Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt: Oppipoika

Milloinkahan viimeksi olen lukenut perä-perää saman kirjasarjan kolme osaa. Sellaisen ilmiön saivat aikaan Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt, joiden rikosromaanit koukuttivat oikein kunnolla, niin että kolmas osa tuli luettua suunnilleen välittömästi edellisen osan päättymisen jälkeen: Oppipoika (Bazar, 2013; ISBN 978-952-279-072-9).



Kirjan päähenkilö on edelleen psykologi Sebastian Bergman, monella tapaa ongelmainen mies, joka yrittää pitää kiinni tyttärestään keinolla millä tahansa, muun muassa estämällä tämän muuton ulkomaille ja yrittämällä rikkoa tyttären välit ihmisiin jotka uhkaavat Bergmanin asemaa.

Varsinainen rikoskertomus ei kuitenkaan kovin kummoinen ole, kertomus vankilaan suljetusta sarjamurhaajasta jonka tekemiä rikoksia joku on ruvennut kopioimaan pieniä yksityiskohtia myöten. Vankilassa juonia punova rikollisnero vertautuu Bergmaniin, ja tämä kaksikko ottaa mittaa toisistaan.

Romaani on vielä enemmän mustanpuhuva kuin romaanisarjan kaksi aiempaa osaa. Ja luettuani teoksen on pakko todeta: tähän on hyvä lopettaa.

Hjorth ja Rosenfeldt: Tunturihauta

Hjorth ja Rosenfeldt jatkavat psykologi Sebastian Bergmanin ja hänen poliisikollegoidensa tarinaa pohjoiseen Ruotsiin ja vähän muuallekin sijoitetussa jännärissä: Tunturihauta (Bazar, 2013; suom. Veijo Kiuru; ISBN 978-952-279-070-5).



Kirjan juoni on oikeastaan turhankin sliipattu kertomus Ruotsin tuntureille haudatusta salaisuudesta joka halutaan pitää piilossa melkein hinnalla millä hyvänsä. Näin kerrotaan teoksen esittelytekstissä:

Kaksi keski-ikäistä naista on ruskaretkellä Pohjois-Ruotsissa Jämtlandissa. On syksy, sataa rankasti. Toinen naisista liukastuu vuolaasti virtaavan joen törmällä ja tarttuu lähimpään juureen tukea saadakseen. Mutta sepä ei olekaan juuri, vaan kuolleen ihmisen käsivarsi... Paikalle kutsutaan poliisi, ja ruumiita löytyy enemmänkin: niitä on yhteensä kuusi, neljä aikuista ja kaksi lasta. Keskusrikospoliisi kutsutaan paikalle, ja niin rikospsykologi Sebastian Bergman matkustaa muun tutkintaryhmän kanssa Jämtlandiin. Kuolleiden joukossa on vuonna 2003 kadonnut hollantilainen pariskunta. Mutta loput neljä ruumista jäävät mysteeriksi: DNA-kokeet osoittavat heidän olevan perhe, mutta heitä ei ole julistettu kadonneeksi. Kukaan ei kaipaa heitä. On useita muitakin seikkoja, joihin ei löydy vastauksia.

Mutta se varsinainen syy miksi luin tämän romaanin käytännössä perä-perää sarjan ensimmäisen osan jälkeen on päähenkilö Bergman ja hänen eriskummallisella tavalla kieroutunut persoonansa.

Bergman ei välitä juuri mistään eikä kenestäkään, mutta tyttärensä (joka ei tiedä Bergmanin olevan hänen isänsä) vuoksi Bergman on valmis mitä kummallisimpiin kuvioihin pyrkiessään tekemään itsestään luotettavan ystävän ja isähahmon vastoin luontaisia taipumuksiaan.

Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt: Mies joka ei ollut murhaaja

Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt kirjoittivat yhdessä dekkareita joiden eräänlainen päähenkilö on psykologi Sebastian Bergman, jonka oma päänuppi on monella tavalla vinksahtanut, mutta siinä sivussa hän toimii poliisikunnan eräänlaisena konsulttina joka välillä auttaa mutta yleensä pikemminkin sotkee rikostutkinnan hoitamista: Mies joka ei ollut murhaaja (Bazar, 2012; suom. Jaana Nikula; ISBN 978-952-5637-96-0).



En oikein osaa sanoa, pidinkö romaanista vai en, sillä Bergman on varsin raivostuttava päähenkilö, samalla kertaa tavattoman itserakas ja narsistinen, muista vähät piittaava tylsimys, mutta toisaalta myös traaginen hahmo, sillä hänen perheensä menehtyi Aasian tsunamissa.

Lähtökohta on melkein itsetarkoituksellisen ongelmallinen, mutta jotenkin kirjoittajat kuitenkin saavat Bergmanin pysymään uskottavana, vaikkakin raivostuttavan itsekeskeisenä päähenkilönä rikostutkinnan monenlaisissa kiemuroissa.

Mutta pitänee itse tarinastakin jotain kertoa, lainaten teoksen esittelytekstiä:

Kirjan tapahtumat käynnistyvät, kun 16-vuotiaan Roger Erikssonin äiti ilmoittaa Västeråsin poliisille poikansa kadonneen. Etsinnät aloitetaan, ja parin päivän kuluttua pojan ruumis löytyy läheisestä metsästä sydän irti revittynä. Roger oli outo lintu, yksinäinen poika jolla ei ollut juurikaan kavereita. Kukaan ei tiedä tarkkaan, missä ja kenen kanssa hän vietti aikansa. Huhumylly käynnistyy, ja pian aletaan epäillä yhteyksiä saatananpalvontaan. Kaikki poliisin tutkintalinjat osoittavat Palmlövin yksityiskouluun. Se on rankattu maan parhaiden koulujen joukkoon. Sitä käyvät lahjakkaat ja motivoituneet opiskelijat, jotka tulevat rikkaista perheistä. Koululla on moitteeton maine, joka alkaa nyt rakoilla pahemman kerran.