Maailman tila 2013 - onko liian myöhäistä?

Worldwatch-instituutin raportti kehityksestä kohti kestävää yhteiskuntaa pohtii asiantuntevasti ja kiihkottomasti maailmanlaajuisia ongelmia, jotka uhkaavat koko ihmiskuntaa: Maailman tila 2013 - onko liian myöhäistä? (Gaudeamus, 2013; ISBN 978-952-495-300-9).



Hankkeen johtajina ovat olleet Erik Assadourian ja Tom Prugh, teoksen toimittajana Linda Starke ja teoksen suomentajina Eeva-Liisa Hallanaro ja Kati Pitkänen. Helmetistä löytyi teoksesta 25 kappaletta ja varauksiakin oli 12 kun kirjaa luin.

Näin kirjoittaa Carl Folke otsikolla "Maapallon kantokyky ja ihmisen luontoyhteys" tiivistäen teoksen keskeisiä teemoja:

Ihmisen toiminta on laajentunut ja monipuolistunut hämmästyttävästi parin viime sukupolven aikana. Maailma on yhtenäistynyt, useimpien aineellinen elintaso on noussut ja monet rikkaita ja köyhiä erottavat kuilut ovat kaventuneet. Kehityksestä ovat hyötyneet pääasiassa teollisuusmaat‚ mutta se on myös vienyt koko maapallon uuteen geologiseen kauteen, antroposeeniin, jossa ihmiskunnasta on tullut luonnonvoimia tärkeämpi biosfäärin muokkaaja. Seurauksena on monenlaisia ympäristöongelmia, jotka vaarantavat ihmiskunnan ja koko maapallon hyvinvoinnin.

Antroposeenin aikana‚ erityisesti 1950-luvulta lähtien, ihmisen toiminta on kiihtynyt valtavasti. Kesti 200 000 vuotta ennen kuin maailman väkiluku saavutti yhden miljardin rajapyykin 1800-luvun alkupuolella. Sen jälkeen väkimäärä on kasvanut runsaaseen seitsemään miljardiin. [...]

Kestävästä kehityksestä toki puhutaan, jopa siinä määrin että termiä ryöstöviljellään:

[...] Jos ympäristövaikutuksia käytetään kestävyyden mittana, niin tosiasiassa antiikin olympialalset tai jopa 1900-luvun olympialaiset olivat paljon kestävämpiä kuin nykyiset olympiakisat. Amerikassa kestävyys-sanan ryöstöviljely on kasvanut sellaisiin mittoihin, että eräs pilapiirtäjä arvelee ”kestävän” olevan sadan vuoden kuluttua amerikanenglannin ainoa puhuttu sana [...]

Tässä on pilapiirtäjän väitettä tukeva kaavakuva:



Mutta vakavammin puhuen, teoksessa on runsaasti mielenkiintoisia kaavakuvia ja taulukoita, esimerkiksi keskeiset riskirajat maapallon kestokyvylle:



Ja esimerkkinä käytetystä Vancouverin kaupungin kestävän kehityksen tavoitteesta löytyi kiinnostavaa tietoa kestävyyteen liittyvistä tekijöistä, esimerkkinä se miten suuri merkitys ravinnolla on tässä yhteydessä:



Entä miltä tuntuisi elää maassa jossa toteutetaan kestävän kehityksen ihanteita. No, WWF:n vuoden 2006 Elävä planeetta -raportin mukaan Kuuba on ainoa maa joka täytti kestävän kehityksen ehdot:

Kuubalaisilla on yksinkertaisesti vähemmän tavaraa kuin teollistuneiden maiden asukkailla. Kuubassa eletään pienemmissä asunnoissa kuin teollistuneissa maissa. Esimerkiksi Havannassa ihmisillä on asuinpinta-alaa keskimäärin 14 neliömetriä [...] Yhdysvalloissa 70 neliömetriä. Kuubassa yksityisauton omistaa vain alle kymmenesosa väestöstä. Kuubalaiset myös lentävät harvoin, ja muualla yleisiä kulutustavaroita on hyvin rajatusti. Kuubalaiset voivat toisaalta luottaa ilmaiseen terveydenhuoltoon ja koulutukseen. He tietävät etteivät joudu kärsimään nälkää tai asunnottomuutta,eivätkä heitä paina valtavat asuntolainat.

Itse kukin voi miettiä, miltä tuntuisi pudottaa nykyinen elintasonsa kuubalaisten tasolle. Ja kuka tietää, ehkä tämä kokemus on edessä ennen kuin arvaakaan...

Miten käy ekotehokkaan tietotekniikan Suomessa?

