Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juha Laaksonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juha Laaksonen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Luontovuosi - 365 havaintoa Suomen luonnosta

Juha Laaksosen kirja Luontovuosi - 365 havaintoa Suomen luonnosta (Gummerus, 2010; ISBN 978-951-20-8466-1) on aiemmin ilmestynyt nimellä Käsiä pesevä kärpänen - 365 havaintoa luonnosta (2007).

Kirja on vähän sillisalaattia, mutta mukavaa sellaista, vuodenaikojen mukaan järjestettyjä pikku tarinoita luonnosta. Tarinoissa pohditaan kaikenlaista, vaikkapa sitä tietääkö majava mihin suuntaan on puuta kaatamassa. Kyllä Laaksonen luontonsa tuntee.

Ei hassumpi pikku kirja! Vähän pikaruokaa, mutta maistuvaista.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Utö - syksy ja kevät ulkosaaressa

Onko tämä valokuvakirja, päiväkirja vai tietokirja? Tyylilajit menevät sekaisin Juha Laaksosen kirjassa Utö - syksy ja kevät ulkosaaressa (Maahenki, 2011; ISBN 978-952-5870-27-5).

Kirja on hieno, vaikka se ei voikaan yhdellä teemalla kehuskella. Valokuvat ovat pääosin hienoja, mutta eivät kaikkein hienoimpia mitä saaristosta on otettu. Teksti on asiantuntevaa, jutustelevaa, henkilökohtaista, mutta hienompaakin on tarjolla.

Mutta kokonaisuus, se toimii, ja lukija jää kirjan tarinan koukkuun: millaista on muuttaa asumaan Utön saarelle kolmen pienen lapsen kanssa syksystä kevääseen?

Kustantaja kuvaa teosta seuraavasti:

”Utö plus neljä, tuuli yhdeksän metriä lounaasta, tihkusadetta, näkyvyyttä kymmenen kilometriä.” Utö on monelle tuttu merisäästä. Suomen eteläisimmässä asutussa majakka- ja luotsisaaressa säätä ja vuodenaikojen vaihtumista pääsee seuraamaan aitiopaikalta. Tyyntä aamua voi seurata myrskyisä ilta.


Radio Suomen Luontoillasta tuttu lintutietäjä Juha Laaksonen seuraa Utön saarella lintujen syys- ja kevätmuuton vaiheita. Hän seuraa saarelaisten elämänmenoa ja kertoo välähdyksiä Utön historiasta.

Kirjassa oli paljon mukavia sattumuksia, tai ainakin sellaisia jotka lukijasta tuntuvat mukavilta. Vaikkapa pieni poika, joka ihastui rantakäärmeisiin niin että kanniskeli kuollutta käärmettä nyrkissään eikä suostunut luopumaan siitä millään, edes silloin kun se haudattiin maahan.

Ja vaikka Utö on ikään kuin kaukana jossain, on se myös lähellä. Lukija alkaa ymmärtää että tässä ollaan keskellä elämää, laivareittien risteämiskohdassa, lintujen muuton keskiössä, sään eturintamassa. Saarella eletään, ja on eletty pitkään. Lintubongareita piisaa, mutta samalla jatkuu myös saaren perinteinen elämänmuoto.

Hieno kirja hienosta paikasta. Todellinen kulttuuriteko, ja hyvin maanläheinen, lähellä ihmistä, lähellä luontoa. Kiinni elämässä.

maanantai 8. elokuuta 2011

Suomen 100 - Lintukohteet

Juha Laaksosen ja Riku Lumiaron kirja Suomen 100 - Lintukohteet (Karttakeskus, 2011) on idealtaan yksinkertainen ja toteutukseltaan linjakas. Kirjassa esitellään sivun tai kahden sivun laajuisina tietoiskuina lintukohteita kattavasti eri puolilta Suomea.

Kyseessä ei ole niinkään luontoharrastajan opas kuin lintubongarin kätevä apuväline. Monet kohteista eivät tarjoa mitenkään erityisen mieltä ylentäviä maisemia tai ympäristöjä, mutta ovat syystä tai toisesta lintuja joukoittain houkuttelevia. Esimerkiksi Suomenojan allas on ympäristöltään hyvinkin karu - "teollinen" tulee sanana mieleen - mutta sieltä löytää lintujen (ja erityisesti lintubongareiden) paratiisin.

Kirjan ohjeet ovat selvästi lintubongareita varten tehtyjä, ja niistä löytyy selkeät ajo-ohjeet autolla paikan päälle sekä kulkureitti parhaalle lintutornille tai muulle havaitsemispaikalle.

Aikoinaan monet näistä kohteista olivat lähinnä lintuharrastajien sisäpiirin tiedossa. Esimerkiksi Otanmäen vesiallas on nykyisin jo laajemminkin paikkakuntalaisten tuntema, kun käynyt ilmi lintuharrastajien suuri kiinnostus paikkaan - heitä ajaa autolla Helsingistä asti lintuharvinaisuuksia katsomaan.

Kyseessä on tiivis, näppärä ja käytännöllinen opas - pitää sen minkä lupaa. Harrastajat varmasti kyllä saattavat lähteä taittamaan peistä siitä, mitkä kohteet olisi myös pitänyt olla mukana. Mutta hyvä näin.