Charles Martin: The Mountain Between Us

Charles Martinin romaania mainostetaan tulevalla elokuvalla, ja melkoista elokuvatehostemaisuutta tässä Helmetin e-kirjoista löytyvässä romaanissa onkin: The Mountain Between Us (Crown/Archetype, 2010; ISBN 9780307592491).



Romaani kertoo talviseen vuoristoiseen erämaahan putoavasta lentokoneesta ja kahdesta eloonjääneestä, toinen heistä jalka murtuneena. Romanttista siirappisuutta on kohtalaisessa määrin ympätty selviytymistarinaan, samaten kulman takaa kimppuun iskeviä yllätyksiä. Kieltämättä tarina koukutti, höttöisyydestä huolimatta.

Soon to be a major motion picture starring Kate Winslet and Idris Elba. An atmospheric, suspenseful and gripping story of two people finding love while fighting to survive.

When a blizzard strands them in Salt Lake City, two strangers agree to charter a plane together, hoping to return home; Ben Payne is a gifted surgeon returning from a conference, and Ashley Knox, a magazine writer, is en route to her wedding. But when unthinkable tragedy strikes, the pair find themselves stranded in Utah's most remote wilderness in the dead of winter, badly injured and miles from civilization. Without food or shelter, and only Ben's mountain climbing gear to protect themselves, Ashley and Ben's chances for survival look bleak, but their reliance on each other sparks an immediate connection, which soon evolves into something more.

Days in the mountains become weeks, as their hope for rescue dwindles. How will they make it out of the wilderness and if they do, how will this experience change them forever? Heart-wrenching and unputdownable, The Mountain Between Us will reaffirm your belief in the power of love to sustain us.

Matti Kettunen: Kalavesiltä ja karhumailta

Matti Kettunen tarinoi monenmoista juttua kalastamisesta, asiasta toiseen polveillen, mutta sujuvasti juonesta kiinni pitäen: Kalavesiltä ja karhumailta (Karisto, 2016; ISBN 978-951-23-6182-3).



Kirjassa kerrotaan kalastamisesta siihen melkolailla uppoutuneen ihmisen näkökulmasta, esimerkkinä vaikkapa se kun uistinten keräilijä saa nähtäväkseen matkalaukullisen puoli vuosisataa vanhoja uistimia. Rahakin vaihtaa omistajaa, mutta sekä myyjä että ostaja ovat ilmeisen tyytyväisiä.

Isän ja pojan kalareissu hyisellä Höytiäisellä. Tenon elokuista taikaa. Loppusyksyinen metsästysreissu ja tarinointia nuotiotulilla. Paluu lapsuuden virvelikalastukseen. Matti Kettunen kuvaa kokoelmassaan Kalavesiltä ja karhumailta elävästi ja todenmakuisesti kalamiehen arkea ja juhlaa. Kokoelma sisältää myös joitakin metsästystarinoita.

Lars Monsen: 101 erätaitoa - retkeilijän parhaat vinkit

Lars Monsenin kirjan nimi antaa ymmärtää, että opaskirja ei ole mitenkään täydellinen kuvaus retkeilyssä tarvittavista taidoista, ja niin taitaa ollakin, mutta toisaalta aikamoinen määrä kaikenlaista hämmästeltävää löytyy tästä pienikokoisesta kirjasesta: 101 erätaitoa - retkeilijän parhaat vinkit (Karttakeskus, 2015; suom. Kaija Anttonen; ISBN 978-952-266-351-1).



Joistain asioista olisi toivonut enemmänkin tietoa, koska kirjan tekijä tuntuu osaavan asiansa, ja jotkin mukaan pujahtaneet vinkit taas tuntuivat melkoisen eksoottisilta, sellaisilta joille ei välttämättä löydy mitään todellista käyttötarvetta.

Tunnetun norjalaisen eräretkeilijän Lars Monsenin vinkit sujuvaan ja mukavaan elämään luonnossa. Ohjeita tulenteosta hyttysten karkotukseen, koiran kanssa melomisesta suunnistukseen.

Sisältö 
1 Tärkeimmät varustevinkit 
2 Vaatteet, jalkineet ja jalkojen hoito 
3 Suunnistus ja kulkeminen 
4 Leiripaikalla 
5 Tulenteko 
6 Keittimet keittoastiat ja ravinto 
7 Taitavaksi kalastajaksi 
8 Suunnittele oma eräretkesi 
Hyödyllisiä osoitteita 
Hakemisto

Per ja Bjœrn Simonsen: Kesytön erämaa - vaellus Norjan halki

Per ja Bjœrn Simonsen kertovat huumoria unohtamatta vaelluksesta Norjan läpi, pohjoisesta etelään, ja sitten vielä takaisin etelästä pohjoiseen: Kesytön erämaa - vaellus Norjan halki (Gummerus, 2013; suom. Elina Lustig; ISBN 978-951-20-9102-7).



