarkoituksen elämälleen."

Kirja on lyhyt, ja keskitysleirien elämästä kerrotaan katkelmittain, voisiko sanoa jopa "filosofisesti". Frankl kuvaa arkisia leirin tapahtumia, mutta samalla hän ottaa etäisyyttä ja pohtii sitä, mikä saa ihmisen toimimaan niin kuin toimii, ja millä keinoin ihminen voi selvitä mahdottomasta. Useaan otteeseen Frankl viittaa Nietzschen ajatukseen: ""Kun tietää elämälleen miksi, kestää melkein mitä tahansa miten."

Siis: elämän tarkoitus on iso asia!

Keskitysleirin kauheudessa Franklin sisäinen elämä voimistui: "[Mielikuvitus] leikki menneiden tapahtumien kanssa, useinkaan ei kovin tärkeiden, vaan pienten tapausten ja mitättömien asioiden. […] Niiden maailma ja olemassaolo näyttivät kaukaisilta, ja mieli tavoitteli niitä kaivaten: tein bussimatkoja, avasin huoneistoni ulko-oven, vastasin puhelimeen, sytytin sähkövalot. Ajatuksemme liikkuivat usein tällaisissa yksityiskohdissa, ja nämä muistot saattoivat liikuttaa meidät kyyneliin."

Frankl ei tee itsestään sankaria - ja alunperin hän suunnitteli julkaisevansa kirjansa nimettömänä - vaan kertoo että sankarillisimmat ihmiset eivät välttämättä leiriltä selvinneet: "Heitä oli ehkä lukumääräisesti vähän, mutta he antavat riittävän todisteen siitä, että ihmiseltä ei voida ottaa pois viimeistä inhimillistä vapautta - vapautta valita oma suhtautumisensa mihin tahansa annettuun tilanteeseen, vapautta valita oma tiensä."

Kärsimyksestä tuli tehtävä, jolle ei vangit eivät halunneet kääntää selkäänsä: "[Runoilija] Rilke puhuu kärsimyksestä, joka on kestettävä, samalla tavalla kuin muut puhuvat tehtävästä, joka on suoritettava. Meillä oli kestettävänämme paljon kärsimystä. […] Mutta ei ollut mitään syytä hävetä kyyneleitä, sillä kyynelet todistivat ihmisen suurinta rohkeutta, rohkeutta kärsiä."

Frankl tunnetaan myös niin kutsutun "logoterapian" kehittäjänä. Kirjassa on tästä aiheesta erillinen osuus, jossa Frankl kuvailee kyseisen terapiamuodon olennaisia piirteitä. En tästä erityisesti vakuuttunut, mutta terapian taustalla olevat enemmänkin filosofiset ajatukset kiinnostivat kyllä. Esimerkiksi ajatus "eksistentiaalisen tyhjiön" merkityksestä, ja ajatus siitä että kysymys elämän tarkoituksesta, tai ehkä pikemminkin tehtävästä joka itse kullakin on, on erinomainen lähtökohta pohtimiselle.

Esimerkiksi "itsensä toteuttaminen" on todella köyhä lähtökohta elämälle, siinä ei ole tarkoitusta. Franklin mukaan voimme löytää elämän tarkoituksen kolmella tavalla: "(1) tekemällä jonkin teon, (2) kokemalla jonkin arvon, (3) kärsimällä."

Tästä lähtevä pohdiskelu oli äärimmäisen kiinnostavaa, ja erityisen mielenkiintoinen on kontrasti Franklin ajatusten ja nykyisen kuluttamista ja nauttimista sekä "yksilöllisyyttä" korostavan maailmankuvan kanssa.

Kärsimys voi olla elämän tarkoitus!? Hmmm…