Pohdiskelin täällä aiemmin ekotehokkaan tietotekniikan mahdollisuuksia Suomessa. Asia on etenemässä hyvään suuntaan, toivottavasti pian päästään tositoimiin.

Islannin tuhkan takia jumituin pari viikkoa sitten Leuveniin, pieneen kaupunkiin Brysselin tuntumassa. Kokouksessa keskusteltiin eurooppalaisten kumppanien ja komission edustajan kanssa yhteisistä tavoitteista, erityisesti poliittisen tason toimenpiteistä tutkimuksen infrastruktuurin kehittämiseksi.

Kolme määriteltyä prioriteettialuetta ovat pilvilaskenta (cloud computing), vihreä tietotekniikka ja avoimuus, sekä näiden rinnalla yhteisenä teemana osaamisen kehittäminen ja jakaminen. Huolimatta kokouksen ajoittaisesta kaaottisesta fiiliksestä - kaikki yrittivät varmistaa jollain tavalla kotimatkansa - tulokset eivät olleet huonoja. Yhteisiä tavoitteita löytyi, jopa jonkinlaista käsitystä eri asioiden kytkennöistä ja prioriteeteista.

Tällä hetkellä työstämme pilvilaskennan teemaa eteenpäin, sekä kartoittamalla kansallisia kehittämistoimia että tunnistamalla mahdollisia yhteishankkeiden teemoja. Englannissa ja Hollannissa (SURF, SURFfoundation, SURFnet jne.) ollaan varsin pitkällä, samoin meillä Suomessa, jossa muun muassa TIVIT Oy:n puitteissa on lähdetty toimiin. Sinänsä aihepiiri ei ole enää uusi, voi hyvin sanoa että siinä ollaan nyt hypekäyrän huipulla, mutta joka tapauksessa tutkimusinfrastruktuurien palveluissa on runsaasti mahdollisuuksia pilvilaskennan hyödyntämisessä.

Seuraavana teemana, jota siis tulemme käsittelemään pilvilaskennan jälkeen, on vihreä tietotekniikka. Vihreys tuntuu ainakin Suomessa hyvin kotoisalta ja tärkeältä aiheelta. Mukavaa kyllä, vihreä tietotekniikka mahdollistaa sekä kustannustehokkuuden - rahan järkevämmän käytön - että ympäristön huomioimisen. Tavoitteeksi on mahdollista asettaa jopa nollahiilijalanjälki, mikä tietysti on äärimmäisen haastavaa, mutta haasteistahan tuloksia syntyy.

Oma käsitykseni on, että vihreys - EU:ssa käytetään usein termiä "low-carbon economy" - on laajasti hyväksytty teema, mutta paljon harvemmin osataan sanoa mitä se käytännössä tarkoittaa.

Meillä Suomessa on nyt tarjolla konsepti, jossa voidaan pyrkiä uusiutuvia luonnonvaroja hyödyntävään (energia, rakentamiskustannukset jne.) ja samalla äärimmäisen kustannustehokkaaseen toimintamalliin. Kun otetaan vielä huomioon pohjoisen ilmastomme luontaiset edut, erityisesti ilma- ja vesijäähdytyksen lähes ilmaisen kapasiteetin, voidaan puhua todellisista menestystarinan aineksista.

Päätellen siitä, millä kiinnostuksella jo tehtyyn suomalaiseen valmistelutyöhön muissa EU-maissa ja komission puolella suhtaudutaan, lähtökohdat ovat kerrassaan erinomaiset. Vaikein asia on tietysti edessä, lupausten lunastaminen, mutta kun liikkeellä ollaan näin positiivisella asialla (säästetään luontoa JA rahaa), eiköhän tästä hyvä tule.

Loppukommentti: Kuten yllä olevasta näkyy, olen positiivinen EU:n suhteen, toisin kuin eräät muut kommentaattorit.

Loppukommentti 2: Aihepiirin haastavuuteen kytkeytyy digitaalisen tiedon räjähdysmäinen kasvu, mistä Yle uutisoi tänään otsikolla Digitaalinen universumi on pian 32 000 miljardia gigatavua.

Ekotehokkuutta monella tasolla

Pohdiskelin täällä jo aiemmin ekotehokkuutta. Mutta asia on ajankohtainen edelleenkin, ajankohtaisempi kuin koskaan. Ja se että melkein jokainen yritys kehuu olevansa ekologinen ja talouslehdet hehkuttavat että "ekologisuus on hyvä bisnes" ei tarkoita sitä että asia olisi loppuun kaluttu ja eilisen uutisia.

* * *

Mutta mitä oikein on ekotehokkuus?

