Charles Strossin tieteisromaanissa Accelerando maalaillaan galaksienvälistä sivistystä jossa sivilisaatiot viestivät keskenään madonreikien avulla.
En tiedä liittyykö seuraava ajatuskulku kirjaan mitenkään, mutta katsotaan.
Kävelylenkillä rupesin miettimään kasvien ja hyönteisten keskinäistä evolutiivista suhdetta, jossa kummatkin hyötyvät toisistaan (pölytys ja ravinnonsaanti) ja myös sopeutuvat keskinäiseen kumppanuuteen niin että eivät juuri selviäisi ilman toinen toistaan.
Pohdiskelin sitten, onko ihminen poikkeus tällaisessa evoluutioratkaisussa - kun peliin tulee äly, pystyy se muokkaamaan maailmaa haluamakseen eikä sen tarvitse välttämättä odottaa evoluution hidasta toimintaa vaan sivilisaatio voi sopeuttaa ja sopeutua kulttuurisesti, esimerkiksi määrittelemällä asioita suullisesti tai kirjallisesti.
Tästä tuli mieleen, voisiko evoluution kaltainen sopeutuminen kuitenkin toimia science fiction -tyylisesti aurinkokuntien (ja toisilleen vieraiden sivilisaatioiden) tasolla. Niin että toisilleen vieraat kulttuurit löytäisivät toisistaan jonkin tarttumapinnan, jota he haluaisivat kehittää eteenpäin, ja älyn tehtävänä olisi määrittää pelisäännöt tai reunaehdot molemminpuoleiselle kehitykselle ensi kontaktista eteenpäin.
Olkoon toinen sivilisaatio esimerkiksi lahjakas materian manipuloinnissa atomitasolla, ja toinen puolestaan informaation käsittelyssä. Tai kulttuurisesti visuaalisesti lahjakas sivilisaatio käy kauppaa teknistieteellisen insinöörisivilisaation kanssa.
Ja tästä tulikin mieleen: mitä jos globalisaatio 2.0 on juuri tätä keskinäistä sivilisaatioiden välistä adaptaatiota kansakuntien kesken. (USA, Eurooppa, Kiina, Intia, Afrikka, ...)
Vaikka ihmisellä on äly käytössään, ei hän välttämättä ole irti evoluution pelisäännöistä.
Tekstit
he’s right
14 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti