Kirjoituksia kellarista - ohut kirja Dostojevskilta

Helsingin kaupunginkirjasto on avuliaasti tehnyt suosituslistan ohuista klassikoista, joiden avulla pääsee tutustumaan maailmankirjallisuuden huippuihin tarvitsematta kahlata läpi satojen sivujen laajuisia teoksia: "Ota maailmankirjallisuuden merkkiteokset haltuun alta aikayksikön! Tiiviitä lukukokemuksia, sivuja alle 200!"

Listalta löytyy Dostojevskin Kirjoituksia kellarista, joka onkin varsin reipasotteinen johdatus Dostojevskin kerrontaan. Teos on kirjoitettu "nuoren vihaisen miehen" minä-perspektiivistä, eikä Dostojevski päästä lukijaa vähällä vaan pusertautuu melkein väkisin - mutta niin että lukijalle hyvää tekee - päähenkilön mielenmaisemaan. (Kirjoitin teoksesta pari sanaa jo aiemmin.)

Dostojevskin ainutlaatuinen huumori tekee tekstistä lukukokemuksen jollaisia on harvassa. On oikeastaan harmi että kirja on niin ohut - sen ei toivoisi loppuvan koskaan.

Seuraavasti toteaa Helsingin kaupunginkirjasto teoksesta: "Väitetään, että kellariloukon yksinäinen mies on maailmankirjallisuuden ensimmäinen eksistentialisti. Syytääkö hän kellaristaan vavisuttavaa filosofista pohdintaa vai hermoherkän ja helposti loukkaantuvan sivullisen sanatulvaa? Tämä klassikko on ollut monelle järisyttävä elämys."

Mikä itseäni ihmetytti oli se miten tavattoman ajaton on kirjan kertojan hahmo, ja se toistuu toistumistaan myöhemmissä klassikoissa. Ja on ikään kuin teos ennakoisi myöhempiä, muiden kirjoittamia mestariteoksia. Dostojevskin kellarissa näyttää olevan kasvamassa Kafkan hyönteiseksi muuttuva mies (tästä vielä lisää) sekä pitkä jono muita keskeisiä kirjallisuuden hahmoja.

Onko tämä teos lopullinen määritelmä angst-kokemukselle - vai lähtölaukaus maailmantuskan uudenlaiseen käsittelyyn kaunokirjallisuudessa?

Tähän loppuun kaksi lainausta teoksesta.

Nyt minun tekee mieli kertoa teille, hyvä herrasväki, halusittepa kuunnella tai ette, miksi minä en ole pystynyt muuttumaan edes hyönteiseksi. Sanon teille juhlallisesti, että olen monta kertaa halunnut muuttua hyönteiseksi. Mutta sitäkään minulle ei ole suotu.

Olisiko tässä kuvastelemassa Kafkan hyönteiseksi muuttuva mies? Ja sitten vielä toinen lainaus:

Ja miksi olette niin lujan, niin voitonriemuisen varmoja siitä, että vain normaali ja positiivinen - lyhyesti yksinomaan hyvinvointi - on eduksi ihmiselle. Eikö järki erehdy perusteluissaan? Sillä ehkä ihminen rakastaa muutakin kuin hyvinvointia? Entä jos hän rakastaa kärsimystä aivan yhtä paljon? Ehkä kärsimys on hänelle täsmälleen yhtä edullista kuin hyvinvointi.

Jotenkin tuo jälkimmäinen lainaus kuvastaa Dostojevskin koko tuotantoa. Teosta Kirjoituksia kellarista on sanottu avaimeksi Dostojevskin koko tuotantoon, peruskiveksi jolle kaikki rakentuu. Ja näin taitaa tosiaan olla.

Tanskasen kasvutyöryhmän loppuraportti - tuumaustauon paikka?

Tanskasen työryhmän loppuraportti julkaistiin maanantaina 30.8.2010. Lienee syytä tuumata mitä viisaat ehdottavat. Kyse on siis julkaisusta Suomi 2020 – Tuumasta toimeen / Kasvutyöryhmän loppuraportti (Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja, 11/2010).

Ensin pieni kevennys. Koska en ole vielä kokonaan sopeutunut paperittomaan toimistoon (ja lueskelen mielelläni asioita paperilta silloin kun on luppoaikaa), laitoin raportin tulostumaan - kaksi arkkia sivulle ja kaksipuoleisena, eli ei ihan epäekologisesti - mutta ensimmäisen paperin jälkeen tuloksena oli virheilmoitusten litania, muun muassa "undefined command type: operatortype" ja "offending command: get".

