Barack Obama: Unelmia isältäni - kertomus rodusta ja sukuperinnöstä

Barack Obaman nuoruusmuistelmat kertovat yksinhuoltajaäidin pojasta, joka etsii paikkaansa maailmassa: Unelmia isältäni - kertomus rodusta ja sukuperinnöstä (BTJ, 2009; suom. Seppo Raudaskoski ja Mika Tiirinen; ISBN 978-951-692-723-0).



Luin ennen tätä kirjaa Michelle Obaman omaelämänkerran, joka jossain määrin asetti ennakko-odotuksia tälle kirjalle. Mahtavasti Barack Obama tarinaansa kertoo, paljastaen elämästään paljon sellaistakin jota voi pitää hyvin yksityisenä, avaten omaa elämäänsä muille joilla on samanlaisia ongelmia oman erityislaatunsa ja yhteiskunnan odotusten ja rajoitusten suhteen.

Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman nuoruusmuistelmat. Omaelämäkerrallisessa esikoiskirjassaan Obama kuvaa koskettavasti kasvuaan valkoisen yksinhuoltajaäidin ja afrikkalaisen miehen poikana. Kirjan punaisena lankana on isättömänä kasvaneen pojan varttuminen mieheksi ja juurin löytäminen. Kirjassa Obama käsittelee silmiä avaavasti myös rotuongelmia, joiden voittamiseksi hän lähti mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan. Kirja julkaistiin alun perin vuonna 1995, ja se on ollut maailmanlaajuinen myyntimenestys.

Chester Brown: Playboy-tarinoita

Chester Brown kertoo omaelämänkerrallisuuteen vivahtavalla tavalla kotona asuvasta nuorukaisesta, joka saa päähänpiintymän Playboy-lehdistä, joskus muutama kymmenen vuotta sitten: Playboy-tarinoita (Like, 1993; suom. Mika Tiirinen; ISBN 951-578-110-8).



Mitäs tässä nyt sitten sanoisi muuta kuin että näinä päivinä kun Playboy-lehden tyylistä kansanvalistusta on netti pullollaan tuntui suorastaan nostalgiselta miettiä päähenkilön hankaluuksia lehtiensä kanssa, kun ne piti jonnekin saada piiloon ja samaan aikaan kaikenlaiset pelot jylläsivät mielessä.

Jollain kierolla tavalla suoraselkäisen rehellinen on tämä sarjakuva, tai vähintäänkin siinä määrin nolostuttava että tapahtumien omaelämänkerrallisuutta ei tee mieli lähteä epäilemään.

Jim Thompson: Alkoholistit

Jim Thompson vyöryttää liikkeelle alkoholistien kokoontumisajon tarinassa, jossa alkoholistiparantola on menossa konkurssiin ja sen vetäjä on menettänyt uskonsa siihen, että taudista voisi kukaan parantua: Alkoholistit (Like, 1996; suom. Mika Tiirinen; ISBN 951-578-273-2).

Thompsonin rikosromaanin henkilögalleria on melkoisen nyrjähtänyt, ja ihmetyttää että tarina ylipäänsä pysyy koossa: "Tohtori Peter S. Murphy johtaa klinikkaa alkoholisteille, mutta hänen potilaansa uskovat, että ainoa asia, joka heidät voi parantaa on uusi paukku. Kun tähän tahtojen katkeraan kamppailuun lisätään mieshoitaja, joka esittää lääkäriä, naishoitaja, joka on samaan aikaan viettelevä ja viekkaan sadistinen, ja väärässä paikassa oleva potilas, jonka suurin ongelma on aivoista puuttuva palanen, syntyy sekoitus Thompsonin mustinta huumoria."

Tarina on melkoisen lohduton, mutta jotenkin Thompson pystyy rakentamaan tästä alkoholistien ja heidän hoitajiensa ja lääkäriensä kurjuudesta todelta vaikuttavan kuvauksen todellisuudesta, niin että mukana on aimo annos kieroa huumoria.

Kirjan lopussa Thompson vielä pyöräyttää kuviot uusiksi, ja lukija jää pohtimaan, missä määrin romaani perustuu omakohtaisiin kokemuksiin.

Jim Thompson: Pimeän tultua, rakkaani

Jim Thompsonin romaanin nimi on osuva, vaikka ihan täysin siitä ei paljastu miten mustanpuhuva tämä jännityskertomus on: Pimeän tultua, rakkaani (Like, 2004; suom. Mika Tiirinen; ISBN 952-471-336-5).

Näin kustantaja kuvaa romaania: "Lievästi psykoottinen William Collins yrittää saada elämänsä oikeille raiteille vapaaksi päästyään. Mutta maailma tarjoaa kouraan vain menolippua helvettiin..."

Collinsin kujanjuoksu on merkillinen sekoitus sympaattista yritystä päästä jaloilleen ja sekoilua, jossa yritykset korjata tapahtunutta kerta kerran jälkeen johtavat huonompaan lopputulokseen.

Kirja kertoo psykoottisuudesta, mutta ei mitenkään liioittelevalla tavalla, ei tässä mitään kauhukertomusta rakennetta. Mutta vähän vino on Thompsonin suhtautuminen maailmaan, juuri sillä tavalla nurinkurinen että lukijaa alkaa mietityttää missä määrin hän itse kokee maailman raiteeltaan menneenä, ehkä on niin että jokainen ihminen on omalla tavallaan irrallaan todellisuudesta, ei vain sitä aina huomaa.

Collinsin hyvät aikomukset kääntyvät pahoiksi kun hän törmää ihmisiin jotka kyllä ovat päänupiltaan normaaleja mutta joilla on kataluuksia mielessään rahan ansaitsemiseksi. He valitsevat Collinsin apulaisekseen pitäen tätä sopivan yksinkertaisena tyyppinä, tajuamatta että Collins on äärimmäisen epäluuloinen ja vihastuessaan erittäin väkivaltainen.

Mutta loppujen lopuksi Collins saa kuin saakin viimeisen tilaisuuden korjata kaikki, ja voisi sanoa että hänestä tulee oman elämänsä - tai pikemminkin ehkä kuolemansa - sankari. Joskus on parempi, että hyvät aikomukset tulkitaan huonoina.