Miksi valita tämä kirja?

Read Montague on kirjoittanut mainion teoksen ihmisen aivojen toiminnasta: Miksi valita tämä kirja? - Miten teemme päätöksiä (Terra Cognita, 2008; suom. Kimmo Pietiläinen). Kirja pohjautuu aivotutkimuksen tuloksiin ja esittelee aivojen tekemään tietojenkäsittelyä, jota voi pitää lähtökohdiltaan päinvastaisena tietokoneisiin verrattuna. Samalla käy ilmi, miten paljon ihmisen toiminnassa on yhteistä muiden organismien päätöksentekoon, jopa yksisoluisten mikrobien kanssa.

Montague pohtii kirjassaan aivojen laskennallista toimintaa, sekä sitä miten aivot prosessoivat tietoa että sitä miten aivojen toimintaa voidaan mallintaa laskennallisilla malleilla.

Kirjassa on mielenkiintoisia viittauksia niin populaarikulttuurin hahmoihin kuin tunnettuihin tutkijoihin. Einstein saa Montaguen pohtimaa sitä, missä määrin ihmisaivot kykenevät simuloimaan fyysistä todellisuutta: "Hermostomme tuottaa malleja itsestämme ja esineistä, jotka eivät muutu siirroksissa avaruuden, avaruuden kiertojen ja ajan (pysyvyys ajassa) suhteen. Nämä mallit voivat olla ensimmäisen persoonan perspektiivi tai kolmannen persoonan perspektiivi, sillä molemmat säilyvät näissä muunnoksissa. Tämä ajatuskoe paljastaa meille joukon ominaisuuksia, joita mielen malleilla itsestä on oltava. [...] Ja seuraavaksi hämmästyttävä osa - juuri tällä tavalla invariantit esineet ovat täsmälleen niitä esineitä, joita fysiikka mallittaa."

Entä sitten mikrobit, vaikkapa klassinen E. coli? Pienet, olemassaolostaan taistelevat organismit demonstroivat biologisissa prosesseissa tapahtuvan laskennan tarkoitusta: "... tehokkaalla laskentalaitteella on oltava tavoitteita, sen on välitettävä jostakin. Muuten sillä ei ole käyttäytymistään ohjaavia standardeja."

Kiehtovaa on, että E. coli rakentaa itselleen ravinnon saatavuutta kuvaavaa mallia fysikaalisesta ympäristöstään, ja muuttaa liikkumistaa tämän mallin mukaisesti, samalla koko ajan päivittäen mallia. Tämä kuluttaa energiaa, mutta tästä toiminnasta saatava hyöty pitää organismin elossa yleisesti ottaen paremmin kuin strategia, jossa laskennallisia prosesseja ei olisi olemassa.

Joiltakin osain Montaguen kirja spekuloi asioilla joita - ainakaan kirjan kirjoitusvaiheessa - ei oltu kovin paljon tutkittu puhumattakaan että hypoteeseille olisi saatu merkittävää vahvistusta.

Spekuloinnista huolimatta oli kiinnostavaa lukea vaikkapa siitä, miten huumeiden käyttö voi vääristää aivojen oppimisjärjestelmän aiheuttamalla dopamiinipurkauksia: "huumeeseen liittyvät tavarat ja niiden johdonmukaisesti ennustama huumeen saaminen saa käyttäjän aivoissa yhä suuremman arvon. Niinpä huumeen ottamiseen liittyvien näkymien, äänten ja ajatusten arvot kasvavat jatkuvasti ja niitä on yhä vaikeampi vastustaa. Eikä ole teoreettista syytä, miksi tämä loppuisi vaikka huume menettäisi kykynsä tuottaa hyvänolon tunteen."

Kirjaa ei missään nimessä voi pitää lopullisena - eikä edes ajantasaisena - kuvauksena laskennallisiin mielen malleihin, mutta hyvin Montague kirjoittaa, ja saa uteliaaksi tietämään enemmän. Mutta miksi valitsin tämän kirjan? - siinäpä kysymys.

Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys

Samual P. Huntingtonin Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys (Terra Cognita, 2003; suom. Kimmo Pietiläinen) ilmestyi alun perin 1996, ja sai aikaan vilkasta keskustelua. Teos otti kantaan Neuvostoliiton romahduttua syntyneeseen maailmantilanteeseen, kun "kylmä sota" ei enää tarjonnut viitekehystä tapahtumille.