Luulin että kirja olisi nopeasti selailtu ja siinä se, mutta teksti nappasi mukaansa ensimmäiseltä sivulta alkaen enkä pystynyt lopettamaan lukemista millään. Tarinoissa on huumoria, kommelluksia ja ennen kaikkea henkilökohtaista otetta, jossa kirjoittajat panevat itsensä alttiiksi.

Kirjan aikajänne on 13 kuukautta, eivätkä veljekset pidä matkallaan kovaa kiirettä, mieluummin pysähtyvät nautiskelemaan kuin ryntäävät heti seuraavaan kohteeseen. Jonkinlainen reissaamisen kipinä tästä tuli mieleen, mutta ei niinkään hinku mennä paikasta toiseen vaan pikemminkin tarttua hetkeen ja nauttia siitä mitä on tarjolla juuri nyt.

Kesällä 2006 veljekset Per ja Bjorn Simonsen päättävät lähteä vaeltamaan Norjan halki pohjoisesta etelään ja takaisin. Eränkävijäesikuviensa Lars Monsenin ja Trond Stromdahlin tavoin veljekset varaavat hyvin aikaa matkalle. He haluavat kokea uusia asioita, maata selällään kanervikossa, istuksia nuotion ääressä, testailla perhovapojaan tai jäädä vaikka aloilleen yhdeksi ylimääräiseksi päiväksi, jos siltä tuntuu. Luontoelämykset ovat suurenmoisia, rasitusta ei voi välttää ja veljesten polulle sattuu monia mielenkiintoisia ihmisiä. Yllätykseksi lunta ei ensin olekaan riittävästi ja järvet jäätyvät myöhään. Vaeltajat jäävät sään vangeiksi moneksi päiväksi. Kaksikon parhaita eväitä erämaassa ovat omalaatuinen, ehtymätön huumorintaju, sopivan reipas kilpailuhenki ja kyky kääntää negatiiviset kokemukset positiivisiksi.

Juhani Nurmi ja Jouni Laaksonen: Suomen retkeilyopas - retkeilyreittejä ja -alueita, luontopolkuja, erämaa-alueita, kansallispuistoja, luonnonpuistoja, päivätupia, autiotupia, varaustupia, ympäristöä säästävä retkeily

Juhani Nurmi ja Jouni Laaksonen tarjoavat tiiviin paketin tietoa retkeilykohteista, ja vaikka teoksen ilmestymisestä on kulunut jo lähes kymmenen vuotta, on tiedoista yhä hyötyä: Suomen retkeilyopas - retkeilyreittejä ja -alueita, luontopolkuja, erämaa-alueita, kansallispuistoja, luonnonpuistoja, päivätupia, autiotupia, varaustupia, ympäristöä säästävä retkeily (Metsähallitus, 2007; ISBN 978-951-37-4740-4).



Olen teoksen jo aiemminkin tarttunut, ja monia kirjan retkikohteita olen käynyt paikan päällä tutkimassa, mutta joka kerta löytyy jotain uutta ja kiinnostavaa, kun vain olisi aikaa riittävästi retkeilemiselle.

Suositun retkeilyoppaan 5. uudistettu painos opastaa lukijansa maamme parhaimmille retkikohteille. Mukana on koko maa Suomenlahden saaristosta Lapin tuntureille ja Itä-Suomen vaaroille. Satoja koko perheelle sopivia kohteita, tuhansia kilometrejä vaellus- ja retkireittejä, kansallis- ja luonnonpuistojen palveluita luonnossa liikkujille, kaupunkien ja taajamien tuntumassa olevia luontokohteita jne. Metsähallituksen palveluiden lisäksi kirjassa tiedot myös kuntien, maakuntien ja yhteisöjen hoidossa olevista retkikohteista ja -reiteistä. Reitti- ja kohdekuvausten lisäksi kirjassa kerrotaan avoimista autio- ja päivätuvista sekä maksullisista varaustuvista, tarvittavista kartoista, luontokeskuksista ja opastuspaikoista sekä annetaan käytännön ohjeita mm. ympäristöä säästävästä retkeilystä. Nelivärinen, runsaasti kuvitettu.

Raimo O. Kojo: Kuukkelin matkassa - Inarista Hettaan 1955-1999

Raimo O. Kojo kertoo monien vuosikymmenien kuluessa tekemistään Lapin reissuista mainiossa muistelmakirjassa: Kuukkelin matkassa - Inarista Hettaan 1955-1999 (Otava, 2000; ISBN 951-1-16435-X).



Monen moista reissua on kirjoittaja ehtinyt Lappiin tehdä, ja kerrottavaa riittää. Tarinointi on sujuvaa, ja aika mukavasti kymmenien vuosien takaiset tapahtumat limittyvät tuoreempiin. Ihminen on muuttunut, samoin Lappi, mutta jotain perin juurin pysyvääkin on eräretkeilyllä tarjota kulkijalle.

Topi Puolakka: Tunturi-Lapin lumoissa

Pasila kirjavarastosta löytyi lainattavaksi tämmöinenkin teos, Topi Puolakan tarinakokoelma eräretkeilystä ja eritoten kalastuksesta Lapin maisemissa: Tunturi-Lapin lumoissa (Otava, 1961).



