Coetzeen "Elizabeth Costello" - millainen kirja sitten olikaan

Kerroin aiemmin vaikutelmista, joita netistä löytyneet arviot latasivat J. M. Coetzeen kirjalle Elizabeth Costello (Otava, 2005). Tuolloin en ollut teosta vielä lukenut.

Etelä-Afrikkalainen Coetzee palkittiin kirjallisuuden Nobelilla vuonna 2003. Odotuksen kirjan suhteen olivat siten luonnostaan suuria.

Kun kirjaa verrataan Dostojevskin mestariteoksiin, täytyy siinä kaiketi jotain olla sisällä. Teos Elizabeth Costello on jaettu kahdeksaan lukuun, "oppituntiin", sekä jälkikirjoitukseen, jotka kytkeytyvät löyhästi toisiinsa. Nimellinen päähenkilö on iäkäs australialainen naiskirjailija, joka kommentoi maailmaa suorasukaiseen tyyliin erilaisissa tilaisuuksissa, jonne hänet syystä tai toisesta on kutsuttu.

Teoksen eläinten oikeuksia käsittelevästä katkelmasta nousi kohu, sillä siinä verrataan natsien keskitysleirejä siihen miten ihmiset kohtelevat eläimiä kaikkialla, koko ajan. Voiko näitä kahta asiaa verrata, on yksi teoksen keskeisistä teemoista.

Mutta mikä on Coetzeen kanta asiaan jää loppujen lopuksi auki, kuten muissakin teoksen esille nostamissa kysymyksissä. Ehkä - kuten on arvioitu - teos loppujen lopuksi on tutkielma romaanin, kaunokirjallisuuden, humanismin tulevaisuudesta - jota ehkä ei ole, ehkä olemme umpikujassa.

Muita teoksen käsittelemiä teemoja ovat uskonnon merkitys ihmisille - kuoleman ja uskonnon. Ja se missä määrin kirjallisuus tekee hyvää - tai pahaa - ja mikä tulisi olla kirjallisuuden tehtävä maailmassa. Mutta kuten yllä mainitsin, tässä Coetzee tuntuu vihjaavan, että kirjallisuudella ei ole annettavaa, että olemme umpikujassa.

Teoksen kuusi ensimmäistä lukua eivät oikein vakuuttaneet: tässäkö tämä on? Sinänsä kyllä sujuvaa tekstiä, mutta ei mitenkään eriskummallisen valaisevaa tai omaperäistä. Mutta kaksi viimeistä lukua, ne tarjosivat mysteerin jota en millään pysty ymmärtämään.

Erityisesti askarrutti viimeinen luku, jossa kirjan päähenkilö joutuu kummallisen - "kafkamaiseen", joku voisi sanoa - kiirastuleen, kirjoittamaan "tunnustusta" siitä mihin uskoo, ja esittämään tämän tunnustuksen koko ajan vaihtuvalle tuomaristolle. Mistä on kyse, mitä kirjailija - siis Coetzee, ei hänen luomansa hahmo - tahtoo tällä sanoa?

Ja mitä tarkoittaa vieläkin omituisempi teoksen jälkikirjoitus, josta en saanut millään otetta, vaikka selvää suomen kieltä (oikeammin: suomennettua) se oli.

Pakko myöntää: tämä kirja jäi askarruttamaan. Mutta onko kirja hyvä, onko siinä syvyyttä, sitä en osaa sanoa. Ehkä tämä jonain päivänä vielä selviää.