Alan Moore ja Kevin O'Neill: Nemo - jääsydän

Alan Moore ja Kevin O'Neill tarjoilevat steampunk-henkisen seikkailun Antarktiksen salaisuuteen tässä sarjakuvakirjassa: Nemo - jääsydän (Egmont, 2014; suom. Jouko Ruokosenmäki; ISBN 978-952-233-796-2).



Pidin joltisenkin tauon näiden sarjakuvakirjojen lukemisessa, eikä tämä nyt ollenkaan hassummalta paketilta tuntunut, mutta edelleenkin mietin onko näissä jotakin syvällisempää sisältöä tämän seikkailullisen annoksen ohessa. Ehkäpä ei, mutta välipalaksi ihan oivallinen satsi sarjakuvaa.



Tässä vielä ote teoksen esittelytekstistä:

Kerrassaan merkillisistä herrasmiehistä tuttu kapteeni Nemon tytär astuu parrasvaloihin huimassa seikkailussa, joka vie Nautiluksen Etelämantereelle, lovecraftilaisen kauhun ytimeen. Tuttuun tapaan tarinassa vilahtelevat monet kirjallisuuden ja populaarikulttuurin hahmot, muun muassa Keksijä-Tom ja lehtikeisari nimeltä Kane.

Neil Gaiman: Ikuiset

Luulisi, että kun Neil Gaiman on kirjoittanut sarjakuvakirjan tarinan niin hommassa olisi jotain järkeä, mutta en kertakaikkiaan ymmärtänyt miksi tämä teos on olemassa: Ikuiset (Egmont, 2007; suom. Jouko Ruokosenmäki; ISBN 978-952-469-763-7). Kuvituksen on tehnyt John Romita Jr.



Teoksessa liikutaan supersankarisarjakuvien maailmassa, joka sinällään jo tuottaa tiettyä pöhköyttä tarinaan, mutta rinnalle vielä ympätty monta kerrosta muunlaista fantasiatarinaa, jolloin tuloksena on soppa josta supersankarikaan ei enää ota selvää.



Fantasiaa, tieteiskirjallisuutta ja seikkailua, sitä yrittää tarjota tämä kirja, hehkutusta hyvän ja pahan välisestä taistelusta, mutta ketä tämä oikeastaan jaksaa kiinnostaa?

Stephen King: Musta torni. I - Revolverimiehen alku

En ole lukenut Stephen Kingin Musta torni -sarjan teoksia, mutta sitten huomasin että sarjasta on ilmestynyt myös sarjakuvatoteutus, joten eipä muuta kuin lainaan ensimmäinen osa, joka on suomennettukin: Musta torni. I - Revolverimiehen alku (Egmont, 2008; ISBN 978-952-469-885-6). Suomentajana on Jouko Ruokosenmäki, suomennus perustuu osittain Kari Salmisen romaanikäännöksiin.



Kirjan kuvitus on komeaa, joskin ehkä osin turhankin tyyliteltyä, mutta kyllä tässä oma hohtonsa on. Kun en romaaneja ole lukenut, en pysty sanomaan missä määrin tämä kirja tekee oikeutta varsinaiselle tarinalle, mutta ihan selkeältä tarinan kokonaisuus tuntui, joskin ehkä vähän lapselliselta.



Sivuja sarjakuvakirjassa on 240, ja moni kirjan sivuista oli pikemminkin yksi iso kuva kuin monesta ruudusta koostuva tarinan katkelma. No, toimii tämä näinkin, vaikkakin joskus kuvitus tuntui itsetarkoituksellisen hienostelevalta ja lukijaa kosiskelevalta.

Se miten tässä kirjassa ihannoidaan aseen käyttöä ja sotimista, se taas on asia erikseen. Mistähän johtuu että olen tullut viime aikoina lukeneeksi paljon sotaisia sarjakuvia - ehkä syynä on se että se on niin monen sarjakuvan aiheena.

The walking dead. Ensimmäinen kirja - jatkuva tarina henkiinjääneiden kohtaamista kauhuista

Helmet-kirjaston sarjakuvamaratonilla oli esillä tämä Robert Kirkmanin suomennettu kauhusarjakuva. Tarina on tuttu lukemattomista zombi-kauhuelokuvista, mutta kyllä tämä silti hyytää: The walking dead. Ensimmäinen kirja - jatkuva tarina henkiinjääneiden kohtaamista kauhuista (Egmont, 2012; ISBN 978-952-233-572-2).

Tarina lähtee liikkeelle sairaalassa heräävästä poliisista, Rick Grimesistä, joka havahtuu siihen että henkilökuntaa ei ole paikalla ja ainoa "elämä" mitä sairaalasta löytyy on ihmislihaa himoitsevia zombeja. Perhettään etsivä Rick joutuu melkoiseen pyöritykseen, kun pitää yrittää selvitä sekä zombeista että ihmisistä, joiden päänuppi ei aina kestä kauhujen keskellä.

Sarjakuva on alunperin julkaistu Walking dead -lehden numeroissa 1-12, teoksen toimittaja on Jouko Ruokosenmäki ja suomentaja Antti Koivumäki. Sivuja teoksessa on kolmisensataa, eli mikään lyhyt teos ei ole kyseessä.

Kirjan mustavalkoinen kuvitus ja tarina ihmisistä maailmanlopun tunnelmissa on toteutettu taitavasti, dystopiana tämä on sieltä karmaisevimmasta päästä. Samalla kirjassa on pohdintaa vallankäytön eri muodoista ja olinpa havaitsevinani tarinassa myös pohdintaa siitä, mikä ihmiselämässä loppujen lopuksi on kaikkein tärkeintä.

Toisaalta teos on myös väkivaltainen ja siinä on sen kaltaista aseiden käytön ihannointia joka varmaankin on amerikkalaisessa kulttuurissa arkipäivää, mutta tuntuu varsin vieraalta suomalaisesta lukijasta. No, ehkä tätäkin voi ajatella yhteiskuntakritiikiksi, tai sitten ei.