Sinänsä on kuvaavaa, että hyvät tarkoitukset usein kaatuvat käytännön hankaluuksiin, mikä tietotekniikalla haetuissa tuottavuuden kasvutavoitteissa on harmittavan usein lopputuloksena.

Työryhmäraportin tulostusongelman lopputulema lienee ihan hyvä, sillä lueskelin raporttia tietokoneelta. Kuitenkin tässä on vielä todettava, että PDF-tiedoston sisällysluettelon linkit eivät osu kohdalleen itse dokumentissa vaan menevät yhdellä sivulla pieleen, mikä lienee jonkinlainen tuottavuusongelma sekin.

Vähän laajemmasta kontekstista katsottuna edellä kuvatut pienet tietoteknisen ongelmat ovat oireellisia. Esimerkiksi liiketoimintaprosessien uudistamiseen liittyvät laajat tietotekniikkahankkeet epäonnistuvat usein - vain noin kolmannes hankkeista onnistuu (Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto pk-yrityksessä. J. Kettunen ja M. Simons, VTT, 2001, sivu 20).

Työryhmäraportin luvussa 1 määritellään keskeinen kehys suosituksille: "Mahdollisuudet kasvattaa tavaroiden, palveluiden ja vapaa-ajan kulutusta syntyvät tuottavuuden kasvusta. Korkeampi tuottavuus voidaan käyttää myös verotuksen keventämiseen, julkisten palvelujen lisäämiseen tai tuloerojen supistamiseen. [...] Tärkeitä tuottavuuden kasvun mahdollistajia ovat hyvä säädösympäristö ja sen toteutuminen käytännössä, markkinoiden toimivuus, joustavuus ja kilpailullisuus sekä riittävä fyysinen infrastruktuuri."

Raportti korostaa osaamisen merkitystä, alla tähän liittyvä pitkähkö lainaus:

Suomi on suhteellisen korkean osaamisen ja teknologian sekä tasa-arvoisen koulutuksen ja mahdollisuuksien maa. Näitä vahvuuksia on edelleen lujitettava ja niiden varaan on rakennettava yhteiskunnassa laajasti ja ennakkoluulottomasti. Suomessa on panostettava nykyaikaiseen osaamiseen ja uuteen teknologiaan sekä annettava ihmisten luovuuden kukoistaa.

Suomea on kehitettävä tietoyhteiskuntana, jossa panostetaan voimakkaasti ja laaja-alaisesti tieto- ja viestintäteknologian kehittämiseen, soveltamiseen ja hyödyntämiseen. Tämä edellyttää uudenlaisia toimintatapoja ja -ajattelua, joita ilman modernin tekniikan hyödyt jäävät vähäisiksi.

Kansalaisten tietoyhteiskuntavalmiuksia on vahvistettava. Yksityisellä sektorilla korostuvat muun muassa sähköisen asioinnin ja kaupan edellytysten parantaminen. Erityisesti julkisella sektorilla toimintatapojen asiakaslähtöinen muutos yhdistettynä tieto- ja viestintäteknologian tehokkaaseen käyttöön antavat mahdollisuuksia merkittäville tuottavuusparannuksille. Tietoyhteiskunta ja sosiaalinen media avaavat merkittäviä uusia mahdollisuuksia kansalaisten, erityisesti nuorten, nykyistä suuremmalle osallistumiselle yhteiskunnan kehittämiseen.

Luvussa 2 on pitkä lista toimenpide-ehdotuksia eri politiikan alueille jaoteltuina. Seuraavassa on näistä muutama poiminta.

Tiede- ja innovaatiopolitiikka

On vaikutettava nykyistä määrätietoisemmin yhteiseurooppalaisen koulutus-, tiede- ja innovaatiopolitiikan sisältöön sekä tutkimusaiheiden painopisteitä määrittävien EU:n puiteohjelmien valmisteluun. Korkeatasoisia kansainvälisiä yhteyksiä tieteellisessä tutkimuksessa ja innovaatiojärjestelmässä on määrätietoisesti lisättävä sekä EU-alueella että muiden johtavien maiden kanssa. On hyödynnettävä nykyistä paremmin tietoyhteiskunnan, tiukentuvan kansainvälisen ympäristöpolitiikan sekä vihreän teknologian käyttämisen ja kehittämisen tuomia mahdollisuuksia, kun politiikkaa määritetään.