Teos on lyhyt, 93 sivua. Mukavasti tässä pohdiskellaan Lapin maisemien lumoa, ja kerrotaan samalla eräjuttu jos toinenkin.

Kullervo Kemppinen: Eräretkeilijän Suomi

On mainiota, että Pasilan kirjavarastosta löytyy tämmöisiä aikansa aarteita, joita lukiessa voi fiilistellä nostalgian tuntemuksilla: Kullervo Kemppisen Eräretkeilijän Suomi (WSOY, 1970; ISBN 951-0-02118-0).



Teos on pokkarikokoinen lyhennelmä perusteellisemmista eränkäynnin kuvauksista, mutta mikäs tämmöistä on ollut lukea, paljon tietoa tiiviissä paketissa. Ja kirjaa on selvästi luettu, vaikka kohtalaisen hyvässä kunnossa se ikäisekseen teokseksi on säilynyt.

Veikko O. Haakana ja Ville Paakonmaa: Tavoitteena tunturi

Haeskelin kirjastosta Lapista kertovaa kirjallisuutta, ja sattumoisin kohdalle osui tämmöinen nuortenkirja yli puolen vuosisadan takaa, kirjoittajina Veikko O. Haakana ja Ville Paakonmaa: Tavoitteena tunturi (WSOY, 1959; kontrollinumero kr10324798).



Kirja kertoo kahden kaveruksen polkupyöräreissusta ympäri Lappia, ja tarinaan on istutettu seikkailukertomuksen kehyskin, kun kaikenlaista juonittelua ja suorastaan rikollista toimintaa paljastuu reissun mittaan.

Ei tämä mikään hassumpi tarina ollut, nostalgiafiiliksiä tästä tuli mieleen, vaikka en kyllä muista että nuoruudessa olisin Haakanan kirjoista erityisesti innostunut, vaikka jonkin hänen kirjansa varmaan tulinkin lukeneeksi.

Kullervo Kemppinen: Eräretkeily

On kertakaikkisen mahtavaa, että tämä Kullervo Kemppisen teos vaeltamisen taidosta ja välineistöstä löytyy yhä kirjastosta, useanakin kappaleena: Eräretkeily (WSOY, 1966; ISBN 951-0-02119-9).



Kirja painaa kokoonsa nähden paljon, sillä se on painettu ohuelle mutta laadukkaalle paperille, ja yllättävän hyvin ovat värivalokuvatkin säilyneet lähes puoli vuosisataa. Teoksesta saa huolitellun vaikutelman, taittoon ja painojälkeen on selvästi aikoinaan satsattu.



Kemppinen kirjoittaa innostavasti erämaassa vaeltamisesta, unohtamatta kuitenkaan myös lyhyempiä reissuja, mutta selvästi kirjoittajan innostus on päivien tai viikkojen vaelluksissa Lapin erämaissa. Eräretkeilystä oli 1960-luvulla tullut yhä suositumpaa, ehkä vastapainona vähemmän fyysiselle työlle, ja väestön vaurastuminen lisäsi intoa retkeilyyn ja Lapissa käyntiin.



Omakohtainen kokemus ja palava innostus erämaassa kulkemiseen tulee selkeästi läpi kirjasta. Teosta on varmasti luettu ahkerasti, ja huomasinpa että Kemppisen kuvaus siitä miten hankalakulkuisessa louhikossa tulee edetä muistutti pitkälti sitä kuvausta, joka löytyy Jouni Laaksosen Retkeilijän oppaasta. Laaksonen viittaakin Kemppisen teokseen useaan otteeseen.

Mutta aika on suuresti muuttunut niin varusteiden kuin erämaiden suhteen, joten kirjassa annettuihin käytännön ohjeisiin on syytä suhtautua varauksella, vaikka perusasiat toki eivät ole minnekään muuttuneet kuluneina lähes 50 vuotena.

Lars Monsen: Eräretkeilijän kirja - taidot, varusteet ja selviytyminen

Lars Monsen tarjoilee ammattimaisen eränkävijän näkemystä retkeilyyn, painopisteenä erittäin pitkät vaellukset, viikkojen tai kuukausien reissut: Eräretkeilijän kirja - taidot, varusteet ja selviytyminen (Karisto, 2006; suom. Lotta Lipsanen; ISBN 951-23-4726-1).



Kirjan alussa ja myöhemminkin kirjassa oli iso määrä varoittavia tarinoita siitä, miten pahasti reissussa voi käydä, esimerkkinä lumivyöryn alle jääminen, kaatuminen kosken vietäväksi, uppoaminen jäihin, vihaiseen karhuun törmääminen, äkillisen lumimyrskyn ilmestyminen, eksyminen sumussa ja niin edelleen.

Varoittelua tuntui olevan jopa liioitellussa määrin, mutta toisaalta kertojan omat kokemukset esimerkiksi varpaiden palelluttamisesta toivat esille käytännön kokemusta vaikeuksista. Tuntui kyllä siltä että tässä yritetään pelotella turhankin kanssa ihmisiä erämaan vaaroista, joita toki ei tulisi aliarvioida.



