Nautitaan raakana

Olen jo aiemmin arvioinut yhden kirjan Henkka Hyppöseltä, enkä silloin oikein päässyt perille siitä kuka Hyppönen oikein on. No, en vieläkään tätä tiedä, mutta tämä kirja ei ollut hassumpi kokonaisuus, vaikka kritisoitavaakin löytyi: Nautitaan raakana (Tammi, 2011; ISBN 978-951-31-6268-9).

Kirjan irtopäällyksessä on teksti ”Elämä sellaisenaan, mitään lisäämättä, mitään poistamatta”, mikä kohtuu hyvin tiivistää kirjan sanoman. Kyseessä on elämäntaito, pyrkimyksenä läsnäolo, ja tätä kautta hyvä elämä.

Hyppönen on selvästi lukenut paljon asiaan liittyvää kirjallisuutta, osaa myös kriittisesti arvioiden, ja muutenkin ollut tekemisessä monenlaisten hyvinvointiin liittyvien asioiden kanssa, esimerkiksi osallistunut elämänhallinnan kursseille.

Kirjan alkupuolikas teki vaikutuksen, sillä vaikka Hyppösellä ei olekaan mitään varsinaisesti uutta sanottavaa, pystyy hän hyvin tiivistämään esimerkiksi aivotutkimuksen tuoreita tuloksia ihmisen ajattelun luonteesta. Ja hyvin hän myös kuvaa nykyaikaisen elämänmuodon olennaista dilemmaa, sitä miten toisaalta kykyä sanalliseen ja abstraktiin ajatteluun edellytetään suuressa määrin ja miten toisaalta tämä aivojen kyky irrottaa meidän hetkessä elämisestä, saa meidät sokeiksi sille todellisuudelle jossa parhaillaan elämme.

Esimerkiksi voit miettiä, olitko tuota äskeistä lukiessasi tietoinen siitä, mitä vaatteita on ylläsi ja millaisen kosketuselämyksen ne ihollesi tuottavat. Tai millaista hurinaa huoneessasi kuuluu ulkoa kadulta tai koneellisesta ilmanvaihdosta.

Näköaistin luonteesta Hyppönen kirjoittaa napakasti, siitä miten iso osa visuaalisesta informaatiosta on illuusiota: ”Esimerkiksi siitä, mitä näet tällä hetkellä, maksimissaan viidesosa on peräisin verkkokalvolta. Loput kuvasta on peräisin talamuksen ja aivokuoren välisestä dialogista. Tässä dialogissa puuttuvia kohtia täydennetään, kunnes kuva täyttää tehtävänsä ja se on organisoitu, eli se tarkoittaa meille jotain. Erittäin taitavaa kädenjälkeä. Voit oikein onnitella aivojasi.”

Ja tämä oli oikein onnistunut vertaus: ”Kokemuksemme ja maailman todellisten tapahtumien välisestä suhteesta voidaan kärjistäen sanoa, että tietoisuutemme on monelta osin kuin mehutetra, johon tihkuu valoa pillinreiästä.”

Mutta elämä raakana, se auttaa: ”Onneksi voimme oppia avaamaan tietoisuuttamme aistikokemuksille sekä tarkkaavaisemmille havainnoille ja päästä ennustusten eri muotojen jäljille.”

Miksi sitten olemme onnettomia, yltäkylläisyyden keskellä? ”Ihminen tottuu lähes mihin tahansa, myös yltäkylläisyyteen, ja haluamme lisää, jos kaikilla muilla näyttää olevan enemmän, vaikka emme mitään tarvitsisikaan.”

Tähän liittyy myös ihmisen sosiaalisuus, tarve saada lauman hyväksyntä, mikä riistää ihmiseltä sen vähäisenkin ohjausvallan joka ihmisellä on itseensä: ”Yritämme kaikin tavoin välttää tilannetta, jossa joudumme lauman epäsuosioon. Sosiaalisessa tilanteessa epäonnistumisen pelko on siis tavallaan kuolemanpelkoa, äärimmäistä mielipahaa.”

Entä sitten se kritiikki? No, se liittyy siihen miten tiettyjä tekniikoita ja muodikkaita trendisanoja, esimerkkinä mindfullness, käytetään kirjassa ilman kunnollista lähdekritiikkiä. Onneksi Hyppönen ei kuitenkaan yritä myydä lukijalle TUOTETTA, joka parantaisi elämän, vaan kannustaa oman järjen käyttöön (ja hetkessä elämiseen).

Mutta vaisu oli fiilis kirjan jälkeen, ei tästä kyllä loppujen lopuksi käy ilmi, miten hetkessä eläminen oikeasti parantaa elämää. Nyt tuntuu siltä, että kirjassa myydään, loppujen lopuksi, patenttireseptiä sille, miten saada lisää menestystä ja vaikutusvaltaa.

Kuinka SE tehdään esiintyjänä

Henkka Hyppönen on kirjoittanut oppaan niille joiden täytyy pitää esityksiä: Kuinka SE tehdään esiintyjänä (Talentum, 2005; ISBN 9521408677). Olen varmaankin jäänyt jostain paitsi, sillä minulle ei ollut aavistustakaan ennen kirjan avaamista siitä, kuka Henkka Hyppönen on. Mutta kirjan aihe kiinnosti.

Hyppösellä on perusasiat hallussa, esimerkiksi tämä lähtökohta esiintymiseen: "Esiintymistaitojen parantaminen alkaa kahdesta oivalluksesta. Siitä, että esityksen pitää palvella yleisöä, ja siitä, että esiintyjän on tehtävä esityksensä itse."

Oikein nasevaa. Kuten myös tämä tiivistys: "Esiintymistä heikentävästä jännityksestä pääsee eroon siedätyshoidolla. Ihminen tottuu lähes mihin tahansa, niin myös esiintymiseen, jos sitä harjoitetaan säännöllisesti."

Tässä on tosin kyllä sanottava, että yleisesti ottaen tämä kyllä pitää paikkansa, mutta lienee kuitenkin sellaisia elämäntilanteita ja päänupin rakenteita, että edellä mainittu ei kuitenkaan toimi ja on jopa vaarallista. Mutta voin tämän kyllä allekirjoittaa: esiintyminen opettaa esiintymistä.

Ja tämän vielä nostaisin esiin: "Koska tunnelmaa rakennetaan pääasiassa omien tunteiden kautta, pitää esiintyjän pystyä ymmärtämään myös omia tunteitaan."

Mutta sitten kritiikkiä: kirja on melkoista sillisalaattia, poimintoja monesta lähteestä, eikä tästä synny selvää, iskevää ja kiinnostavaa kokonaisuutta. Ja lisäksi teksti on paikka paikoin aika minäkeskeistä, semmoista jossa lukija tuntee jäävänsä ulkopuoliseksi, ikään kuin teksti olisi kirjoitettu kirjoittajaa itseään varten.

Niin, vielä lopuksi: tuosta yllä mainitusta itse-keskeisyydestä johtuen kirja jäi kesken. Enkä vieläkään tiedä kuka Henkka Hyppönen oikein on.