Kirjan mukaan maailmassa on seitsemän tai kahdeksan merkittävää kulttuuria, jotka kamppailevat keskenään, tai ainakin joutuvat reagoimaan toistensa kehittymiseen. Huntingtonin mukaan ajatus siitä, että "länsimainen" kulttuuri muodostaisi maailmanlaajuisen kulttuurin on heitettävä roskakoriin. Eikä ole myöskään niin, että länsimainen kulttuuri ja teknologinen edistys kulkisivat käsi kädessä - muutkin kulttuurit pystyvät tehokkaasti hyödyntämään ja kehittämään tekniikkaa.

Kirjan jälkeiset tapahtumat - 2008 puhjennut finanssikriisi ja nykyinen levottumuus arabimaissa - tarjoavat hyvän mahdollisuuden pohtia, toimivatko Huntingtonin väittämät käytännössä.

Näyttävät toimivan: kiinalaisen kulttuurin itsevarmuus on harpannut hurjasti eteenpäin, nyt siellä ollaan jo valmiita sanomaan miten länsimaissa tulisi toimia.

Ja arabimaissa saattaa olla edessä uuden itsetietoisuuden syntyminen. Toki melkein mikä tahansa on mahdollista kun yhteiskunta mullistuu perin juurin.

Mutta ajatus siitä, että toinen kulttuuri voisi mennä sanelemaan toisen kulttuurin asioista on joka tapauksessa mahdoton, korkeintaan voidaan päästä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen ja rauhantilaan.

Kiinnostava, haastava, osittain itsestäänselvyyksiä lateleva kirja. Ehkä aika on tehnyt kirjan sanomasta jo turhankin ymmärrettävän, ja sitä kautta tästä kirjasta on tullut osittain tarpeeton?

Tulella kypsennetty - Miten keittotaito teki meistä ihmisiä

Kimmo Pietiläinen on jälleen kerran suomentanut oivan tiedekirjan, Richard Wranghamin teoksen Tulella kypsennetty - Miten keittotaito teki meistä ihmisiä (Terra Cognita, 2009). Esipuheessa Wranghan toteaa: "Me ihmiset olemme tulella kypsentäviä ihmisapinoita, tulen luomuksia."

Kova väite, jota Wrangham pystyy kyllä uskottavasti kirjassaan puolustamaan. Tämä ei ole ainoa yleistajuinen kirja tästä aiheesta - vaikkakin luultavasti paras - sillä viime vuosina aihepiiri on ottanut niin sanotusti tulta.

Teos on tiivis. Varsinaista kirjaa on vain 150 sivua, loput reilu 70 sivua on lähdeluetteloita ja muita liitteitä. Mutta lyhyys ei ole haitaksi, päinvastoin, kirjoittaja pystyy tiivistämään argumenttinsa olennaiseen.

Merkittävä todistusaineisto tulen merkityksestä lähtee ihmisten diettien tutkimuksesta, muun muassa siitä mitä "elävää ravintoa" syöminen tekee ihmiselle - "raa'an ravinnon syöjät eivät voi hyvin". Seuraukset ovat selvät: "Meissä on jotakin kummallista. Emme ole muiden eläinten kaltaisia. Useimmissa tilanteissa tarvitsemme tulella valmistettua ruokaa."

Toinen todistelähde on ihmisruumis: "... ruumiissamme kantamiemme todisteiden mukaan juuri tulella kypsentäminen käynnisti käteväihmisen muuttumisen Homo erectukseksi ja siitä alkoi matka, joka johti modernin ihmisen anatomiaan ilman merkittäviä muutoksia." Ruokavalio muutti meitä: "Kypsentäminen ei ollut suuri keksintö vain siksi, että se antoi meille parempaa ruokaa, eikä edes siksi että se teki meistä fyysisesti ihmisiä, vaan sillä oli vielä suurempi vaikutus: se auttoi aivojamme kasvamaan ainutlaatuisen suuriksi ja antoi tylsälle ihmisruumiille nerokkaan ihmismielen."

