Riikka Pulkkinen: Vieras

Riikka Pulkkinen tarjoaa satuttavan lukukokemuksen romaanissa Vieras (Otava, 2012; ISBN 978-951-1-26716-4). Välillä tarinan käänteet tuntuivat epäuskottavilta, mutta silti, jokin tässä puhutteli, ehkä se että kertomisessa tuntui olevan autenttisuutta, ei pelkästään erikoistehosteiden hakemista.

Romaani alkaa pois lähtemisestä, elämänmuutoksesta joka ikään kuin laskostuu muiden muutosten päälle, menneiden ja osin tulevien:

Sunnuntaina lähdin.

Minun oli tarkoitus vain mennä kotimatkalla rantaan katsomaan laivoja, mutta ostinkin lipun. Aamulla hoidin jumalanpalveluksen niin kuin kuuluu. Olin saarnavuorossa, lausuin seurakunnalle ajankohtaan sopivia sanoja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeisistä päivistä. Kuuntelin itseäni etäältä. Näin tuttuja kasvoja, ihmisten, jotka anelivat minun kauttani anteeksiantoa ja voimaa.

Kirjan päähenkilö on pappi, nainen, joka päättää yhtäkkiä jättää kaiken ja matkustaa Amerikkaan, paikkaan mistä hänen äitinsä oli kotoisin, Suomeen muuttanut ja täällä kuollut. Lapsuuteen palaamisesta tässä on kyse, lapsista, uskosta lapsuuteen ja tämän uskon menettämisestä:

Lopulta näin koneen ikkunasta saaren. Siipi peitti näkymän, taas paljasti: tutut pilvenpiirtäjät kohosivat kohti taivasta, neulakärkinen korkeimmalle, taivaaseen piirrosta tekevä harppi. Kuin olisin saapumassa uneen, jonka olin nähnyt tuhansia kertoja, kuin olisin laskeutumassa lapsuuteeni, niin tuttu kaupunki oli, vaikken koskaan ollut sitä nähnyt.

Pitkän aikaa lukija joutuu pohtimaan, mistä tämä pakomatka johtuu, tai mitä Amerikasta ollaan etsimässä. Ja hiljalleen asiat tulevat esille, samalla kun mahdollisuudet uuteen tuntuvat avautuvan.

Mutta samalla Pulkkinen tuntuu myös tinkimättömältä sen suhteen, että ihminen on rajallinen, kykenemätön kohtaloaan muuttamaan, muuten kuin vahingossa. Ja olin lukevani tarinassa viestin siitä, että pelastuksen etsiminen jostain muualta kuin ihmisistä itsestään on mahdotonta, että loppujen lopuksi meillä ei ole kuin itsemme ja toisemme, vaikka sokeita olemmekin, vaikka kerta toisensa jälkeen ajaudumme harhateille.

Tämä romaani jäi mieleen pitkäksi aikaa, siinä oli ehdottomuutta jonka tunsin pistävän kylkeen, kyseenalaistavan omaa käsitystäni elämästä, ihmisistä. Pulkkinen osaa kirjoittaa ihmisistä, kaikessa kurjassa kauneudessaan, kivusta, siitä kivusta jota elämä tarjoaa, ja siitä mahdollisuudesta mitä lapseen, tulevaan, sisältyy:

Sinä saat aina lähteä ja palata. Sinä perit maan, te peritte sen kaikki, ette vain siksi että tulitte jäljessä, vaan siksi että tämä aika synnyttää muukalaisia, niin ettei kukaan ole koskaan täysin kotonaan.

Autuaita olette te, te kaikki, sattumalta seudulle saapuvat. Rakentakaa kaikki merkitys toistenne varaan.

Luin tämän teoksen Helmet-järjestelmän kautta lainattuna e-kirjana, mikä sujui kohtuullisen hyvin, vaikka ihan kirjaa vastaava lukukokemus ei ole.

Olen yhä enemmän siirtymässä e-kirjojen lukemiseen, ennen kaikkea niiden lainaamisen ja palauttamisen helppouden vuoksi. Ongelma on lähinnä tarjonnan tavaton rajallisuus, tuntuu että juuri mitään suosikkikirjailijoistani ei ole ainakaan vielä saatavilla e-kirjoina, ainakaan Helmetin kautta. No, tämä varmasti muuttuu lähivuosina.

