Markku Toivonen: Sudenkorennon vuosisata / Maaria Päivinen: Sinun osasi eivät liiku

Lainasin kirjastosta kaksi runokirjaa, joiden ilmestymisvuosien väli on 20 vuotta: Markku Toivosen Sudenkorennon vuosisata (WSOY, 1994; ISBN 951-0-19370-4) ja Maaria Päivisen Sinun osasi eivät liiku (ntamo, 2014; ISBN 978-952-215-492-7).

Muistan, että kumpikin teos teki jonkinmoisen vaikutelman, Toivonen luonnon ilmiöiden ympärille kytkeytyvällä lyriikallaan ja Päivinen ihmisen kehosta kumpuavalla ihmissuhdekuvauksella.

Otin kummastakin kirjasta pari näytettä talteen, mutta nytpä kävi niin että kadotin tiedon siitä, mikä näyte on mistäkin runokirjasta. Osaatko tunnistaa otteet?

Runouden kuntokoulu

Risto Ahti ja Markku Toivonen ovat kirjoittaneet ihmeellisen kirjan, joka sai ymmärtämään kirjoittamista uudella tavalla: Runouden kuntokoulu (Gummerus, 1988). Miksi en tätä kirjaa aiemmin ole löytänyt?

Kirja sopii niin runouden kirjoittajalle kuin lukijalle, ja ymmärsin vihdoin vähän enemmän siitä miten runous toimii, mihin perustuu sen kyky ylittää ihmisten välinen kuilu. Ja miksi runous on olennaisella tavalla erilaista kuin proosa. Ja mikä mielenkiintoisinta: kiinnostuin runoudesta ajatusten esittämisen tapana. Voi tosin olla, että kokeiluista ei mitään tule, mutta kirjaa lukiessani tulin rustanneeksi kaksi lyhyttä runoa, eikä kokemus ollut hassumpi.

Kirjoittajat toteavat: "Kaikki, mitä ihmisessä on, voidaan valjastaa taiteen palvelukseen." Samalla tulee selkeästi erottaa kokeva minä ja kirjoittava minä, sillä on haitallista jos nämä sekoittuvat.

Ahti ja Toivonen luonnostelevat mielenkiintoisella tavalla runon teoriaa, ja samalla koko ajan peilaavat sitä käytäntöön, siihen miten runot syntyvät heidän omassa työssään. Kirjoittajilla on kyky poimia erittäin hyviä esimerkkejä ajatuksiaan valaistakseen. Kirjasta käy ilmi tavattoman syvällinen, kokemukseen perustuva ymmärrys siitä mitä runo on, mitä runo on ollut ja mitä se ehkä voisi olla.

Ja vaikka ei kirjoittaisikaan runoja, ei niiden lukeminen ole mahdotonta kenellekään: "Ihmiset yrittävät koko ajan vaihtelevalla menestyksellä kääntää tunteidensa ja kokemuksensa monisyistä kieltä sanojen kielellä." Sama kuilu - ja samat sanojen väliset mahdollisuudet - meillä kaikilla on tutkittavana.

Yksi kiinnostavimmista kirjan pohdinnoista liittyy siihen, millä tavalla vanha kiinalainen runous - Li Po vain yksi tekijä mainitakseni - eroaa länsimaisesta. Meillä sanat ovat abstrakteja, ja pohdimme niiden taakse piilotettua totuutta; kiinalaisessa runoudessa sanat vastaavat suoraa kokemusta luonnosta.

Olemme ehkä jääneet puolitiehen? Miten sanonta menikään, "Noviisille kivi on kivi ja silta on silta. Oppia saannelle kivi on enemmän kuin kivi, silta on enemmän kuin silta. Mestarille kivi on kivi ja silta on silta."

Tämä on kirja, johon on palattava uudestaan ja uudestaan.