Nykyään ihmisen ja kypsennetyn ruoan suhteesta on tullut ongelma. Meillä ei ole enää hankaluuksia saada tarpeeksi kypsennettyä ruokaa - "... meidän yltäkylläisyydessä elävien onnekkaiden haaste on muuttunut. Meidän on opittava tekemään ikiaikaisesta riippuvuudestamme kypsennetystä ruoasta terveellisempi."

Lyhyt, pamflettimainen kirja, mutta mitä suurimmassa määrin ajatuksia herättävä.

Rahan nousu - maailman rahoitushistoria

Tässäpä tietopakkaus! Niall Fergusonin kirja Rahan nousu - maailman rahoitushistoria (Terra Cognita, 2009) on kiehtova johdatus rahaan, sen muotoihin, saatavuuteen ja merkitykseen eri aikoina ja eri kulttuureissa. Finanssit ennen ja nyt, eri puolilla maailmaa.

Kimmo Pietiläinen on tehnyt hyvää jälkeä suomentajana, jopa siinä määrin että joissakin kohdin oli vaikea muistaa ettei kirjoittaja ole suomalainen, joten hänen omaelämänkerralliset kommenttinsa tulivat joskus vähän kulman takaa.

Katsaus rahaan - ja omistamiseen - ja rahalla spekulointiin on kiehtova, monikerroksellinen, koko ajan uusia oivalluksia tuottava matka ymmärrykseen. Tämä kirja auttaa ymmärtämään niin suomalaista pankkikriisiä 1990-luvulla kuin maailmanlaajuista 2008-vuoden finanssikriisiä.

Kirjan fokus on historiassa, mutta näköjään vanhoista kompastumisista ei opita vaan kriisi iskee uudestaan ja uudestaan. Eikä tulos ole kaunis, esimerkkinä Argentiina joka vuonna 1913 oli maailman kymmenen rikkaimman maan joukossa mutta joka sittemmin on rämpinyt pohjamudissa, hyperinflaation ja muiden huonon taloudenpidon seurausten kourissa.

Kirja jonka lukeminen kannattaa - ja voi olla, että kannattaminen tarkoittaa tässä tapauksessa myös sanan taloustieteellistä merkitystä, lukijalle henkilökohtaisesti.

Maailman hienoin esitys - todellakin!

Richard Dawkinsin kirja Maailman hienoin esitys - evoluution todisteet (suom. Kimmo Pietiläinen; Terra Cognita, 2009) on täyteen pakattu lasti todisteita "evoluutioteorian" puolestapuhumiseksi.

Aluksi ajattelin naivisti, että tuntuu hassulta käyttää näin paljon sivuja ja esitellä näin paljon todistusaineistoa evoluution puolesta, No, erityisesti amerikkalaisten ymmärrys aiheesta on ilmeisesti siinä määrin puutteellinen että tämmöistäkin tarvitaan. Mutta silti tuntui siltä että tässä höyrypäät jyrätään höyryjunan alle.

Kuitenkin tulin kirjan tarpeesta toisiin ajatuksiin luettuani liitteessä "Historiankieltäjät" esitellyn kyselyn tuloksia. Suomessa vain 66% yhtyi väitteeseen "Nykyisen muotoiset ihmiset ovat kehittyneet aikaisemmista eläinlajeista", kun Islannissa määrä oli 85%, Tanskassa 83% ja Iso-Britanniassakin 79%. Olemmeko todellakin tämmöistä takapajulaa?

Niinpä tästä teoksesta on suurta hyötyä Suomessa. On hienoa saada yksien kansien väliin näin perusteellinen kuvaus evoluutiosta ja siihen kytkeytyvistä muista ilmiöstä, kuten muun muassa mannerlaattojen liikkeistä ja alkionkehityksestä. Teokseen on sisällytetty mustavalkoisen kuvituksen lisäksi useita värikuvaliitteitä, joiden sisältö on valittu tarkkaan ja täydentää mainiosti vankkaan tekstiä.

Dawkinsilla on taipumus poiketa aiheestaan sivupoluille aika ajoin, ja niin tapahtuu tässäkin teoksessa, tosin suurimmaksi osaksi hyvin viihdyttävällä tavalla ja yleensä myös lukijaa yleissivistäen. Tämä poikkeaminen aiheesta on silti aika ajoin rasittavaa, ja ehkä olisi voinut toivoa jonkin kustannustoimittajan (jos sellaisia vielä olisi) antavan palautetta rönsyjen katkomiseksi.

