Veikko Huovinen: Kukuskat - moniaita kertomuksia ja pakinoita

Veikko Huovinen osasi kirjoittaa, eivätkä nämä pakinat kahdenkymmenen vuoden takaa ihan mahdottoman vanhentuneita ole, mutta kuitenkin tulee tunne että aika on ajanut kirjoittajan ajatuksista ohi: Kukuskat - moniaita kertomuksia ja pakinoita (WSOY, 1993; ISBN 951-0-19038-1).



Ja olisiko kirjoitusten laita ollut vanhentuminen jo ilmestyessään, sillä osassa juttuja on teemoja Neuvostoliiton aikaisista suhteista ja suhdetoiminnasta, missä asiassa teoksen ilmestyessä tapahtui suuria mullistuksia, ja piti ajatella uusiksi moni aiemmin tutuksi tullut kuvio.

Pakinoissa otetaan kantaa tuonaikaiseen päivänpolitiikkaankin, mutta melkoisen tarkasti Huovinen pitää huolen siitä että ei puhu yksittäisistä poliitikoista, vaan enemmänkin teemoista, esimerkiksi viitaten naisen mahdollisuuteen toimia Suomen presidenttinä.

Tässä mielessä Huovinen eroaa monista pakinoitsijoista, jotka nimeltä mainiten sivalsivat poliitikkoja - ja samalla nostivat nämä arvoasemaan, sillä sivalluksen kohteeksi joutuminen oli kunniaa sekin, ja niinpä moni tällainen pakinoitsija pääsi vallanpitäjien suosioon. Mutta tällaista taka-ajatusta ei Huovisella tunnu lainkaan olevan.

Talouspolitiikkaan Huovinen ottaa kantaa, eikä hyvällä näe kehitystä jossa pitää olla koko ajan isompaa ja kalliimpaa:

[...] Peruskouluihin ja lukioihin tulisi uusi oppiaine, taloudellinen itsehillintä. Aineessa olisi mahdollista suorittaa myös kandidaatin ja tohtorin oppiarvo.

Uusi oppiaine käsittelisi mm. seuraavia näkökohtia: miten välttyisin suunnittelemasta ja rakentamasta liian suuria ostoskeskuksia, liikehuoneistoja, SVULin taloja, hupikeskuksia, laskettelurinteitä, kulttuuritaloja, kalevakyliä, urheiluopistoja, trooppisia kylpylöitä, kelomajakaupunkeja ja teknologiapuistoja veronmaksajien rahoilla, ottaen huomioon pienen maamme rajalliset voimavarat. [...]

Huovisen kirjoista tämä lienee ajassa kestävyydeltään niitä vähäisimpiä, toki oma kiinnostavuutensa on tämmöisessäkin kokoelmassa kirjoituksia, jos Huovisen tuotanto yleisesti ottaen kiinnostaa. Löysin tämän kirjan kesämokiltä, mutta löytyy se Helmetistäkin, eli kirjastolaitos palvelee tämänkin teoksen mahdollisia lukijoita auliisti.

Ajatus on hiirihaukka - Veikko Huovinen, humoristi

Arto Seppälä kirjoitti mainion luonnekuvan ja elämänkerran omaperäisestä, omia polkuja kulkeneesta kirjailijasta: Ajatus on hiirihaukka - Veikko Huovinen, humoristi (WSOY, 1992; 2. uusittu painos; ISBN 951-0-18199-4). Teoksen ensimmäinen painos ilmestyi jo 1975, ja onhan tästä toisestakin painoksesta jo aikaa, mutta hyvin Huovisen kirjailijakuva tästä valkenee.

Kirjassa ikään kuin kuljetaan Huovisen mukana kotimaisemissa, niin lapsuudessa kuin myöhemmin kirjailijana, ei kovinkaan kaukana sieltä missä lapsena seikkailtiin monenlaisissa kolttosissa.

Verrattoman hyvin Seppälä kertoo tarinansa kohteesta, selvästi tässä on päästy kirjailijaa lähelle, mutta samalla myös tietenkin tulkitaan nähtyä, piirretään kuvaa kirjailijasta joka kaukana kulttuuripiireistä kirjoitti merkkiteoksia jotka tullaan muistamaan.

Eikä tule unohtaa huumoria, sitäkin tästä kirjasta löytyy mukavassa määrin. Sattumus jos toinenkin on osunut Huovisen kohdalle.

Luonnonkierto - novelleja, pakinoita, lyhyitä erikoisia 1950-2001

Luin Veikko Huovisen kirjoja kouluaikoina kolmisenkymmentä vuotta sitten, ja nyt myöhemmin, harvakseltaan. Vaikka kaikki tekstit eivät ole sytyttäneet, niin osa on kolahtanut kovastikin, erityisesti Huovisen turhia osoittelematon huumori.

Nyt on tarjolla monipuolinen valikoima Huovisen lyhytproosaa: Luonnonkierto - novelleja, pakinoita, lyhyitä erikoisia 1950-2001 (Siltala, 2012; ISBN 978-952-234-091-7). Helmet-järjestelmän varauksista päätellen kirja on hyvinkin suosittua kesälukemista. Osa teksteistä julkaistu aiemmin eri lehdissä, osa on aiemmin julkaisemattomia.

Täytyy sanoa, että osa kokoelman teksteistä yllätti, esimerkkinä novelli ”Hamsteri”, jossa liikutaan ikään kuin tuntemattomalla sodan jälkeisellä maaperällä, pohdiskellen ihmisen tarvetta hamstrata elintarvikkeita suuren nälän jälkeen. Kovin kaunista kuvaa ihmisestä ei tämä kertomus tarjoa, mutta erikoislaatuista huumoria kyllä tässäkin on.

Huovisen lukemista ei varmaankaan kannata aloittaa tästä kirjasta, sen verran sekalainen valikoima nämä tekstit ovat. Mutta Huovisen kirjailijakuvaan tämä kokoelma kyllä tuo täydennystä, osin ehkä saattaa sen ajan tasallekin.

Tyylilajit vaihtelevat, osaa teksteistä voisi kutsua eläin- tai eräkertomuksiksi, osa on kertomuksia savotoilta ja metsätöistä, osa kuvaa halua päästä pois maaseudulta, opiskelemaan kaupunkiin, ja osa on hyvinkin kansainvälisen miljöön kuvausta.

Tekstien huumori on paikoitellen terävää ja osoittelevaa, osin hienovaraisen ironista. Tyylit sekoittuvat, korkeakulttuuri limittyy groteskiin meininkiin. Maailman menoa tässä kummastellaan, ja ihmisen kummallisuuksia. Myös kirjailijan omia hassutuksia huomioidaan sattuvasti.

Pidin tästä kirjasta kovasti, hatunnosto kustantajalle!