Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita

Johanna Sinisalo osaa novellin kirjoittamisen, ja oikeastaan ihmettelin etten ole tätä kokoelmaa aiemmin tullut lukeneeksi, vaikka pari novellia olinkin muualla julkaistuina jo lukenut: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita (Teos, 2005; ISBN 951-851-046-6).



Sinisalo ottaa päältä päin ihan tavallisen tilanteen ja lyö siihen novellin edetessä yhä ilmeisemmäksi käyvän särön, joka alkaa lukijaa kummastuttamaan ja ihmetyttämään, kunnes novellin loppua kohden maailma on muuttunut aika lailla erilaiseen malliin ja muottiin, yllättävästä kulmasta nähtynä.

Novellien nimet ovat varsin mainioita, esimerkiksi "Palvelukseen halutaan kokenut neitsyt" ja "Me vakuutamme sinut", ja pieninä annoksina novellikokoelma antaa mainiosti potkua ajatuksille, saattaa säpsähdyttää ja ehkä pelästyttääkin kun maailma näyttäytyy erilaisena kuin mihin on tottunut.

Johanna Sinisalo: Lasisilmä

Johanna Sinisalon teokset ovat aina melkoisia juttuja, mutta olen pyrkinyt pitämään melko pitkää väliä niiden lukemisessa, jotta pystyn keskittymään tarinaan. Realistinen kerronta ja fantasian elementit limittyvät jälleen kerran erikoislaatuisella tavalla, mutta lopputulos ei ihan vastannut odotuksia: Lasisilmä (Teos, 2006; ISBN 951-851-102-0).



Romaani kertoo nuoresta naisesta nimeltä Taru. Hän päätyy saippuaoopperan kirjoittajaksi vaikka oikeasti haluaakin toimittajaksi joka kertoo todellisesta maailmasta. Pikku hiljaa saippuaoopperan todellisuus alkaa vetää puoleensa, jopa huolestuttavassa määrin:

Taru astuu lumemaailmaan, jossa vallitsevat raadolliset arjen pelisäännöt, mutta jossa tuotetaan miljoonan ihmisen kollektiivista päiväunta. Onko tv-ruutu ikkuna toiseen maailmaan vai ehkä peili? Tarkkaileeko lasisilmä sittenkin meitä olohuoneidemme nurkasta niin kuin George Orwell ennakoi? Lasisilmä on säälimätön psykologinen trilleri, joka kuvaa tiiviin, luovan työyhteisön dynamiikkaa ja Tarun luisumista maailmaan, jossa fiktion ja faktan rajat sekoittuvat ja ennustukset alkavat toteuttaa itseään. Lasisilmän maailmassa Taru oppii, että kaikilla ihmissuhteilla on kätketty tarkoitus, eikä mikään välttämättä ole sitä, miltä näyttää. Kun Tarun pikkusisko Aija tunkeutuu Tarun uuteen elämään, tapahtumat saavat ratkaisevan sysäyksen, eikä paluuta enää ole.

Parhaimmillaan romaani on kuvatessaan pienen sisäänlämpiävän työyhteisön elämää ja ihmissuhteita, ja työyhteisön jäsenten kilpailua paikasta auringossa. Tunnelma kiristyy hiljalleen, ja Tarun käsitys todellisuudesta muuttuu hiljalleen. Lukija joutuu pohtimaan todellisuuden luonnetta ja sitä missä määrin luomamme fiktiot ja todellisuus ovat limittyneet keskenään, miten fiktio vaikuttaa todellisuuteen ja todellisuus fiktioon.



Jotain omakohtaisen uskottavaa on tässä tarinassa. Moni asia jää selitystä vaille, eikä selitystä kaipaakaan, mutta hiukan vajaaksi tuntuu tarinan kaari jäävän, tai ehkä vain odotin romaanilta enemmän kuin sitten siltä sain.

Johanna Sinisalo: Auringon ydin

En muista tämmöistä juuri aiemmin tapahtuneen, mutta Johanna Sinisalon romaani sai aikaan syömiseen liittyvän mieliteon, ja oli pakko mussuttaa chilisuklaata. Ja melkoisen mausteinen oli myös tämä tieteisromaani: Auringon ydin (Teos, 2013; ISBN 978-951-851-552-7).



Romaani piirtää vaihtoehtoisen ja jotenkin nolostuttavalla tavalla uskottavan kuvauksen sotien jälkeisestä Suomesta. Yhteiskunta on täynnä kieltoja, ja naisen asema on jotain aivan muuta kuin mihin olemme tottuneet.

Suomen Eusistokraattinen Tasavalta on edennyt pitkälle rodunjalostuksen tiellä, tai ainakin kuvittelee edenneensä. Mutta millaista on asua valvontayhteiskunnassa sellaiselle ihmiselle joka ei sovi luotuun karsinointiin?

Jossain määrin Sinisalo vetää mutkia suoriksi, hienovaraisemminkin olisi tätä tarinaa voinut kertoa, mutta oikeastaan pidin juuri tästä, että tietynlainen rujous pistää läpi myös tarinankerronnasta, sillä mitenkään kaunista kuvaa suomalaisesta yhteiskunnasta romaani ei piirrä. Jotain tuttua tässä vääristyneessä Suomi-kuvassa tuntuu olevan.