Tutkimus- ja kehitystoimintaa tukevaa fyysistä infrastruktuuria on vahvistettava ja sen ajanmukaisuus on turvattava. Tutkimuksen suurteholaskenta ja tietoverkko on päivitettävä. Kuten investoinneista yleensäkin, näistä on tehtävä kattavat kustannus-hyötyanalyysit.

Koulutuspolitiikka

Yliopistojen verkostoitumista ja erikoistumista EU-tasolla on edistettävä. Tämä edellyttää yliopistojen vetovoimaisuuden lisäämistä ulkomaisten opiskelijoiden ja henkilökunnan osuuden kasvattamiseksi sekä lisäpanostuksia opiskelijoiden kansainväliseen vaihtoon.

Julkisen sektorin tietojärjestelmäpolitiikka

Valtiovarainministeriölle on annettava selkeä johtajuus ja vastuu julkisen sektorin sähköisten palveluiden ja tiedonhallintaprosessien kehittämisestä. Vastuuhenkilön on sijoituttava korkealle tasolle ministeriön organisaatiossa.

Kokonaisuuden kannalta tehottomasta virasto- ja hallinnonalakohtaisesta osaoptimoinnista on luovuttava valtiolla, kunnissa ja terveydenhuollossa sekä niiden IT-ratkaisuissa. Nyt resurssit on sidottu jäykästi hallinnollisiin yksiköihin, jotka eivät ole perusteltuja hyvän asiakaspalvelun, työn tekemisen tai tulosten saavuttamisen näkökulmasta. Erillisissä hallinnollisissa yksiköissä tehdään päällekkäisiä investointeja. Kun haetaan ratkaisua jollekin tietylle alueelle, on otettava huomioon kokonaistaloudelliset vaikutukset.

Julkisen sektorin hankintapolitiikka sekä julkisesti kerätyn tiedon yleinen saatavuus

Avoin saatavuus edellyttää muun muassa yhteisten tietovarastojen luomista sekä saatavuutta ja jakamista tukevien sähköisten palvelujen kehittämistä. Konkreettisena esimerkkinä Tilastokeskuksen tietokantojen etäkäyttömahdollisuuksia on viipymättä laajennettava pilottihankkeen pohjalta. Tietojen yhteiskäytön lainsäädännöllisiä ja hallinnollisia perusteita sekä hinnoittelua tulee yhtenäistää ja selkeyttää sekä kehittää näitä tukevia teknisiä ja oikeudellisia ratkaisuja. Huomioon otettavia asioita ovat yksilöiden tietosuojan turvaaminen sekä julkisen tietotuotannon kilpailuasetelma suhteessa alan yksityisiin toimijoihin.

Mitä muistijälkiä tutkimuksesta jäljelle jää?

Alla oleva kirja-arvio on poikkeuksellisesti englanniksi, syynä se että olin päivän ajan kokouksessa jossa kielenä oli englanti ja sen jälkeen kielen vaihto tuntui hyvin hakalalta.

Book review: Memory Practices in the Sciences by Geoffrey C. Bowker

This is a difficult book. For those readers with a science background, it is disturbing to read a description of science which mostly does not rely on facts about "how nature works" (as we currently understand) but instead tackles scientific problems with no hindsight, only looking at the acts and views of the scientists who were involved at the time.

As an example, for Bowker it is of not much interest what turned out to be right theory in the case of plate tectonics. Instead he (mostly) discusses this geological problem as a situation dealing with societal relations at the time (1900th century), when this scientific problem became topical.

Also, I think this book is a difficult read for those readers who have a sociological background, because the argumentation takes into account quite deep arguments about natural sciences (even though not from the viewpoint of current scientific understanding).

So, the big question is: is there an audience for this book?

I think this challenge of "who is the reader" is seen also in the reviews at Amazon. The book only gets three stars although it has received several prices for science books.

I would never have bought this book if I hadn't attended a seminar where Bowker gave a keynote presentation. The book and the presentation are incarnations of the same arguments, but it seems that Bowker has managed to simpify and clarify many of the topics which are quite heavy going in the book.

However, the book is much more rewarding, as it goes deep into the topic how knowledge is generated, transported and forgotten. The last of these - forgetting - is especially important to understand. In fact, many things about science (and about societal phenomena) happened quite differently from how things were explained afterwards.

There is an active forgetting process happening - the stepping stones to new understanding are erased and a new explanation invented. In fact, it would often be almost impossible to find out and explain how a certain insight was in practice achieved.

Even though the narrative in the book is mostly neutral in tone, many of the arguments presented by Bowker are quite provocative, challenging our thinking about science. Many "truths" we commonly say about science are not really true; instead, the progress in science is much more (and wonderfully) complex.

