Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jyri Raivio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jyri Raivio. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Puhuva jumala

Tony Hillerman kirjoittaa hyviä dekkareita, mutta tällä kertaa mukana on ehkä turhankin paljon toimintaa: Puhuva jumala (Otava, 1998; suom. Jyri Raivio; ISBN 951-1-15390-0). Nyt ollaan tekemisissä sekä intiaanien luurankojen että vanhojen museoesineiden kanssa. Ja ehkä jotain muutakin kummaa on tekeillä.

Ihan taitavasti Hillerman tarinaansa punoo auki. Tälläkin kertaa kahdesta suunnasta, sillä poliisit John Leaphorn ja Jim Chee selvittelevät kumpikin omalla tahollaan rikoksia, tai sellaisen epäilyjä. Lopulta polut vievät yhteen ja poliisit ihmettelevät, mistä oikein onkaan kyse.

Navajokulttuurista kerrotaan tässä kirjassa vähemmän kuin aiemmin lukemissani Hillermanin dekkareissa, tosin kyllä tässäkin siitä saa makupaloja. Mutta pääosin nyt ollaan valtakulttuurin parissa ja navajojen kulttuuri on vain lähtökohta mysteerin selvittelyllä. Ei hassumpi dekkari, mutta ei mielestäni Hillermanin parhaimpia.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Ajan varas

Tony Hillermanin dekkareissa liikutaan navajointiaanien parissa, mikä tekee niistä jo sinällään mielenkiintoisia. Ja kaiken lisäksi Hillerman osaa vähäeleisen kerronnan taidon, näissä dekkareissa ei turhaan temppuilla erikoisefekteillä. Tämä on erinomainen esimerkki: Ajan varas (Otava, 1989; suom. Jyri Raivio; ISBN 951-1-10608-2).

Kirjassa kaksi poliisia yrittää selvittää rikoksia kukin omalla tahollaan. Eläkkeelle jäävä John Leaphorn yrittää selvittää kadonneen arkeologin tapausta, ikään kuin kuolleen vaimonsa surutyönä. Ja Jim Chee taas selvittelee varastetun kauhakuormaajan tapausta.

Kuinka ollakaan, tapaukset näyttävät kietoutuvan toisiinsa monilla eri tavoilla. Hillerman tuo esille navajojen kulttuuria mukavan vähäeleisesti, liikaa eksotiikalla temppuilematta.

Luonto on tässä dekkarissa omalta osaltaan viemässä juonta eteenpäin, samaten jännite navajojen perinteisen kulttuurin ja amerikkalaisen valtakulttuurin välillä. Voiko ylipäätään olla mahdollista, että kilpailua välttävä navajokulttuuri voisi säilyä miltään olennaiselta osaltaan äärimmäisen kilpailuhenkisen yhteiskunnan uumenissa?

Niin, ja sanottakoon vielä, että kilpailuhenkisyys on eräs juonen keskeisistä teemoista: mitä ihminen voi ollakaan valmis tekemään saadakseen haluamansa.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Musta tuuli

Tony Hillerman vie navajopoliisi Jim Cheen tällä kertaa huumerikollisuuden pariin dekkarissa Musta tuuli (Otava, 1991; suom. Jyri Raivio; ISBN 951-1-11908-7). Huumeiden salakuljettajien lentokone putoaa, mutta huumelasti katoaa jäljettömiin.

Samaan aikaan Chee tutkii myös veden pumpaamiseen tarkoitetun tuulimyllyn vandalisointia ja hopi-intiaanien mailta löytynyttä tunnistamatonta ruumista. Jollain tavalla tapahtumilla tuntuu olevan yhteyttä, mutta kerta kerran jälkeen edessä on umpikuja.