Kirjan nimessä ei ole sanaa "opas", ja teosta ei oppaaksi voisi oikeastaan kutsuakaan, sillä se on kirjoitettu enemmänkin Monsenin henkilökohtaisten kertomusten ja sattumusten varaan, ei niinkään selkeäksi oppaaksi jossa esitellään asia A ja seuraavaksi asia B.

Kirjassa esitellään melkoisessa määrin myös kalastusta ja metsästystä, jopa siinä määrin että vaeltaminen tuntuu jäävän aika ajoin sivuseikaksi kalojen nappaamisen ja riistan ampumisen rinnalla.

Lyhyiden parin tunnin tai parin päivän reissujen tekijöille kirjasta ei hirveästi hyötyä ole. Jossain määrin huumoria tuntui olevan osassa "tuotetestejä", joissa ei arkailtu lytätä huonoksi osoittautuneita välineitä, jopa siinä määrin että kirjoittaja tuntui oikein innostuvan brassailemaan sillä miten huonoksi varuste käytännössä osoittautui. Näiden varusteiden valmistajat ja myyjät eivät varmaankaan ole olleet kirjan sponsoreina.



Suomessa tapahtuvaa vaellusta ajatellen kirjassa on jossain määrin harhaanjohtavaa tietoa, esimerkkinä se miten kirja antaa ymmärtää että maastosta saa ottaa oksia ja muuta puutavaraa noin vain nuotiota tai majoittautumistarkoituksia varten. Näinhän ei Suomessa voi toimia.

Jouni Laaksonen: Retkeilijän opas

Jouni Laaksonen tarjoaa eräretkeilystä sellaisen rautaisannoksen, joka riittää pitkälle, usean päivän tai viikonkin mittaiselle vaellusreissulle: Retkeilijän opas (Otava, 2013; ISBN 978-951-1-26924-3).



Kirja teki suuren vaikutuksen. Teksti on asiallista, ja kirjoittajan perehtyneisyys aiheeseen käy selvästi ilmi, ilman että lukijasta tuntuu siltä että häntä aliarvioidaan tai että kirjoittaja yrittää briljeerata knoppitiedoillaan.

Kirja on suunnattu erityisesti lapsiperheille, ja siinä kerrotaan mitä tulee ottaa huomioon muutaman tunnin tai parin päivän reissulla lasten kanssa, ottaen huomioon eri-ikäisten lasten ja persoonallisuudeltaan erilaisten lasten valmiudet ja tarpeet.

Samalla teos on erinomainen johdatus eräretkeilyyn niin parin tunnin päiväretkillä lähimaastossa kuin pidemmillä vaelluksilla vaikkapa Lapin tuntureilla. Varusteista kerrotaan selkeästi, kertoen eri vaihtoehtojen hyvistä ja huonoista puolista, syyllistymättä netin keskusteluissa joskus roihuaviin "uskonsotiin" tiettyjen varustetyyppien paremmuudesta, esimerkkinä keinokuidun ja villan erot vaatetuksessa.



Kuten teemaan sopii, kirjasta löytyy luetteloja retkellä tarvittavista varusteista, lähtökohtana eri tyyppiset vaeltamisen keinot mahdollisimman kevyestä mahdollisimman täydelliseen varustautumiseen. Samalla kerrotaan hyviä vinkkejä esimerkiksi jalkineiden ja rinkan valintaan, ja eri tyyppisten välineiden hyvistä ja huonoista puolista.

Itse olen muutaman tunnin päiväreissujen harrastaja, enkä monipäiväisiä vaelluksia ole pitkiin aikoihin harrastanut, mutta teos sai heräämään kiinnostusta myös pitempiin reissuihin. Samalla tulin miettineeksi myös omia ratkaisujani välineistön suhteen, olen muun muassa siirtynyt vaelluskengän käyttäjästä kumisaappaan kannattajaksi, mikä sekään ei kirjan mukaan ole ihan mahdoton ajatus.

Kullervo Kemppinen: Naskama - tarinaa ja tunnelmia talviselta maanselältä

Nyt kun olen jossain määrin joutunut niin sanotun Lapin kärpäsen puraisemaksi, olen etsinyt kirjastosta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Kullervo Kemppinen tarjoilee tunnelmia vaeltamisesta Lapin erämaissa, ja pakkohan tätä on ihailla, kulkua lumisissa tuntureissa suksipelissä, tavaroita ahkiossa vetäen: Naskama - tarinaa ja tunnelmia talviselta maanselältä (WSOY, 1975; ISBN 951-0-07289-3).



Kirja tulee kertoneeksi tarinaa muutoksesta, siitä kun aiempi eränkäynnin kulttuuri on valtaviivaistumassa, esimerkiksi niin että tunturitupien takat korvataan helloilla ja kaminoilla. Kaihoisasti tässä muistellaan "nuotionpidon" aikoja ja sitä millaista oli eräkokemus aiemmin.