Vertailun vuoksi vähän tilastotietoja. Välillä 22.4.2008 ja 19.2.2013 olen lainannut Helmetistä 2238 teosta: kirjoja, lehtiä, CD-levyjä ja DVD-elokuvia. Ensimmäinen lainaushistoriasta löytyvä teos on Richard Scarry Ahkeruus on ilomme ja viimeisin Viiru ja Pesonen kettujahdissa, mikä ehkä kuvastaa sitä että melko iso osa näistä lainoista on ollut lapsia varten, nämä kaksi esimerkkiä on kumpikin lainattu iltasatukirjoiksi.

E-kirjoina olen lukenut vasta muutamia kymmeniä teoksia, mutta silti on käymässä niin että kirjastosta lainattuja teoksia tulee luettua vähemmän ja vähemmän.

Kymmenen kirjettä ylioppilaalle

Enpä olisi uskonut, että sekalainen kokoelma julkisuudesta tunnettujen henkilöiden kirjoituksia voisi olla näin kiinnostava ja valaiseva: 10 kirjettä ylioppilaalle (WSOY, 2012; ISBN 978-951-0-38386-5).

Tekstien kirjoittajat ovat Anne Moilanen, Arno Kotro, Maija-Riitta Ollila, Paavo Westerberg, Kari Enqvist, Jaakko Heinimäki, Maria Veitola, Kirsi Piha, Antti Nylén ja Riikka Pulkkinen. Teoksen on toimittanut Arno Kotro.

Kirja on sitäpaitsi aika pieni, sivumäärältään (141 s.) ja kooltaan, mutta tähän on saatu mahtumaan hurja määrä erilaisia näkemyksiä elämästä ja maailmasta. Ehkä lähestymistapa, se että on pyydetty kirjoittamaan omista kokemuksista kumpuava kirje ylioppilaalle, on ollut onnistumisen salaisuus.

Näin kirjoittaa Anne Moilanen: "Olen kotoisin maalta, pieneltä paikkakunnalta Kainuun korvesta, jossa vaatimattomuus on hyve. Lapsuudessani itsestään ei saanut tehdä turhaa numeroa, oikeastaan esillä ei olisi saanut olla millään tavalla. Etenkään tyttöjen ja nuorten naisten ei ollut sopivaa erottua massasta."

Kirjan tekstejä voi sanoa kirjeiksi, tarinoiksi, esseiksi, ja monet niistä kyllä myös ponnistavat esseen vaativan lajin tasolle, yhdistämällä yksityistä ja yleistä, konkreettista ja abstraktia, suoraviivaista ja mutkittelevaa ajatuskulkua. Ei kahta samanlaista tekstiä tässä kokoelmassa.

Monet puhuvat yksityisistä asioista, mutta niin että niillä on yleistä merkitystä, esimerkkinä Arno Kotro: "Kyse ei ole pelkästä juomisen lopettamisesta vaan rajummasta maailmasuhteen murroksesta. Ei älyllisestä oivalluksesta vaan napanöyhtäisen minäilyn ja hedonismin vankilasta hiljalleen vapauttavasta henkisestä havahtumisesta. Nöyrtymisestä, riippuvuuksien ja nyrjähtäneen elämänasenteen todellisen luonteen tunnustamisesta. On vaikea löytää sanoja."

Pelon voittamisesta kirjoittaa Maija-Riitta Ollila: "Erityisen pelokas on harvinaisen vapaa tekemään mitä ikinä lystää: kaikki pelottaa joka tapauksessa yhtä paljon. Voikin saman tien pelätä komeasti ja kunnolla. Jos hikoilee pelosta, kolme desilitraa per kainalo on minimi."

Ja entä kysymys siitä, mitä seuraa siitä että valitsen niin tai näin, miten elämälleni käy, sitä pohtii Paavo Westerberg:

Kaikki on valintoja. Nikkilän mielisairaalassa oli aikoinaan hoidettavana nainen, joka oli tehnyt elämästään taulun. Tauluun hän oli merkinnyt kaikki ne kohdat tai hetket, jolloin hän oli mielestään tehnyt elämässään virheen.

Kaikki tekomme ovat lähtökohtaisesti mahdollisia virheitä. Pyrkimyksemme tehdä kaikki oikein sumentaa käsityksemme siitä, kuinka sattumanvaraisista asioista elämässä lopulta on kyse.

Millaista on olla nuori, mitä tulisi ottaa huomioon ammatinvalinnassa, onko oikein rakastaa, mitä tarkoittaa hyvä elämä - kirjassa tartutaan tärkeisiin kysymyksiin, ja myös onnistutaan sanomaan näistä asioista jotakin. Mutta loppujen lopuksi lukijan täytyy löytää itsestään niin omat kysymykset kuin vastauksetkin.