Kiihtyväisyydestä

Charles Strossin tieteistomaani Accelerando on saanut paljon kehuja, joten pitihän siihen tarttua. Mutta teos ei oikein lunastanut lupauksia: se oli liian hajanainen, liian täynnä yhdentekevää tekstiä ja ennen kaikkea sen uudet oivallukset hautautuivat tavanomaisuuksiin.

Kirjan keskeinen käsite on teknologinen singulariteetti, mikä tarkoittaa kehityksen jatkuvaa nopeutumista niin että lopulta asiat tapahtuvat yhtäkkisen nopeasti eikä ole enää mitenkään ennakoitavissa mikä on lopputulos.

Joidenkin väitteiden mukaan singulariteetti on jo tapahtumassa ja se alkoi 1900-luvun loppupuolella, esimerkiksi transistorin tai internetin keksimisen myötä. Toiset taas ennustavat singulariteetin tapahtuvan sitä kautta että koneäly saavuttaa ja ylittää ihmisälyn, mikä on pitkälti Strossin teoksen idea.

(Seuraavassa paljastan joitakin asioita teoksen juonesta, eli voi miettiä kannattaako lukea tästä eteenpäin.)

Stross maalailee kosmologisessa mittakaavassa: koko aurinkokunta muutetaan ajattelevaksi materiaaliksi ja maailmankaikkeudesta löytyy madonreikien avulla toimiva viestinvälitysverkko jonka avulla singulariteetin saavuttaneet sivilisaatiot keskustelevat keskenään.

Eri tyyppiset älyn muodot sekä kilpailevat keskenään että tekevät yhteistyötä. Virtuaalisesta olemassaolosta tulee hyvin saman kaltaista kuin reaalisesta, ja lopulta ihmiset elävät maailmassa jossa kuolemaa ei varsinaisesti ole olemassa, aina on mahdollisuus käynnistää uusi versio itsestään tai ottaa käyttöön aiemmin tehty varmuuskopio.

Stross pyrkii ankkuroimaan kirjansa maailmankaikkeuden uskottavalta kuulostaviin tieteellisiin termeihin ja käsitteisiin, mutta joiltakin osin tämä murentaa tekstin uskottavuutta. Hyvin Stross kuitenkin on nykytieteestä perillä.

Mikä teoksessa haittasi lukemista oli tietty sekavuus ja rönsyily. Lopulta en voinut muuta kuin ruveta hyppimään sivuja yli, sen verran paljon teoksessa oli tyhjäkäyntiä. Ihan teoksen lopussa Stross vetää langanpäitä yhteen ja paljastaa keskeisen juonenkäänteen, joka saa näkemään tiettyjä asioita uudessa valossa. Mutta tämän kaltainen tekniikka ei pelasta romaania sekavuudelta sekä ei-kiinnostavuudelta.

Ainakin itsestäni tuntui että näistä hahmoista ja tästä maailmankaikkeudesta olisi voinut syntyä paljon parempikin teos, jos kirjoittaja olisi keskittynyt olennaiseen.