Helppoa ei tunturissa vaeltaminen ole, kun omillaan on pärjättävä ja keli aiheuttaa yllätyksiä, mutta siinä lienee yksi keskeinen syy vaeltamisen intoon, halu laittaa itsensä koetukselle miten tunturissa pärjää.

Ivey Eowyn: Lumilapsi

Jotkut kirjat ovat sellaisia, että ne jäävät mieleen, vaikka loppujen lopuksi tarina ei kovin ihmeellinen ole, moneen kertaan kerrottu ja luettu. Jotain kummallisen mieleenpainuvaa tässä kirjassa on, Ivey Eowynin romaanissa lapsettomasta pariskunnasta ja lapsesta, joka ilmaantuu heidän elämäänsä: Lumilapsi (Bazar Kustannus Oy, 2014; suom. Marja Helanen; ISBN 978-952-279-183-2).



Kirjan päähenkilöt Jack ja Mabel ovat muuttaneet uudisasukkaiksi Alaskaan, mutta elämä on kovaa. Jack raataa maataloustöissä ja Mabel kärsii yksinäisyydestä, jota varjostaa lapsettomuus, se että elämällä ei tunnu olevan merkitystä.

Kun sitten pihapiiriin ilmestyy keskellä ankaraa talvea tyttölapsi, aivan yksin, seuranaan vain metsän eläimet, muuttuu Jackin ja Mabelin elämä. Onko kyse vain kuvitelmasta, siitä että mielenterveys on vaarassa murtua keskellä erämään yksinäisyyttä? Vai onko tyttö todellinen, ja jos niin on niin mistä hän on peräisin ja minne hän katoaa kesän ajaksi?

Tarina yhdistelee realistista kerrontaa ja sadunomaista fantasiaa siihen tapaan, että kirjan voi lukea kahdesta eri näkökulmasta. Ensinnäkin kirjaa voi pitää romaanina jossa kuvataan yksinäisyyden vaikutusta ihmiseen ja sepitettyjen tarinoiden kykyä auttaa kohtaamaan Alaskan ankarat olosuhteet. Toisaalta kirjaa voi lukea myös satuna, jossa maaginen tunkeutuu ihmisten arkeen, ilman että tapahtunutta voi selittää tai ymmärtää.

Joka tapauksessa tämä on kirja joka jäi mieleen eikä helposti unohdu. Jack ja Mabel tuntuvat tosilta ihmisiltä ongelmineen ja kuvitelmineen siitä millaista elämän tulisi olla.

Pekka Borg: Koilliskaira - erämaan ääni, vapauden kaipuu

Pekka Borg kertoo Lapin erämaista, ja erityisesti Urho Kekkosen kansallispuiston syntymisestä sekä siitä, miten luonnonsuojelu ja kaupalliset intressit kerta kerran jälkeen ovat ottaneet yhteen Lapin maisemissa: Koilliskaira - erämaan ääni, vapauden kaipuu (Suomen ympäristösuunnittelu, 2013; ISBN 978-952-93-1786-8).



Olen Saariselällä muutamaan otteeseen käynyt, yleensä talvella hiihtokelien aikaan, mutta kerran myös toukokuun lopussa kun lumet olivat sulamassa pois. En kuitenkaan ole sen kummemmin näistä erämaista ymmärtänyt, vaikka kieltämättä olen maisemista nauttinut. Mutta varsinainen vaeltaminen näissä maisemissa, se on jäänyt tekemättä, se missä ollaan päiväkausia luonnon keskellä eikä vain pistäydytä muutamaksi tunniksi hotellin tai kelohonkamökin ulkopuolelle.

Mikko Kilpi: Lapinmaa - runoja

Mikko Kilpi on tehnyt runot ja Urpo Huhtanen kuvituksen tähän 73-sivuiseen runokirjaan, joka löytyi Pasilan kirjavarastosta ja ilmestyi yli puoli vuosisataa sitten: Lapinmaa - runoja (WSOY, 1961; kontrollinumero kr10208623).



Joku oli antanut kirjalle kolme tähteä, mutta itse antaisin enemmän, osin mainioiden piirrosten mutta myös runojen takia, eivät nämä ihan mitättömiä runoja ole, kyllä näissä on sanottavaa tämän päivän ihmisellekin. Mutta ehkä enemmän sellaiselle joka Lapista ja erämaasta pitää, ei sellaiselle joka etsii runosta post-post-postmodernia kokemusta.

Valter Keltikangas: Seitsemän tuntia erämaata ja muita kertomuksia

Valter Keltikangas totisesti osaa kirjoittaa erätarinoita, tai kertomuksellisista esseistä näissä oikeastaan on kyse, sen verran tarkkaan harkiten nämä tarinat on kirjoitettu: Seitsemän tuntia erämaata ja muita kertomuksia (WSOY, 1991; ISBN 951-0-17288-X).



Kirjassa liikutaan Lapin erämaissa pääosin vuosisadan alkupuolella, silloin kun Petsamokin kuului vielä Suomeen ja siellä metsiä inventointiin ja kalastusta harrastettiin. Näissä tarinoissa on tutkimuksellista otetta, ja samalla maalaillaan Lapin luonnon kuvaa ja kokemusta herkällä kädellä.



