Maigret ja Latvialainen

Georges Simenonin dekkari Maigret ja Latvialainen on kestänyt yllättävän hyvin aikaa. Tässä teoksessa Maigret-hahmon olemusta kuvataan ehkä tavallista tarkemmin, ja hän joutuukin varsinaiseen pyöritykseen ja saa takaa-ajon huumassa luodin rintaansa. Mutta periksi Maigret ei silti anna, vaikka nopeus ei olekaan ihan normaalilla tasolla.

Simenonin kirjoittajakykyä on pakko ihmetellä. Palaset osuvat kohdalleen, ihmishahmot saavat syvyyttä ja tarina imee mukaansa.

Aihepiirinä on kansainvälinen rikollisuus, ja tilanne lähtee liikkeelle siitä, että suurhuijari Latvialainen saapuu Pariisiin. Saman tien junasta löydetään mies, joka vastaa Latvialaisen tuntomerkkejä - mutta hotellissa on myös mies, joka vaikuttaa Latvialaiselta.

Tästä Simenon lähtee punomaan tarinaa, josta ei käänteitä puutu, eikä Maigret-hahmolle ominaista jääräpäisyyden ja selväpäisyyden hienovireistä huumoria.

Maigret ja gangsterit

Olen joskus vuosia, vuosia sitten lukenut yhden tai kaksi Georges Simenonin Maigret-dekkaria, mutta en niistä ihmeemmin innostunut. Nyt palasin Maigretin pariin dekkarilla Maigret ja gangsterit. Kirjassa ollaan suuren luokan rikollisten jahdissa, kun amerikkalaiset gansterit pelaavat pelejään Pariisissa.

Simenonin tuotteliaisuudesta kerrotaan Wikipediassa seuraavasti: "Georges Simenon oli 1900-luvun määrällisesti tuotteliaimpia kirjailijoita: hän kirjoitti yli 400 romaania tai novellia ja kirjoitti työskennellessään noin 70 sivua päivässä."

Näkyykö tämä tekstissä? No, priimaa tuppasi tulemaan, ainakin tämän dekkarin osalta. Aina voi valittaa siitä, että jotkin yksityiskohdat eivät ole täysin yhtäpitäviä kirjan eri osissa tai sitä että paikkojen kuvailu on joskus hyvinkin suuripiirteistä ja tietyt asiat toistuvat toistumistaan, mutta pääsääntöisesti Simenon hoitaa urakkansa mallikkaasti. Eipä kovin monta suomalaista dekkaristiakaan löydy joka hoitaisi homman yhtä tyylikkäästi.

Tässä dekkarissa on toimintaa ehkä enemmän kuin Maigret-tarinoissa yleensä, gansterien Pariisiin tuomaa. Ja Maigret ottaa kunnia-asiakseen selvittää tapahtumat, ei tulisi kuuloonkaan että rapakon toisella puolella sanottaisiin ettei Ranskan poliisi tajunnut mitään siitä mitä oli tapahtumassa.

Mainio, tosin lyhytkestoinen, lukukokemus. Ja ihmetellä täytyy Simenonin kirjoitustahtia, kun tämmöistä tulosta syntyy.