Hillerman kirjoittaa uskottavasti niin navajo- kuin hopi-intiaaninen kulttuureista, siitä millaista on elää kuivuuden riivaamassa maassa, jossa sateen tuloa odotetaan epätoivoisesti. Vanhat tavat elävät yhä, vaikka valtakulttuuri yhä enemmän tunkeutuu ihmisten arkeen.

Ja ehkä avain mysteeriin löytyy tällä kertaa noituudesta, tai pikemminkin taikuudesta, tosin eri tavalla mitä alunperin voisi ajatella. Mainio dekkari jälleen kerran.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Kojootin jälki

Tony Hillerman oli itselleni täysin tuntematon kirjailija, mutta ei hassumpi löytö: Kojootin jälki (Otava, 1991; suom. Jyri Raivio; ISBN 951-1-11494-8). Dekkarissa liikutaan navajo-kulttuurin parissa, päähenkilöinä komisario Joe Leaphorn ja konstaapeli Jim Chee, jotka selvittelevät rikostapausta kumpikin omalla tahollaan.

Navajo-heimopoliisi on surmattu ampumalla autoonsa ja auto sytytetty tuleen. Lähistöltä löytyy juopunut navajo, jonka hallusta löytyy surma-ase. Onko tapaus niin suoraviivainen kuin miltä näyttää vai onko mukana jotain muutakin?

Hillerman kirjoittaa mukavan maanläheisesti. Valtakulttuurin ja navajo-kulttuurin törmäys tuodaan esille hienovaraisesti, sisältä päin. Mielenkiintoista kyllä jotkin navajojen kultuuriin piirteet tuntuvat kovin suomalaisilta, mutta ehkä se on vain näennäistä.

Sen verran mukavasti kirjoitettu dekkari - eikä vailla yllätyksiä ja ennen kaikkea mukavan tunnelmallinen - että taidan kyllä palata Hillermanin pariin vielä uudestaan.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Steve Jobs

Tämä elämänkerta sai mietteliääksi, toi esille ristiriitaisen ihmisen monien saavutusten ja epäonnistumisten keskellä: Walter Isaacsonin kirja Steve Jobs (Otava, 2011; suom. Jyri Raivio; ISBN 978-951-1-25645-8). Ja mikä parasta, Isaacson keskittyy ihmisiin eikä niinkään tekniikkaan, joka toki on taustalla myös.

Olen Jobsista kirjoittanut täällä Valopolussa aiemmin, ja vaikka en olekaan erityinen Apple-fani (iPhone ja iPad eivät juurikaan kiehdo), olen kyllä seurannut vuosikymmenten ajan Applen tarinaa.

Lainataan ensin kirjan esittelyä: "Steve Jobs perusti yrityksen, jossa luovan mielikuvituksen ja insinööritaitojen yhdistelmänä syntyi ennennäkemätön menestystarina. Huimat ideat muuntuivat tuotteiksi, jotka mullistivat useita teollisuudenaloja tietokone- ja musiikkiteollisuudesta matkapuhelimiin ja digitaaliseen kustantamiseen. Jobsin innovaatiot vaikuttavat ihmisten elämään kaikkialla maailmassa."

Apple-yhtiö on tietysti se mistä Jobs ennen kaikkea tunnetaan, ja se syy miksi hänen elämänkertansa ihmisiä kiinnostaa. Mutta kirjan luettuaan on pakko todeta, että Jobsin elämä on oikeastaan kiehtovampi kuin Apple yhtiönä, ja vaikka Apple ei olisi menestynyt niin kuin menestyi, Jobsin elämästä olisi kyllä löytynyt aineksia elämänkertaan.

Mutta menestys ja Jobsin särmikäs ja ristiriitainen persoona, ne ovat ne ainekset josta tämä kirja ammentaa ja joka tekee tästä laajalti ihmisiä kiinnostavan teoksen.