Kirjan niminovelli, "Seitsemän tuntia erämaata", on kertakaikkisen lumoava kuvaus syrjäisestä erämaasta, paikasta jossa vain sitkeimmät selviävät.

Kirjan kuvaukset jokihelmisimpukasta, niistä ajoista kuin tämä ihmeellinen eläin oli vielä runsas Suomen joissa ja puroissa, olivat itselleni melko lailla uutta tietoa, samaten kuvaukset siitä missä määrin Lapin asukkaat erämaitaan tunsivat ja pystyivät siellä oppaana toimimaan. Joillakin tuntui olevan lähestulkoon pettämätön suuntavaisto, ainakin näiden tarinoiden perusteella.

Tämä on kirja johon täytyy ehdottomasti palata vielä uudestaan.

Kalervo Tolppanen: Kolmen valtakunnan vaelluksia - kalastus- ja vaelluskertomuksia

Lappiin voi suhtautua monella eri tavalla, ja yksi näkökulma on urheilukalastus, josta kertoo Kalervo Tolppanen kirjassaan Kolmen valtakunnan vaelluksia - kalastus- ja vaelluskertomuksia (Books on Demand, 2009; ISBN 978-952-498-227-6).



Lapin maisemat ovat ilmeisen tärkeitä kirjoittajalle, mutta erityisen tärkeää on se haaste jota kalastaminen näissä olosuhteissa merkitsee. Osa kertomuksista on julkaistu aikaisemmin eri lehdissä. Tarinoissa on omakohtaisen muistelun tuntua, esimerkkinä "Kun vaimoni katosi", jossa Tolppanen eksyy vaimostaan ja ehtii huolestua toden teolla ennen kuin eksynyt - kumpi se heistä nyt sitten olikaan - taas löytyy.



Kirjassa on paljon viittauksia Yrjö Metsälään, Kilpisjärvellä vaikuttaneeseen eräoppaaseen, joka selvästi on tehnyt vaikutuksen kaikkiin jotka hänen kanssaan olivat tekemisissä.

Luonnossa vaeltamisesta Tolppanen ei laajemmin kerro, enemmänkin tarinoissa on kyse pääsemisestä kalastamaan, joka hänelle on näiden retkien tarkoitus ja kohokohta, vaikka saalista ei erityisemmin tulisikaan.

Fridtjof Nansen: Yön ja jään matka

Fridtjof Nansenin kertoo pohjoisnapaa kohti vuosina 1893-96 tekemästään matkasta kirjassa Yön ja jään matka (WSOY, 1954; suom. Antero Manninen; kontrollinumero kr20223439).



Näin retkestä kerrotaan Wikipediassa: "Nansen johti vuonna 1893 retkikuntaa, jonka tavoitteena oli päästä Pohjoisnavalle ajelehtimalla merivirtojen mukana Pohjoisen jäämeren yli. Tähän tehtävään suunniteltiin jään puristuksen kestävä laiva Fram. Mukaan otettiin myös rekien vetämiseen tarkoitettuja koiria siltä varalta, että laiva ajautuisi sivuun pohjoisnavalta. Syksyllä meri jäätyi, ja miehet jännittivät kestäisikö heidän laivansa jäiden puserruksen. Fram kesti ahtojäiden puristuksen. Kun parin vuoden päästä helmikuussa 1895 kävi selväksi ettei Fram saavuttaisi pohjoisnapaa, Nansen lähti Johansenin kanssa rekiretkelle kohti pohjoisnapaa. Koirat vetivät rekiä, ja mukana oli myös kajakkeja avovesirailojen ylitystä varten."

Kirja kertoo erityisesti tästä loppuvaiheen seikkailusta, kun Fram-laivan juututtua jäihin Nansen lähti jalkaisin kohti pohjoisnapaa Johansenin kanssa. He eivät kylläkään päässeet perille, sillä jäät olivat liian rikkonaisia suksilla ja reellä etenemiseen, eikä paluureissu kohti maata tai jäänrajaa ollut sekään helppoa.



Reissussa he söivät mitä jäätiköiltä löytyi, siis ampuivat jääkarhuja, mursuja, hylkeitä, ... (Ja rekikoiratkin syötiin.) Kirjan loppuosa on varsinainen lihan- ja ihransyömisen tarina. Nansen lihoi kymmenen kiloa talvileirissä odotellessaan kevään taas tulevan.

Kirja on kirjoitettu päiväkirjamerkintöjen pohjalta eläväiseen tyyliin, ja hyvin Nansen valottaa pohjoisen ankaria oloja ja niitä vaikeuksia mitä kaksikolla oli reissullaan. Yllätyksiä oli reippaasti, ja kärsimystä piisasi, mutta toisaalta myöskin hyviä aikoja jolloin matka sujui tai oltiin turvallisesti leiriydytty.

Kotiin palatessaan Nansen sai sankarin vastaanoton, sillä olihan hän käynyt kauempana pohjoisessa kuin kukaan ennen häntä. Ja Fram-laivakin selvisi ehjänä reissusta.