Bowker provides plenty of examples of how science works, for example geology (plate tectonics) and cybernetics. Even though I should have been familiar with cybernetics - having read control theory, optimal control, robust control etc. - Bowker managed to provide plenty of insight, for example how politics got involved (USA vs. Soviets), and how cyberneticians started to argue in quite grandiose terms. This finally prepared for a downfall in the discipline when it got deeply involved in artificial intelligence research which ultimately failed - but not until the ideas permeated many disciplines are resulted in new ways of doing science.

Here are a couple of quotations related to cybernetics: "Cyberneticians adopted terms and arguments directly from religious and political discourse and argued that their science produced the most faithful description of society." And: "Cybernetics was not so much a producer of Aesop's fables, where the moral is given at the end, but rather a producer of Sufi stories—which have no single moral, but you are changed by reading them."

There are some problems with the book. For example, Bowker includes a long verbatim quatation two times in the book, without noting this duplication. Probably a case of too lax editing. Also, sometimes his prose is quite "sociological", heavy with subtext and links to literature which I was not familiar with.

As a conclusion, this is a challenging and rewarding (but quite short) book, which is hard to digest at one go. But there is plenty to learn, and many of those things are critical to know when building the future research infrastructure for science.

Auta Pakistania

Linkitän täältä muutamiin suomalaisiin blogeihin, mikä ei tarkoita että olisin ollenkaan samaa mieltä kyseisten kirjoittajien kanssa - joidenkin suhteen olen yleensä eri mieltä, mutta sepä juuri onkin syy linkittää niihin, eroissa on elämän suola tai miten sitä nyt sanotaankaan.

Esimerkkinä tästä Hankamäki kirjoitti otsikolla "Älä auta Pakistania", ja melko selväjärkinen - vaikkakin äärimmäisen populistinen - kirjoitushan tuo on, mutta itse olen kyllä ihan toista mieltä.

Eli sanotaan se nyt: auta Pakistania. Tein sen Punaisen Ristin avulla, mutta varmasti muitakin hyviä tapoja löytyy.

Tieteiskirjallisuutta ... vai todellisuutta ... vai fiktiota?

Charles Strossin tieteisromaanissa Accelerando maalaillaan galaksienvälistä sivistystä jossa sivilisaatiot viestivät keskenään madonreikien avulla.

En tiedä liittyykö seuraava ajatuskulku kirjaan mitenkään, mutta katsotaan.

Kävelylenkillä rupesin miettimään kasvien ja hyönteisten keskinäistä evolutiivista suhdetta, jossa kummatkin hyötyvät toisistaan (pölytys ja ravinnonsaanti) ja myös sopeutuvat keskinäiseen kumppanuuteen niin että eivät juuri selviäisi ilman toinen toistaan.

Pohdiskelin sitten, onko ihminen poikkeus tällaisessa evoluutioratkaisussa - kun peliin tulee äly, pystyy se muokkaamaan maailmaa haluamakseen eikä sen tarvitse välttämättä odottaa evoluution hidasta toimintaa vaan sivilisaatio voi sopeuttaa ja sopeutua kulttuurisesti, esimerkiksi määrittelemällä asioita suullisesti tai kirjallisesti.

Tästä tuli mieleen, voisiko evoluution kaltainen sopeutuminen kuitenkin toimia science fiction -tyylisesti aurinkokuntien (ja toisilleen vieraiden sivilisaatioiden) tasolla. Niin että toisilleen vieraat kulttuurit löytäisivät toisistaan jonkin tarttumapinnan, jota he haluaisivat kehittää eteenpäin, ja älyn tehtävänä olisi määrittää pelisäännöt tai reunaehdot molemminpuoleiselle kehitykselle ensi kontaktista eteenpäin.

Olkoon toinen sivilisaatio esimerkiksi lahjakas materian manipuloinnissa atomitasolla, ja toinen puolestaan informaation käsittelyssä. Tai kulttuurisesti visuaalisesti lahjakas sivilisaatio käy kauppaa teknistieteellisen insinöörisivilisaation kanssa.

Ja tästä tulikin mieleen: mitä jos globalisaatio 2.0 on juuri tätä keskinäistä sivilisaatioiden välistä adaptaatiota kansakuntien kesken. (USA, Eurooppa, Kiina, Intia, Afrikka, ...)

Vaikka ihmisellä on äly käytössään, ei hän välttämättä ole irti evoluution pelisäännöistä.