Lainaan vielä kirjan esittelyä: "Elämäkerta perustuu kahden vuoden aikana tehtyihin kymmeniin Jobsin haastatteluihin, sekä perheenjäsenten, ystävien, vihamiesten, kilpailijoiden ja kollegoiden haastatteluihin. Jobs ei asettanut Isaacsonille minkäänlaisia vaatimuksia kirjan sisällön suhteen. Lisäksi hän rohkaisi tuntemiaan ihmisiä puhumaan avoimesti ja rehellisesti."

Kuten kirjan alussa todetaan, Jobs valitsi Isaacsonin elämänkerran kirjoittajaksi siksi, että tämä saa ihmiset puhumaan. Ja niin on todella saanut. Johtuen siitä että Jobs ei juuri silitellyt ihmisiä myötäkarvaan, Isaacson löysi kriittisiä puheenvuoroja roppakaupalla. Ja ehkä juuri tästä kovastakin kritiikistä johtuen kirja on niin tavattoman kiehtova. Jobsia ei säästellä, kuten hän ei myöskään säästellyt näkemystensä esittämisessä.

Mieleen nousee toinen elämänkerta, John Simonin Koneen ruhtinas – Pekka Herlinin elämä, jossa on yhtä lailla kriittisesti paneuduttu kohteensa elämään. Se että Jobs salli näin kriittisen otteen elämänkertansa kirjoittajalta on kyllä kunnioitettavaa.

On mielenkiintoista, miten sinänsä sattumanvaraiset asiat vaikuttivat tietotekniikan tulevaisuuteen niin merkittävästi, esimerkiksi se että Jobs osallistui Reedsin yliopistossa kalligrafiaopetukseen. Tämä tausta nousi esille kuin Macintosh-tietokonetta suunniteltiin: "Koska Mac oli bittikarttapohjainen laite, sitä varten pystyttiin suunnittelemaan loputon määrä kirjasinlajeja eli fontteja, eleganteista omituisiin, ja välittämään ne pikseli pikseliltä näytölle."

Ja tästä syntyi uusi lähestymistapa julkaisutoimintaan, siitä huolimatta että Jobsin kollegat eivät oikein asiaa arvostaneet: "Macintoshin fonttien hieno valikoima yhdessä lasertulostuksen ja erinomaiste grafiikkaominaisuuksien kanssa auttoi synnyttämään tietokonetaiton ja sen avulla aivan uudenlaiset julkaisutoiminnan. Ne taas toivat rutosti rahaa Applen viivan alle eli tulosriville."

Samalla myös tavalliset ihmiset pääsivät hyötymään typografiasta ja sivuntaitosta, tekemään sellaista joka aikaisemmin oli varattu "harmaahapsisille toimittajille ja muille painomusteen tahrimille reppanoille".

Tässä yhteydessä lienee syytä kiittää kirjan suomennosta, joka on pääosin hyvällä tasolla, muutamista kankeista lauserakenteista huolimatta. Kirjan alussa kuitenkin puhutaan silikonista, kun pitäisi puhua piistä, viitaten puolijohdepohjaisen teollisuuden syntyyn Piilaaksossa (Silicon Valley), tyyliin "[Shockley] hylkäsi silikoniprojektinsa" (kirjan sivu 26). Lisäksi paikka paikoin on puutteita oikoluvussa, esimerkiksi välilyöntejä tai ylimääräisiä numeroita keskellä sanoja.

Musiikilla on ollut Jobsille suuri merkitys, ja kaksi nousee ylitse muiden: Beatles ja Dylan. Näihin palataan uudestaan ja uudestaan, muun muassa iTunes-musiikkikaupan yhteydessä, kun Jobs halusi suosikkinsa mukaan valikoimaan. Mutta tämä oli erityisesti Beatlesin osalta äärimmäisen vaikeaa, johtuen levy-yhtiöiden epäluulosta digitaalista musiikkikauppaa kohtaan.