Käsivarren suurtunturit

Kirja-arvion tekeminen tästä teoksesta tuntuu sekä haastavalta että kiehtovalta, enkä tähän muuten rupeaisi, mutta teoksen imaginääriset maisemat ovat jotenkin juuttuneet päänuppiin enkä niistä eroon pääse, joten tuli mieleen että auttaisiko kirja-arvion tekeminen. Kiehtova teos tämä joka tapauksessa on: Käsivarren suurtunturit (Karttakeskus, 2012; ISBN 978-952-266-074-9).



Tämän tyyppistä kirja-arviota kirjoittaessa joutuu auttamatta ottamaan huomioon ne lukuisat kerrokset päällekkäisiä kertomuksia jotka tähän aiheeseen kytkeytyvät, jotka tuovat merkkejä ihmisen aikeista ja tekemisistä teoksen kudelmaan. Kun teoksen avaa eteensä kaikessa laajuudessaan ja primitiivisessä voimassaan, huomaa miten näihin raameihin mahtuu hurja määrä kertomuksia ja kokemuksia, niin löytämisiä kuin katoamisiakin. Tästä loppujen lopuksi on kyse.

Kukin teoksen lukija luo oman tarinansa, oman maisemansa teoksen viitteellisten merkintöjen pohjalta, sillä teos on mitä suurimmassa määrin avoin tulkinnoille, lähinnä se antaa puitteet itse kullekin luoda oma seikkailunsa näissä maisemissa.

Ja vaikka olisi kuinka perehtynyt kirjallisuuteen, olkoon kyse sitten kaunokirjallisuudesta tai tietokirjallisuudesta, tämän teoksen lukeminen vaatii toisenlaista taitoa. Olen itse tässä taidossa vasta aloittelija ja monesti olen joutunut eksyksiin, se on myönnettävä, mutta siinä on myös osa asian viehätystä.

Jollekulle teos avautuu ikään kuin yläilmoista, ja kokemusta voisi kuvailla viidentoista minuutin helikopterikyydiksi ihmisasutuksesta erämaahan, hotellilta jylhien maisemien keskelle. Toinen taas voisi kokea teoksen kuin ajaisi moottorikelkalla lumisten maisemien läpi moottorin ulvoessa kiihkeänä tunturimaisemassa.

Vääriä tulkintoja nämäkään eivät ole, mutta itse hain teoksesta alkuperäistä luontokokemusta, tuntumaa ihmisestä avaran taivaan alla, hitaasti etenemässä maisemassa joka paikoitellen on helppoa kulkea, paikoitellen taas vaikeaa, milloin joutuu tarpomaan joenvarren pajuryteikössä, milloin taas on liukkaista kivistä muodostuva este haastamassa etenemistä. Puhumattakaan niistä verenimijöiden laumoista jotka tämän teoksen kokemusta saattavat suuressa määrin värittää.

Tässä yhteydessä on syytä mainita muutamia muita teoksia jotka kytkeytyvät omaan lukukokemukseeni, avaavat tätä maisemaa moneen suuntaan, osin ristiriitaisilla tavoilla.

Össi Nikula kertoo siitä, miten koira, neljä lasta ja heidän vanhempansa vaelsivat 1960-luvulla Enontekiön ja Kilpisjärven erämaissa tavoitteena päästä Suomen huipulle: Haaveena Haldi (Mediapinta, 2011). Kirja on henkilökohtainen, ja osin tuntuvat muistikuvat ja myöhemmät tulkinnat sekoittuvan keskenään, mutta näinhän suurten kokemusten kanssa usein on, niitä myöhemmin läpi käydessä muuttuvat muistikuvat osaksi myöhemmin elettyä elämää.

Vieläkin autenttisempi kuvaus löytyy Kaarina Karilta, joka kertoo kirjassaan Lapin retkistä 1930-luvulla, erityisesti Halti-tunturille vaeltamisesta ennen kuin siitä tuli varsinainen turistikohde: Haltin valloitus (Kaarina Karin säätiö, 2003). Kaarina Karin ystävineen tekemiä matkoja Lappiin voi syystä pitää myöhempien Lapin vaelluskuvausten ja Lappiin suuntautuneen matkailun keskeisenä inspiraation lähteenä.

Lisäksi on syytä tuoda esille tieteen läsnäolo näissä maisemissa. Tätä näkemystä löytyy erinomaisessa määrin Antero Järvisen ja Seppo Lahtin toimittamasta teoksesta Suurtuntureiden luonto - Kilpisjärven biologisen aseman 40-vuotisjuhlakirja (Palmenia, 2004). Teos käsittelee aihettaan mielenkiintoisella tavalla ihmisten kautta. Erityisesti mainittakoon Yrjö Metsälä, jonka kertomat tarinat olivat mitä ilmeisimmin suuri inspiraation lähde kaikille häneen aikoinaan tutustuneille.