Lainaan suomenkielistä Wikipediaa: "Ekotehokkuus tarkoittaa sitä, että tehdään enemmän tavaroita ja palveluja samalla kun tuotetaan vähemmän päästöjä ja saasteita. Ekotehokas tuotanto on näin ympäristöä vähemmän kuluttavaa tuotantoa."

Toinen määritelmä viittaa EU:n ekotehokkuusohjelmaan 1997: "Ekotehokkuus merkitsee luonnonvarojen tuottavuuden lisäämistä. Vähemmistä raaka-aineista ja energiasta tuotetaan enemmän palveluita ja hyvinvointia."

Kummassakin määritelmässä on mielenkiintoinen ajatusmalli "vähemmän ... enemmän". Eli talouskasvun tiellä ollaan samalla kun puhutaan ympäristön säästämisestä.

* * *

Laajempaa taustoitusta ekotehokkuuden ajatusmalleihin löytyy Forum for the Future -järjestön julkaisusta Climate Futures, jossa esitetään vuodelle 2030 viisi erilaista ja vaihtoehtoista tulevaisuudenkuvaa: tehokkuus ensin, siirtyminen palveluyhteiskuntaan, kehityksen uudelleenmäärittely, ympäristösodan talous ja protektionistinen maailma.

Skenaariot ovat mielenkiintoisia ja kohtalaisen uskottavia. Ensimmäinen ja viimeinen ovat ääripäitä positiivisesta negatiiviseen.

Tehokkuus ensin -skenaariossa hyvinvoinnista ei tarvitse tinkiä koska ekotehokas toimintamalli tekee mahdolliseksi säästää luontoa ja samalla parantaa ihmiskunnan elintasoa. Protektionistisessa maailmassa puolestaan ollaan poteroissa, kukin ajaa vain omaa taloudellista etuaan ja ympäristöstä ei huolehdi kukaan.

En pysty ottamaan kantaa, kuinka todennäköisiä tulevaisuudenkuvat ovat, mutta pelkään että kaksi viimeksi listattua eivät ole mahdottomia. Pienelle maalle kuten Suomi ne olisivat katastrofaalisia. Siksi on tärkeää, että Suomi pyrkii edistämään parempaan tulevaisuuteen tähtääviä toimenpiteitä.

* * *

Ekotehokkuus on kokonaisvaltainen ajatusmalli. Itselläni juttu avautui oikeastaan vasta Climate Futures -julkaisun kautta. Tulevaisuus ei välttämättä ole kiveen hakattu ja voimme pyrkiä siihen itse vaikuttamaan.

Se millainen tulevaisuutemme on riippuu monesta tekijästä, ehkä loppukädessä jopa sattumasta, esimerkiksi siitä miten jokin yksittäinen katastrofi saa ihmisten mielipiteet kääntymään suuntaan tai toiseen kriittisellä hetkellä. Mutta silti ei kannata heittää kirvestä kaivoon, sillä se vaihtoehto on taatusti huono.

Tietenkin voi olla niin, että "tehokkuus ensin" -tyyppinen tulevaisuudenkuva ei kerta kaikkiaan ole mahdollinen, koska tutkimus ei kykene tuottamaan ratkaisuja toiminnan tehostamisen problematiikkaan siinä määrin kuin yhteiskunnalliset haasteet edellyttävät. Mutta ilman tehokasta tutkimustoimintaa tämän kaltaista positiivista tulevaisuudenkuvaa ei voi edes ajatella mahdolliseksi.

* * *

Entä mitä voimme tehdä asian hyväksi? Pieni maa ei kovin paljon pysty vaikuttamaan asioihin maailman tasolla - vai voisiko sittenkin?

Eurooppa on kohtalaisen ympäristötietoinen, joten kumppaneita toimeen tarttumiseen löytyy. Ja lisäksi Suomi on vahva alueella jolla on keskeinen rooli tulevaisuuden yhteiskunnassa: toisaalta tukemassa uuden osaamisen tuottamista ja toisaalta järkeistämässä toimintoja tietotekniikan avulla. Nämä ovat tulevaisuusnäkymien "ekotehokkuus ensin" ja "siirtyminen palveluyhteiskuntaan" keskeisiä kehityskohteita.

Suomella on jonkin verran osaamista ekotehokkuuteen ja palveluvetoisuuteen liittyvissä asioissa, mutta se ei riitä kuin alkuun. Ekotehokkuudessa riittää haasteita LVI-tekniikasta sähkönsyöttöön, prosessoriarkkitehtuureista tietoliikenteeseen, käyttöjärjestelmistä sovelluskehitykseen. Puhumattakaan uudenlaisista toimintamalleista ja tavoista organisoida tekemistä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Tässä on haastetta koko Suomelle - ja koko maailmalle.

