Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut

Pierre Bayardin teos Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut (Atena Kustannus Oy, 2009) on riemastuttava johdatus kirjallisuuteen - ja ennen kaikkea taitoon olla lukematta kirjoja. Kirjallisuuden professori Pierre Bayard iskee kirja-snobbailuun usealla rintamalla, muun muassa siihen tosiasiaan että ihmiset usein väittävät lukeneensa kirjoja joita tosiasiassa eivät ole lukeneet, ja pystyvät useimmiten erinomaisesti feikkaamaan lukemattomuutensa.

Tässä yhteydessä voisi ottaa esille tarinan - jota Bayard ei käsittääkseni kirjassaan esitä - radion kirjallisuusohjelman juontajasta, jolle oli uran alussa noloa se että hän ei ollut lukenut haastateltavien kirjailijoiden teoksia. Mutta nykyään on vielä nolompaa, kun kirjailijat eivät itse olleet teoksiaan lukeneet. (Haamukirjailijoiden yleistumisen takia kirjan oli kirjoittanut joku muu kuin kannessa oleva tekijä, joka saattaa olla täysin pihalla kirjan sisällöstä.)

Mutta palataanpa Bayardin teokseen. Miksi pitäisi olla jokin tietty kirja luettuna? Kirjoja on niin paljon ettei kukaan pysty niitä - edes murto-osan murto-osaa - lukemaan. Jos Hamlet tai Odysseus tai Seitsemän veljestä on lukematta (kuten minulla), onko sillä merkitystä? Jos tietyn kirjan lukee, silloin lukematon määrä muita kirjoja tulee syrjityksi. Olisiko parempi jättää kokonaan lukematta?

Toinen Bayardin teesi liittyy kirjojen unohtamiseen: vaikka lukisimmekin kirjan, sen muisto katoaa mielestämme alkaen heti siitä hetkestä kun kukin sivu on luettuna. Voi hyvin käydä niin - kuten esseisti Montaignelle - ettei kohta enää edes muista lukeneensa koko kirjaa. Montaigne teki tästä syystä niin, että hän kirjoitti lukemiensa kirjojen loppuun päivämäärän ja lyhyen kommentin kirjasta, jotta tietäisi lukeneensa sen.

Niinpä ne jotka väittävät lukeneensa tietyn teoksen, omaavat unohtamisen takia hyvin pinnallisen käsityksen teoksesta, mikä on melkein sama kuin ei olisi teosta lukenutkaan.

Bayard demonstroi lukuisin lainauksin eri lähteistä - Graham Greene, David Lodge, Honore de Balzac, Paul Valéry ja niin edelleen - lukemisen ja ei-lukemisen hämärää raja-aitaa. Se mitä yleisesti jostain kirjasta sanotaan - kirjan tai kirjailijan maine - on usein ratkaisevampaa käsitykselle teoksesta kuin itse sen lukeminen (tai ei-lukeminen). Lodgen kirjoista löytyy useita mainioita tarinoita siitä, miten tietämättömyys kirjasta johtaa kiusallisiin tilanteisiin, paljastaa akateemisen kulttuurin teeskentelevyyden ja vie (fiktiiviset hahmot) jopa itsemurhaan.

Mainio on myös Bayardin ajatus kirjallisten teosten ei-universaalisuudesta, josta esimerkkinä on se miten antropologi Laura Bohannan yrittää kertoa Hamletin tarinan afrikkalaiselle tivit-heimolle. Rationaalisesti maailmaan suhtautuvat tivitit löytävät tarinasta isoja aukkoja - se että Hamlet näkee haamuja saa heidät epäilemään Hamletin olevan mielisairas, sillä tiviteille ei ole kuoleman jälkeistä elämää. Tivitit pystyvät kyllä keskustelemaan kirjasta, hyvinkin omaperäisesti, vaikka eivät ole siitä kuulleet kuin muutamia väljästi käännettyjä katkelmia.

Tästä päästäänkin Bayardin ehkä keskeisimpään teesiin, jonka mukaan kirjojen lukeminen kannesta kanteen on vaarallista, sillä se rajoittaa ja tukahduttaa lukijan omaa luovuutta. "Jätä lukematta mutta keskustele kirjoista ja kirjoita itse" on tähän kohtaan keksimäni tiivistelmä Bayardin ajatuksesta.

Kirjoista voi keskustella luontevasti pelkän maineen tai lajityypin (esim. "tajunnanvirtakirjallisuus") perusteella, ja mitä vähemmän yksittäisestä teoksesta tietää sitä luovempi voi olla, sitä enemmän on mahdollisuuksia omaperäisyyteen. Ja kirjailijalle liika lukeminen on pahasta, sillä se kangistaa muottiin.

Bayard on kehittänyt kirjoille mainion luokittelun: TK = tuntematon kirja, SK = selaillen luettu kirja, EK = (jossain yhteydessä) esiin tullut kirja, UK = unohdettu kirja, ++ = hyvin myönteinen arvio, + = myönteinen arvio, - = kielteinen arvio, -- = hyvin kielteinen arvio. Ja hän antaa hyvinkin tunnetuille teoksille arvioita tyyliin SK ++ tai EK +.

Bayardilla on mainio tarina kirja-arvion kirjoittajasta, joka palauttaa teoksen kustantajalle leikkaamattomana eli sivut alkuperäisissä nipuissa. "Miten voit arvioida kirjaa vaikka et edes ole leikannut sivuja auki?" "Löysin näkyvillä olevista sivuista kymmenkunta kirjoitusvirhettä, joten voin kirjoittaa kärkevän kommentin siitä, miten Egyptin kulttuuria käsittelevän kirjailijan kannattaisi opetella ensin ranskan kirjoittaminen, sitten vasta panostaa hieroglyfien tulkitsemiseen. Ja sitten voin heittää kirja-arvion loppuun komean kommentin Ranskan ja Egyptin tiiviistä historiallisesta yhteydestä."

Tuo edellä oleva oli nopeasti selailtuna ja muistinvaraisesti, kirja jo lähes unohdettuna, kirjoitettu katkelma, joka ei luultavasti vastaa lähestulkoonkaan sitä miten Bayard asiasta kirjoitti. Mutta se istuu hyvin tähän yhteyteen.

Joka tapauksessa: SK ++.