Kai Ekholm: Tähtisilmä

Luin Kai Ekholmin dekkarin perä-perää Jari Järvelän jännärin Tyttö ja seinä kanssa, ja pakostakin tuli mieleen vertailla niin teosten kerrontaa kuin tematiikkaakin. Joka tapauksessa varsin omaperäinen on tämä 1990-luvun talousromahdusta peilaava romaani: Tähtisilmä (Atena, 2016; ISBN 978-952-300-193-0).



Ekholm kirjoittaa nopearytmisesti, paikoin melko lailla leveällä pensselillä maalaillen, jossain määrin pilkettä silmäkulmassa viljellen. Rahanhimoiset pankkiirit ja keljut päättäjät saavat aikalailla satikutia, ja vaikka tarinassa on nimellisesti kyse yli kahdenkymmenen vuoden takaisista tapahtumista, riittää kirjan juonessa piikkejä tämänkin ajan ilmiöihin ja tapahtumiin.

Jari Järvelän jännäritrilogian päättävä Tyttö ja seinä on siinä määrin kova verrokki, ettei Ekholmin teos tuntunut ihan niin kovalta suoritukselta kuin jos olisin lukenut sen jonkin vaatimattomamman teoksen tuntumassa.

Mainio kertomus tässä joka tapauksessa on, vaikkakin romaanin loppuhuipentuma sai päätä puistelemaan, ja vertaamaan siihen pröystäilemättömään eleganssiin jolla Järvelä oman romaanitrilogiansa päätti.

Kaljun ja Kiharan toinen juttu vie laman verisille jäljille Suomenlinna 1995: Isä, äiti, isoisä ja kaksi lasta katsovat auringonnousua Kustaanmiekan valleilla. Äiti silittää lasten hiuksia. Lähestyvässä ruotsinlaivassa japanilaisturistin kamera tallentaa, kun koko perhe hyppää kuolemaansa. Ratkaisemattomaksi jäänyt perhesurma päätyy vuosia myöhemmin Kaljun ja Kiharan etsivätoimiston tutkittavaksi. Etsiväpari yrittää avata menneisyyden arvoituksia, mutta joku on koko ajan heitä askeleen edellä. Ja miten tapaukseen liittyy se, että mielisairaalassa asuva vanha mies osaa piirtää yksityiskohtaisen kuvan kuolleesta perheestä? Jos miehen menneestä piirtämät kuvat ovat totta, ennustavatko nykyiset tuhon ja kuoleman kuvat tulevaa?

Kaljun ja Kiharan toisen tapauksen juuret ovat 1980-luvun talousbuumissa ja sen päättäneessä romahduksessa. Yhden perheen kohtalo avaa ikkunan aikakauteen, jolloin menestyväkin yritys kaadettiin, jos se toi häikäilemättömille pelureille suuret voitot.

FT Kai Ekholm on Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja. Tähtisilmä on itsenäinen jatko-osa Ekhomin esikoisrikosromaanille Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava (2013).

Kai Ekholm: Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava

Kai Ekholm laittaa yksityisetsivät Kaljun ja Kiharan melkoiseen pyöritykseen Kansalliskirjastoon sijoitetussa murhamysteerissä, jossa pengotaan toisen maailmansodan aikaisia rötöksiä: Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava (Atena, 2013; ISBN 978-951-796-920-8).



Rempseästä tarinan kuljetuksesta tuli mieleen termi "remesmäinen", vaikka en Ilkka Remesin kirjoja juuri ole lukenutkaan, mutta siinä missä Remesin kirjoja tulee hypittyä sivukaupalla eteenpäin koukutti Ekholm lukemaan tarinan ihan kokonaan.

Tätä kirjoittaessa teoksesta on 51 varausta, kappaleita 62. Joku oli antanut Helmetissä teokselle viisi tähteä, mikä on yläkanttiin, muttei paljoa, kyllä tässä tarinankerronnassa suomalaisten jännärien kärkikastissa liikutaan.

Mitä kirjasta sanoisi ettei paljastaisi liikoja? Suljetun huoneen mysteeriä tässä varioidaan kohtalaisen omaperäisellä tavalla, sopivasti huumoriakin on mukana.