Ekotehokkaasta tietotekniikasta suomalainen menestystarina

Vuoden 2009 lopulla Suomen tiede ja tutkimus sai vähemmän mairittelevaa palautetta. Suomen Akatemian 10.11.2009 julkistamassa raportissa Suomen tieteen tila ja taso 2009 todetaan: "perusedellytykset korkeatasoisen tieteellisen tutkimuksen harjoittamiselle suomalaisissa yliopistoissa eivät ole pysyneet kunnossa".

Työ- ja elinkeinoministeriön 28.10.2009 julkistamassa Suomen innovaatiojärjestelmän kansainvälisessä arvioinnissa kritisoidaan Suomen jähmettynyttä ja siiloutunutta toimintamallia. Nykyiset organisaatioiden ja tutkimusalojen kahlitsevat raja-aidat pitää purkaa ja katsoa tulevaisuutta kansainvälisestä huippuosaamisen näkökulmasta.

Asiaa valaisee Euroopan yhteisöjen komission 5.3.2009 julkaistu tiedonanto "Tieto- ja viestintätekniikka tieteen palveluksessa". Komission kehottaa EU:n jäsenvaltioita ja tiedeyhteisöjä tehostamaan ja koordinoimaan toimintaansa niin, että maailmanluokan tietotekniset infrastruktuurit (niin sanotut e-infrastruktuurit) voivat tasoittaa tietä vuosisatamme uusille tieteellisille läpimurroille.

Tietotekniikkaa hyödyntävät uudet tutkimusmenetelmät ovat mullistamassa tutkimuksen samalla tavoin kuin tieteen renessanssi 1300-luvulta alkaen. Tällöin syntyi nykyaikaisen tieteen perusta. Luonnon ilmiöitä pyrittiin kuvaamaan mahdollisimman tarkasti matemaattisin keinoin.

Komission tiedonannossa sanotaan: "Kun voimme skaalata kokeita ennennäkemättömille tasoille hyvin pienten, hyvin suurten ja hyvin monimutkaisten asioiden selvittämiseksi, olemme astumassa tieteen uuteen renessanssiin." On tartuttava toimeen, jotta Eurooppa pystyy säilyttämään kilpailukykynsä ja vastaamaan kansalaisten odotuksiin. Tämä pätee erityisen hyvin pieniin EU:n jäsenvaltioihin kuten Suomeen.

Tutkimusinfrastruktuureiden tarve on todettu pääministeri Matti Vanhasen johtamassa Tiede- ja teknologianeuvostossa (nykyisin Tutkimus- ja innovaationeuvosto), joka ehdotti tutkimusinfrastruktuurien rahoitukseen 55 miljoonan euron tasokorotusta vuoteen 2011 mennessä. Lupaus on jäänyt lunastamatta.

Pienenä maana Suomi ei pysty yksinään luomaan kaikkea tarvitsemaansa osaamista. Pystymme tarjoamaan Euroopalle houkuttelevia yhteistyömahdollisuuksia vahvan tietotekniikan osaamisen ansiosta. Vastineeksi saamme käyttöömme sellaista huippuosaamista, jota Suomen yhteiskunta ja yrityselämä kipeästi tarvitsee, esimerkiksi terveydenhuoltojärjestelmän ja energiatehokkuuden kehittämiseksi.

Sitä mukaa kun niin sanotun e-infrastruktuurin merkitys kasvaa Euroopassa, kasvaa Suomen houkuttelevuus yhteistyökumppanina. Meillä on jo nyt merkittävä rooli kansainvälisen tutkimusympäristön tietoteknisten ratkaisujen toteuttamisessa, mutta mahdollisuuksia on paljon suurempaan.

Kilpailuedun tarjoaa myös maantieteellinen sijaintimme. Suomi on Helsingin ja Kajaanin välisellä vyöhykkeellä optimaalisesti sijoittunut ajatellen isojen IT-konesalien jäähdytystä. Voimme hyödyntää ulkoilmaa niin sanotussa vapaajäähdytyksessä. Suomen houkuttelevuudesta tarjoaa esimerkin Google, joka rakentaa isoa konesalikompleksia entiseen Summan paperitehtaaseen Haminaan.

Suomen on kilpailtava kansainvälisten tutkimusinfrastruktuurien isännöinnistä. Ekotehokkaiden konesalien rakentaminen mahdollistaa kansainvälisten infrastruktuurien tietotekniikkatoimintojen sijoittautumisen Suomeen. Samalla kehitetään kotimaista energia-alan tutkimusta ja tuotekehitystä sekä tuetaan alueen yritystoimintaa. Yhteistyössä voimme rakentaa kestävän kehityksen teknologiasta ja palveluista uuden suomalaisen menestystekijän.