Tammen Keltainen kirjasto

Lienee syytä kirjoittaa pari (kehuvaa) sanaa Tammen Keltaisesta kirjastosta. Wikipedia toteaa: "Keltainen kirjasto on Tammen laatukirjasarja, jonka ensimmäinen teos, Alan Patonin Liian myöhään vesipääsky, ilmestyi 1954. [...] Keltaisen kirjaston perusti Tammen vuonna 1982 eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja Jarl Hellemann. Teossarjassa on 24 Nobel-palkittua kirjailijaa, joista muutamien teoksia on ilmestynyt sarjassa jo vuosia ennen palkinnon myöntämistä."

Keltainen kirjasto on merkittävä osa suomalaista kirjallisuuskultuuria. Näin siitä totesi Kansallinen audiovisuaalinen arkisto vuonna 2009: "Keltainen kirjasto on ollut modernin laatukirjallisuuden keskeinen julkaisusarja Suomessa 55 vuoden ajan. Monesta siinä julkaistusta kirjasta on tehty huomattava elokuva."

Yle uutisoi 55-vuotispäivästä näin: "Tällaisten suurien nimikkeiden tuominen Suomen markkinoille merkitsi myös aivan uusien yhteyksien luomista maailmalle. [...] Maailmalla listaa ihmeteltiin, sillä siellä ei ollut totuttu siihen, että yhdellä kustantajalla oli niin paljon yleisesti tunnettuja nimiä." Mistä sarjan menestys sitten johtuu? "Yleisen kirjallisuustieteen professori Hannu Riikonen Helsingin yliopistosta pitää Keltaisen kirjaston pitkän iän salaisuutena teosten jatkuvaa korkeaa tasoa ja ansiokasta ajankohtaisen kirjallisuuden seuraamista."

Mutta mikä on oma kontaktini Keltaiseen kirjastoon? Aloitin sarjan kirjojen lukemisen 1970-luvun lopussa ja 1980-luvulla, peruskoulun yläasteella ja lukiossa. Jossain vaiheessa jopa ajattelin että yrittäisin lukea läpi kaikki sarjassa ilmestyneet teokset, joita oli tuolloin vasta vähän yli sata. Nyt teoksia on jo yli 400, joten tämän haaveen saa jo lopullisesti unohtaa.

Tässä muutamia kirjailijoita joihin tutustuin Keltaisen kirjaston myötä: Nikos Kazantzakis, Ernest Hemingway, Graham Greene, John Steinbeck, Yasunari Kawabata, Italo Calvino, J. D. Salinger, Aldous Huxley, William Faulkner, James Joyce, Franz Kafka, Saul Bellow, Truman Capote, Kurt Vonnegut, Doris Lessing, Yashar Kemal, Pablo Neruda.

Kirjat avasivat ovia moneen suuntaan, niin varhaisempiin kirjallisuuden merkkiteoksiin kuin uudempaan, esimerkiksi siihen miten tieteiskirjallisuus (esim. Vonnegut ja Lessing) voi olla yhtä lailla korkeakirjallisuutta kuin mikä muu lajityyppi tahansa.

Peruskoulun yläasteella innostuin kirjallisuudesta niin paljon että päätin ryhtyä kirjailijaksi. Kirjoittajana merkittävin esikuvani oli Ernest Hemingway - jota luin, tietenkin, Keltaisen kirjaston ansiosta.

Jossain vaiheessa Keltainen kirjasto lähes unohtui. En sitä enää kummemmin noteerannut enkä seurannut mitä kirjailijoita sarjassa julkaistiin. Sen toki noteerasin, että hämmästyttävän usein sarja ennakoi suomennostensa kautta myöhempiä Nobel-palkintoja.

Niin, myös oma unelmani kirjoittamisesta muuttui toisen näköiseksi. Mutta kiinnostus kirjallisuuteen ei ole kadonnut, ja siitä on annettava suuret kiitokset Keltaiselle kirjastolle.

Nyt en enää haaveile koko kirjasarjan lukemisesta, tai edes yksittäisten kirjailijoiden teosten systemaattisesta lukemisesta. Mutta hyvää kirjallisuutta Tammi jaksaa edelleen julkaista, harkitulla 7-8 teoksen vuosivauhdilla.