Kirjallisuuden ymmärtämisestä

Olen viime kuukausina lukenut paljon kirjallisuutta, niin suomalaista kuin ulkomaalaista, pääosin kuitenkin suomen kielellä. Eräänlainen alkusysäys tähän oli Pekka Vartiaisen teos Länsimaisen kirjallisuuden historia, joka ansiokkaasti ja perusteellisesti pohdiskeli kirjallisuuden - ja nimenomaan kaunokirjallisuuden - kehittymistä 1900-luvun puoliväliin asti.

Luin myös Milan Kunderan teoksen Romaanin taide, joka tarjosi kirjailijan omaperäisen näkökulman romaanin kehitykseen taidemuotona. Kunderan mielestä romaani on kriisissä, koska siitä on tullut formaatti, kaavoihinsa kangistunut tuote joka ei enää uudista itseään. Kunderan mukaan romaanin historiasta löytyy kehityspolkuja, jotka olisivat voineet johtaa uudenlaiseen, elävään romaanitaiteeseen, mutta niitä ei lähdetty kulkemaan. Esimerkiksi Kafka tätä yritti, mutta seuraajia ei löytynyt.

Tästä perspektiivistä nähden on mainiota, että sellaisia kirjailijoita kuin Saramago löytyy, jotka tarttuvat romaaniin ja tekevät siitä uuden näköisen piittaamatta formaatin vaatimuksista. Ehkäpä romaanilla on tulevaisuutta. Tosin J. M. Coetzeen romaani Elizabeth Costello antaa ymmärtää, että umpikujaa ei ole olemassa ratkaisua, mutta tästä voi lukija olla toista mieltä.

Vartiaisen ja Kunderan innoittamana olen kesän aikana lukenut kymmeniä kirjoja, useimmat niistä erinomaisia, tosin mukana on ollut muutama pettymyskin. Ja alan vähitellen aavistaa, mitä nykyajan romaanitaide yrittää sanoa, millaisten kysymysten kanssa se painiskelee.

Samalla olen uudestaan havahtunut muun muassa Dostojevskin ja Gogolin teosten merkitykseen, kuten myös suomalaisten klassikoiden ansioihin. Nähdä saa, kuinka pitkälle innostus kirjallisuuteen kestää, mutta hyvällä mielellä on nähtävä tähänastiset lukukokemukset. Kyllä maailmasta - vielä näin kummallisesta kuin nykymaailma - voi kertoa romaanin avulla.

Sain juuri käsiini Pierre Bayardin teoksen Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut, joka esittää edellä kirjoittamaani nähden vastakkaista näkemystä. Bayardin mielestä kirjojen lukeminen kokonaan on vaarallista, koska se estää omaa ajattelua. Hänen mielestään kirjoja tulisi pääsääntöisesti vain selailla, ja jättää suurin osa teoksesta lukijan oman mielikuvituksen varaan. Melko provosoiva näkökulma äkkiseltään ajatellen.

Jossain määrin ehkä olen samaa mieltä. Olen ottanut ajattelun haasteen vastaan sillä tavalla, että pyrin kirjoittamaan ajatuksiani auki teoksen luettuani. Silloin tulee käynnistettyä omaakin aivotoimintaa.