Ellen Marie Wiseman: What she left behind

Ellen Marie Wiseman kertoo kahdesta eri aikakaudesta, joiden tapahtumat limittyvät toisiinsa kun päähenkilö selvittää suljetun mielisairaalan varastohuoneesta löytyneiden kirjeiden ja päiväkirjojen taustaa: What she left behind (Kensington Books, 2014; ISBN 978-0-7582-7845-6).



Teos on paikka paikoin enemmänkin tietokirja kuin romaani, siinä määrin tekstissä kerrotaan vuosikymmenten takaisesta mielisairauksien hoidosta, keinoilla jotka tänä päivänä tuntuvat vähintäänkin brutaaleilta. Juoni vei mukanaan, vaikka aika ajoin tekikin kovasti mieli luntata teoksen lopusta miten tarinassa lopulta tulee käymään.

Ten years ago, Izzy Stones mother fatally shot her father while he slept. Devastated by her mothers apparent insanity, Izzy, now seventeen, refuses to visit her in prison. But her new foster parents, employees at the local museum, have enlisted Izzys help in cataloguing items at a long-shuttered state asylum.

Glyn Dillon: The Nao of brown

Glyn Dillon tarjoilee erikoisista ihmisistä ja ihmissuhteista kertovan sarjakuvan, jossa on vahva naisnäkökulma: The Nao of brown (SelfMadeHero, 2012; ISBN 978-1-906838-42-3).



Kirja kertoo kulttuurien yhteensovittamisen vaikeudesta, puoliksi japanilaisesta ja puoliksi englantilaisesta tytöstä, joka pyrkii saamaan oman uransa alkuun, ja kärsii pakko-oireisista häiriöistä. Maailma näyttäytyy melkoisen erikoisena, ja päivästä päivään selviäminen tuottaa haasteita, mutta omanlaatuista onnea tästä sarjakuvasta löytyy myös.

Nao Brown is 'Hafu': half Japanese, half English. She suffers with OCD, but not the hand-washing, overly tidy type that people joke about. Nao suffers from violent morbid obsessions and a racing, unruly mind. She works part time in a 'designer' vinyl toy shop, whilst struggling to get her own design and illustration career off the ground. She's looking for love - the perfect love. But in meeting the man of her dreams, she realises that - dreams can be quite weird. Nao meditates in an attempt to quieten her mind and open her heart and it's through this that she comes to realise that things aren't so black and white after all. In fact, they're much more...brown.

Hannu Lauerma: Hyvän kääntöpuoli

Hannu Lauerma ottaa kantaa terävästi ja paikoin viiltävästikin kaikenlaiseen huuhaa-keskusteluun mitä julkisuudessa ja eritoten erilaisilla verkkofoorumeilla käydään mielenterveyden tiimoilta: Hyvän kääntöpuoli (WSOY, 2014; ISBN 978-951-0-40160-6).



Osa kirjan kolumnimaisista teksteistä on hyvinkin pirullisia ja jopa piruilevia, mustaa huumoria löytyy paikoin siinä määrin että päiväannos voi ylittyä. Toisaalta moni niistä ilmiöistä joihin Lauerma ottaa kantaa on siinä määrin epämiellyttäviä että sietääkin niitä laittaa kuriin ja nuhteeseen.

Jonkinlaista turhautumista asioiden tilaan olen kirjassa näkeväni, ikään kuin Lauerma olisi kokenut että tekeepä mitä tahansa niin ihmisten käyttäytyminen ei paremmaksi noin yleisesti ottaen muutu, vaan kaikenlainen luonnehäiriö ja psykopatia on lisääntymään päin.

Tai sitten kyse on vain retoriikasta, pyrkimyksestä kärjistää, mutta silti voisi ajatella että tätä kirjaa ei kannattane lukea ihan pimeimpään vuodenaikaan vaan säästää se vaikka kesäloman varalle.

Marian Keyes: Mercy Closen mysteeri

Jatkoin chick lit -teemaan tutustumista. Yksi tämän genren yhteydessä usein mainittu kirjailija on Marian Keyes, jolta lainasin uudehkon romaanin: Mercy Closen mysteeri (Tammi, 2014; suom. Liisa Laaksonen; ISBN 978-951-31-7816-1).



Kirjassa oli suorastaan hämmentävä määrä tapahtumia, ja yhtä hämmentävää on että tätä kirjoittaessa en muista juuri mitään teoksesta, muuta kuin sen että tässä ikään kuin luotiin puitteet kokonaiselle kirjojen sarjalle, hyppien asiasta toiseen, ja käyden myös läpi aiemmin tapahtuneita asioita ikään kuin olisi olemassa kirjasarja josta referoida.

No, kävinpä kaivamassa netissä kirjan esittelytekstin*, ja hiljalleen alkaa muistikuvia palailla siitä mistä kirjassa on kyse.

Samalla kävi ilmi, että kyseessä on kuin onkin kirjasarja, jossa ei kylläkään ole kyse saman päähenkilön ympärille kudotuista tarinoista, vaan kirjoista joissa kerrotaan "Walshin perheen" naisten elämästä. Tässä teoksessa kerrotaan nuorimmaisen, Helenin tarina.

Nyt kun muistikuvat alkavat hiljalleen palautua, muistan että päähenkilön kärsimä mielisairaus on yksi kirjan teemoista, se että hän näkee asioita joita ei todellisuudessa tapahdu. Ja samaan aikaan hänellä on monenlaista ihmissuhdekuviota vireillä, ja kaiken lisäksi hän ottaa työkseen jäljittää kadonnutta entisen poikabändin jäsentä, jolloin meillä on ainekset kohtalaisen saippuaoopperamaiseen keitokseen.

Ja kyllähän Keyes osaa kirjoittaa, vaikka nyt sitten kävikin niin että kirjan lukemisesta ei jäänyt juuri mitään pysyvämpää jälkeä. Mutta epäilemättä teoksella on oma kohderyhmänsä, chick lit -kirjallisuuden kuluttajat.

* Teoksen esittelyteksti:

Kolmekymppisellä Helenillä ei mene kovin hyvin: hän joutuu rahapulan vuoksi luopumaan ihanasta kodistaan ja muuttamaan takaisin vanhempiensa luo. Uusi, kuuma poikaystävä Artie kyllä tuo Helenille lohtua, mutta Artien ex-vaimossa ja kolmessa lapsessa on hiukan sulateltavaa. Ja kun Helen eräänä aamuna luulee taivaalla lentäviä lokkeja korppikotkiksi, on aika myöntää että masennuskin on uusiutunut.

Kun ärsyttävä ex-poikaystävä Jay sitten ilmaantuu takaisin kuvioihin ja tarjoaa Helenille töitä yksityisetsivänä, Helen ei voi kieltäytyä. Tehtävänä on löytää Wayne, aiemmin suursuositun poikabändin äkillisesti kadonnut jäsen, sillä comeback-keikka lähestyy mutta bändin outolintua ei näy missään. Tehtävä osoittautuu kimurantiksi ja vie Helenin supertähtien loistokkaaseen mutta vinksahtaneeseen maailmaan. Helen kuitenkin selvittää hankaluudet suorapuheisuuden, sinnikkyyden ja mustan huumorin voimalla. Unohtamatta kunnon lääkitystä.