Asko Kaikusalon ja Yrjö Metsälän teos Tarujen tunturit (WSOY, 1979) on toki ajan kuluessa patinoitunut ja muuttunut nostalgiseksi kuvaukseksi Lapin kokemuksista ennen massaturismin aikaa, mutta juuri tästä syystä teos on mitä suositeltavin lukukokemus, puhumattakaan Metsälän erinomaisista valokuvista.

Toisenlaisesta näkökulmasta asiaa lähestyvät Lappiin matkustavat urheilukalastajat, joille toki Lapin maisemat ovat tärkeitä, mutta erityisen tärkeää on se haaste jota kalastaminen näissä olosuhteissa merkitsee. Mainio esimerkki tästä tavasta hahmottaa maailmaa on Kalervo Tolppasen kirja Kolmen valtakunnan vaelluksia - kalastus- ja vaelluskertomuksia (Books on Demand, 2009).

Ja kun kerran matkailusta puhutaan, mainittakoon Veikko Neuvosen teos joka kuvaa Lapin matkailun historiaa: Suomen Lapin lumous = The lure of Finnish Lapland (Tammi, 2012).

Eikä sovi unohtaa myöskään näihin maisemiin sijoittuvaa kaunokirjallisuutta, olkoon se sitten sijoitettu Lappiin tai olkoon Lappi taustalla luomassa kontrastia Etelä-Suomen kiireiseen menoon. Mikko-Pekka Heikkinen kertoo eriskummallisia tarinoita joissa ihmisen luontosuhde sekä etelän ja pohjoisen ihmiset laitetaan kokonaan uuteen valoon: Nuorgamin Alkon tuho ja muutama erätarina (Johnny Kniga, 2010).

Toisaalta sitten on kirjoja, joissa Lappi kyllä on läsnä, mutta ikään kuin maalattuna kulissina joka tuntuu ulkokohtaiselta. Jim Thompson on kirjoittanut kovaotteisen Lappiin sijoittuvan jännärin, joka jotenkin kummallisella tavalla sai suomalaisen elämänmenon tuntumaan jenkkiläiseltä eksotiikalta: Lumienkelit (Johnny Kniga, 2010; suom. Tarja Lipponen).

Väistämättä tulevat mieleen myös luontoa filosofin tai runoilijan näkökulmasta pohtivat teokset, sen kaltaiset kuin Gary Snyderin esseekokoelma Erämaan opetus (Savukeidas, 2010; suom. Tero Tähtinen), jossa pohdiskellaan ihmisen luontosuhdetta ja kyseenalaistetaan teknistyneen sivilisaatiomme kasvuhakuiseen ideologiaan kolvattuja ajatuksia ihmisen paikasta maailmassa.

Täytyy kyllä sanoa, että teos tekee suuren vaikutuksen, ja siihen on pakostakin palattava uudestaan ja uudestaan, ei näistä maisemista niin vain eroon pääse.

Eikä sovi unohtaa myöskään niitä muutoksia joita teokseen on tullut edellisen painoksen jälkeen. Olisi oikeastaan mielenkiintoista tehdä vertailevaa tutkimusta: mikä on muuttunut, ja miksi.

Tähän loppuun sopii vielä lainaus kustantajan kuvauksesta kartasta Käsivarren suurtunturit - Halti Kilpisjärvi 1:50 000, ulkoilukartta 2012 (Karttakeskus, 2012; ISBN 978-952-266-074-9). Kartta sisältää myös kartakkeet Eteläinen Kilpisjärvi ja Pohjoinen Kilpisjärvi mittakaavassa 1:20 000.

Ulkoilukartta Halti Kilpisjärvi kattaa Suomen jylhimmän tunturialueen Käsivarren päässä. Alueella on mm. Kilpisjärven ympäristön retkireitit ja ladut, Mallan luonnonpuisto, kaikki Suomen yli 1000-metriset huiput sekä Kalottireitin Suomen puoleinen osuus, jonka varrella on Suomen korkein kohta Halti.

Yksityiskohtaisten maastotietojen lisäksi karttaan on merkitty mm. tuvat, retkeilyreitit ja kelkkareitit, ruokailu- ja majoituspaikat sekä nähtävyydet. Kartalla näkyy myös Ruotsin ja Norjan puolta rajan läheisyydessä. Kartan reunassa on tarkemmat karttaotteet Kilpisjärven kylästä, kaikkien alueen Metsähallituksen huoltamien tupien koordinaatit sekä tietoja erannosta ja alueen vaellusreiteistä.

Halti Kilpisjärven kartalla on hieman muista ulkoilukartoista poikkeava väritys: tunturipaljakka on merkitty valkoisella ja metsät vihreällä, sillä suurin osa alueesta on paljakkaa. Myös soiden kuvausasu on normaalista poikkeava: metsäiset suot ovat pohjaväriltään keltaisia ja avosuot valkoisia.

Kartalla on kolme koordinaatistoa (metrinen ETRS-TM35FIN, EUREF-FIN maantieteellinen asteruudusto sekä metrinen YKJ), ja kartta sopii GPS-paikantimen käyttäjille. Kartan mittakaava on 1:50 000 (1 cm kartalla = 500 m maastossa), ja se on painettu yhdelle puolelle.