Mutta mikä parasta, Ekholm ei mene selittelyissä liiallisuuksiin, mikä on sellaisten kirjailijoiden kuin Ilkka Remes ja Dan Brown helmasynti, ikään kuin teoksen sivumäärän paisuttaminen tekisi teoksesta kiinnostavamman. Lyhyesti ja napakasti on parempi.

Kirja tienhaarassa vuonna 2020

Kai Ekholm ja Yrjö Repo ovat kirjoittaneet perusteellisen katsauksen kirja-alaan. Takakannen tekstin mukaan "Kirja tienhaarassa vuonna 2020 on avoin ja suorapuheinen ajankuva, joka taustoittaa laajasti kirjan ja kustantamisen nykytilaa." Ja kirja on kiinnostava, eikä pelkästään kirjailijoille ja kustantajille vaan myös lukijoille: missä muodossa luemme kirjoja tulevaisuudessa?

Kirjassa on perusteellista pohdintaa kirja-alan tilanteesta, unohtamatta historiallisia vertailukohtia, sillä eihän ole ensimmäinen kerta kun painettu kirja on "kriisissä". Pohdiskeluja tukee laaja kirjojen lukemista ja kustantamista koskeva tilastoaineisto, jossa Suomen tilannetta katsotaan kansainvälisessä vertailujoukossa. Meillä luetaan paljon, mutta ihan huippua emme ole; haasteet ovat silti pitkälti samat kuin muuallakin.

Kirja käsittelee pitkälti "suuren yleisön" kirjallisia kulutustottumuksia, mutta käydään siinä käsiksi myös akateemiseen kirjallisuuteen, esimerkkinä Helsingin yliopiston open access -strategia. Rehtorin päätöksenä (126/2008) edellytetään, että "yliopistossa toimivat tutkijat rinnakkaistallentavat tieteellisissä julkaisuissa julkaistut tutkimusartikkelinsa Helsingin yliopiston ylläpitämään avoimeen julkaisuarkistoon".

Helsingin yliopiston päätös on mielenkiintoinen askel tulevaisuuteen, ei aivan ongelmaton verrattuna perinteiseen kaupalliseen tieteellisten julkaisujen jakeluun, mutta selkeä vaihtoehto joka aikaa myöten saattaa osoittautua hyvinkin merkittäväksi.

Monet asiat eivät ole niin uusia kuin joskus annetaan ymmärtää, esimerkkinä omakustanteet: "Omakustantajien kantaisä lienee ollut Walt Whitman, joka omakätisesti latoi runokokoelmansa Ruohonlehtiä (Leaves of Grass, 1855), markkinoi sitä itse, vei kirjat myyjille ja jopa kirjoitti nimettömänä arvosteluita kirjastaan."

Ekholm ja Repo kehottavat kustantajia luomaan oma digitaalisen kirjan strategiansa, vähintäänkin selvittämään yhteistyömahdollisuuksia esimerkiksi Kansalliskirjaston digitointiyksikön kanssa. Konkreettisia hyötyjä kuluttajalle löytyisi helposti: "... kirja-alan kannattaisi tavalla tai toisella hyödyntää tehokkaammin kirjallisuuden pitkää häntää ja parantaa loppuunmyytyjen teosten saatavuutta.

Uusista kotimaisista avauksista Ekholm ja Repo tuovat esille muun muassa Kansallisen digitaalisen kirjaston (KDK): "Euroopan oloissa tämä on jättihanke ja tuo Suomen vahvasti digitaaliselle maailmankartalle. [...] Vuonna 2011 valmistuva verkkopalvelu avaa pääsyn kirjastojen, arkistojen ja museoiden sähköisiin aineistoihin ja palveluihin. Asiakkaiden ei tarvitse käydä jokaisen toimijan verkkosivuilla tai järjestelmissä: KDK on niiden yhteinen palvelupiste."

Yhteenveto: Kiinnostava katsaus kirja-alaan, tosin ehkä enemmänkin vuoteen 2010 kuin vuoteen 2020, mutta visiointiakaan ei ole kokonaan jätetty tekemättä.