Matti Rämö: Polkupyörällä Islannissa - tuulen tiellä laavakenttien poikki

Matti Rämö polkee myötätuuleen ja vastatuuleen Islannissa, ja hienosti tämä matkakertomus rullaa, jylhien maisemisen keskellä: Polkupyörällä Islannissa - tuulen tiellä laavakenttien poikki (Minerva, 2013; ISBN 978-952-492-733-8).



Luin aiemmin Rämön Jäämeri-kirjan ja tiesin suunnilleen mitä odottaa, mutta omat yllätyksensä tässä Islannin reissussa oli, vuosi Jäämeren pyöräilyn jälkeen.

Jäämeri-kirjan lopussa oli pitkä kuvaus siitä, millaisia varusteita Rämö pyöräretkellään käyttää. Tässä kirjassa vastaavaa liitettä ei ollut, mutta melko lailla samoilla vehkeillä oltiin edelleen liikkeellä.

Tosin painon tasaamiseksi (ja takarattaan pinnojen kestämisen vuoksi) pyörässä oli tällä kertaa myös etulaukut. Ja polkimet olivat järeämpää mallia, jotta poljinrikkoja tapahtuisi vähemmän.

Ilman haavereita ei mennyt tämäkään reissu, sillä pyörän tukijalka meni irtipoikki, ja tästä oli aika lailla harmia pysähtyessä ja liikkeelle lähtiessä. Ja omat haasteensa oli myös purojen ja jokien ylittämisessä, sillä tien laatu vaihteli aika lailla Islantia ympäri ajellessa.

Kirjasta löytyy myös melkoisen tunnelmoivaa tekstiä, suorastaan proosarunoa, kun pyöräilijä oikein herkistyy havaitsemaan ympärillä olevaa luontoa. Tästä ei luontokuvaus paljon parane, ja ihmisen paikka maailmassa, se on tässä.

Matti Rämö: Polkupyörällä Jäämerelle - tupasvillaa, poroja ja tuntemattomia sotilaita

Matti Rämö oli ihan tuntematon nimi ennen tähän kirjaan tarttumista, mutta nytpä tiedän että tässä on polkupyöräilijä joka ei isojakaan haasteita hätkähdä: Polkupyörällä Jäämerelle - tupasvillaa, poroja ja tuntemattomia sotilaita (Minerva, 2012; ISBN 978-952-492-582-2).



Rämö pyöräilee kirjassa kuuden viikon aikana 4500 kilometrin matkan. Suomen kesän lämpötila nousee 30 asteeseen mutta Jäämeren rannalla taas ollaan nollan asteen tuntumassa. Monenlaista haaveria matkalla tulee vastaan, takarattaan pinnoja katkeilee vähän väliä ja polkimet hajoavat tämän tästä. Mutta niin vain Rämö jatkaa reissuaan.

Sinnikkäästi Rämö pitää kiinni suunnitelmistaan, ja lukija pääsee makustelemaan millaista on pyöräillä tällaisia pitkiä matkoja seuranaan omat ajatukset, virikkeinä satunnaiset tapaamiset matkan varrella.

Teksti on toteavaa, mutkatonta ja jopa lakonisen asiallista, mutta rivien välissä on näkevinään huumoria, esimerkiksi kun Rämö ihmettelee matkalla kohtaamaansa pyöräilijää jonka mielestä pyöräileminen on hauskaa.

Tässä vielä teoksen esittelyteksti kustantajan nettisivuilta:

Matti Rämö polkaisee neljännessä matkakirjassaan kotipihalta kohti pohjoista. Kuuden viikon ja 4500 kilometrin matka vie Murmanskin kautta tuuliselle tundralle Jäämeren viileään kesään. Leppävirralla Rämö majailee Euroopan suurimmalla hippileirillä, Raatteen tiellä hajoaa poljin. Venäjän erämaasuot hehkuvat valkoista tupasvillaa mutta kaivosvyöhykkeellä odottavat eloton maasto ja panssarivaunujen parkkipaikat. Reitti kulkee neuvostoajan varuskuntien läpi. Norjassa koettelee halla. Ja saamelaisten arvostetumpi asema Tenojoen länsipuolella askarruttaa. Laestadiuksentietä Rämö polkee vajoavaan Jällivaaraan. Porot jolkottelevat seurana, kun maantieteilijä vaeltaa uteliain silmin pikkuteiden hiljaisuudessa. Reissusta tulee tutkimusmatka myös Pohjolan lähihistoriaan sekä omiin mielen maisemiin.

Kirjan lopussa on pitkä luettelo Rämön varusteista matkalla Jäämerelle, ja hyvin mielenkiintoinen lista tämä olikin, ihan tuli mieleen että jos joskus tulee päänuppiin sellainen nyrjähdys että pitemmälle pyöräreissulle pitäisi lähteä, niin tässäpä on aivan ensiluokkaisen hyvä kuvaus siitä mitä pitää ottaa huomioon. Ihan tässä tuli entisaikojen tutkimusmatkailijat mieleen.

Niin, ja sekin ihmetytti että miten Rämö urakastaan oikein suoriutuikaan, raihnaisilla polvillaan (kolmet polvituet päällekkäin!) ja ranteilla jotka eivät sietäneet yhtään kylmää.