Toinen lukijaa rasittava asia on kovin arrogantti suhtautuminen "väärämielisiin", toisin sanoen kreationisteihin ja sen sellaisiin. En väitä, etteikö sivistäminen olisi perusteltua, päinvastoin, mutta arroganssi asenne tuskin edistää asiaa. Pikemminkin kannattaa miettiä keinoja, joilla saa asemiinsa jämähtäneet "evoluution vastustajat" (joita tuntuu olevan suunnilleen yhtä monta lajia kuin korvapariakin) ymmärtämään asenteensa periaatteellinen onttous. Mutta ehkäpä tämä on tosiaankin menetetty taistelu - voidaan vain toivoa etteivät tulevat sukupolvet omaksu tällaista esi-isien harhaista ajattelua. (Voisiko kulttuuriselta evoluutiolta odottaa positiivista tulosta?)

Dawkins viittaa kirjassaan Peter Medawarin havaintoon, jonka mukaan "koulutuksen leviäminen on luonut suuren ihmispopulaation, jolla on usein hyvin kehittynyt kirjallinen ja oppinut maku, mutta joka on koulutettu paljon pitemmälle kuin sen kyky ajatella analyyttisesti". Tämän tapaisen ilkeät kommentit eivät varmasti ole omiaan helpottamaan vastakkainasettelua - vaikka pitäisivätkin paikkansa.

Pidin kirjassa paljon kohdasta "Teit sen itse yhdeksässä kuukaudessa", joka käsittelee alkionkehitystä, sitä miten yhdestä solusta syntyy kokonainen organismi. Dawkinsilla on mainio kyky löytää hyviä lainauksia, ja tässä yhteydessä hän siteeraa Lewis Wolpertia: "Elämäsi aidosta tärkein vaihe ei ole syntymä, avioliitto tai kuolema, vaan gastrulaatio." Tässä viitataan alkionkehityksen vaiheeseen jossa kudos järjestyy uudelleen perusteellisesti.

Toinen hyvin kirjoitettu osuus käsittelee mannerlaattojen liikkumista ja tämän näkymistä evoluutiohistoriassa. Dawkins toteaa osuvasti, että on varsin kummallista, että "luoja", jos sellainen olisi, on niin systemaattisesti ja järjestelmällisesti sirotellut ympäriinsä loogisesti yhteensopivia todisteita evoluutiosta. "Miksi kaikkivoipa luoja päättäisi sijoittaa huolellisesti valmistamansa lajit saarille ja mantereille täsmälleen siten levinneinä, että se viittaa vastustamattomasti siihen että ne olivat kehittyneet ja levittäytyneet evoluutionsa paikasta?"

Antoisa oli myös evoluution tuottamien ratkaisujen epäoptimaalisuuden kuvailu, erityisesti liittyen varustelukilpailuun ekosysteemeissä. Esimerkiksi puiden olemassaolo on tavattoman tuhlailevaa. Jos ekosysteemi olisi hyvin suunniteltu, yksikään puu ei olisi kolmea metriä korkeampi, jolloin energiaa ei tuhlaatuisi turhaan runkojen kasvattamiseen ja aineenvaihduntaan latvuston ja juuriston välillä.

Jonkin verran lukijaa harmittaa, että joistakin keskeisistä aiheista Dawkins ei vaivaudu esittämään kuvausta vaan viittaa muihin teoksiin pohtimatta asiaa sen tarkemmin. Aihepiirin laajuuden huomioiden tämä on ymmärrettävää, mutta silti olisi voinut huomioida enemmän lukijaa jolla ei ole aikaa perehtyä kaikkeen siihen kirjallisuuteen jota on tarjolla.

Dawkinsin teos on hyvä tiedekirja ja sen suomentaminen on erinomainen kulttuuriteko Kimmo Pietiläiseltä. On ikävää, että tällaisia kirjoja tarvitaan, mutta on toisaalta hienoa, että tällaisia kirjoja tehdään. Teos on tarpeellinen täydennys kenen tahansa kirjahyllyyn, riippumatta siitä haluaako keskustella evoluutiosta vaiko ei.