Kirjan lopussa Isaacson esittää luettelon Jobsin saavutuksista, joita kyllä kelpaa ihailla: Apple II, Macintosh, Pixarin menestyselokuvat (Toy Story jne.), Apple-myymälät, iPod, iTunes Store, iPhone, App Store, iPad, iCloud - ja myös itse Apple-yhtiö ja sen työskentelykulttuuri.

Dramaattisia vaiheita riittää, joista merkittävin lienee Jobsin savustaminen ulos Applelta ja paluu sen jälkeen, kun Apple ajautui ongelmiin ja rämpi pohjamudissa. Yhtiön kyky keskittyä olennaiseen oli kadonnut: "Tuotevalikoiman läpikäynti paljasti myös, kuinka pahasti Apple oli kadottanut fokusointikykynsä. Yhtiö jauhoi ulos useita versioita jokaisesta tuotteestaan pelkästään byrokraattiset jatkuvuuden vuoksi ja tyydyttääkseen jälleenmyyjiensä päähänpistoja."

Jobs palasi Applelle vuonna 1997, ja siitä alkoi lähes uskomaton menestystarina. Alku ei kuitenkaan ollut helppo, kun toimintoja ja tuotevalikoimaa piti karsia kovalla kädellä. Mutta Jobs jos kuka pystyi tähän. Yhtiö oli 90 päivän päässä konkurssista, Jobs muisteli, mutta hän käänsi yhtiön voitolliseksi syyskuun 1997 ja tammikuun 1998 välillä.

Kirjassa on paljon jälkiviisautta, muun muassa siitä miten iPod ja iPad alunperin otettiin vastaan. Kumpaakaan ei aluksi oikein ymmärretty, mutta kun ihmiset pääsivät niitä käyttämään ja itse kokemaan niiden hienouden, tuotteet vietiin käsistä. Erityisesti iPod oli keskeinen tuote, se muutti käsityksen Applesta ja teki siitä digitaalisen elämäntavan ikonin.

Jobs oli kannanotoissaan tavattoman kärjekäs, asiat olivat hänen mielestään joko loistavia tai "täyttä paskaa". Monta kertaa hän myös pyörsi alkuperäisen kantansa, esimerkkinä se että iPod ja iTunes saatiin toimimaan myös Windowsissa, mitä Jobs aluksi vastusti kiivaasti. Ja usein Jobs otti muiden esittämät ideat ja piti niitä ominaan. Tämä risoi kollegoita, mutta toisaalta nämä arvostivat sitä että kun Jobs kerran otti jonkin idean omakseen, ei häntä pysäyttänyt mikään asian toteuttamisessa.

Kiehtovaa oli lukea myös Jobsin tinkimättömyydestä tuotteiden suhteen. Muun muassa iPhonen suunnittelu pistettiin uusiksi viime metreillä, kun Jobs ei ollut siihen tyytyväinen. Samoin oli Apple-myymälöiden suunnittelun suhteen. Jobs ei suostunut siihen, että huonosti toimivia tuotteita päästettiin markkinoille. Toki aika ajoin Apple mokasi, kuten esimerkiksi iPhone 4:n antennin kanssa, mutta yhtiö otti opikseen.

Isaacsonin kirjasta voisi kirjoittaa loputtomiin. Se mikä itseäni ehkä eniten kiehtoi, ja josta on vaikeinta kirjoittaa kirja-arviossa, on Jobsin perhetausta ja sen vaikutukset hänen persoonaansa. Mitä ilmeisemmin adoptio ja sen mukanaan tuoma hylkäämisen tunne vaikuttivat Jobsiin, mutta toisaalta hän piti itseään erityislaatuisena ihmisenä, "valittuna", ja ajoi oman näkemyksensä läpi käyttäen huomattavaa kykyään vaikuttaa toisiin ihmisiin.

Mikään helppo ihminen hän ei ollut, mutta ehkä Jobsin saavutuksiin vaaditaan Jobsin kaltainen persoona. Melkoisen perinnön hän maailmaan jätti, meille kaikille.