Kirjoitin alla olevan ennen kuin olin Coetzeen kirjan lukenut. Palaan aiheeseen tuonnempana ja kerron millaisen vaikutuksen kirja teki lukijaansa. Mutta tässä siis ajatuksia kirjasta ennen siihen perehtymistä.
Tässäpä kirja! Maininta teoksesta löytyi Kari Enqvistin kirjasta Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat, ja jäi askarruttamaan. Nettihaku sanoilla "costello coetzee" tuotti melkoisen potin, harvoinpa olen nähnyt näin syvämietteisiä kirja-arvioita yksittäisestä kirjasta.
Niin, se kirja on J. M. Coetzeen Elizabeth Costello (Otava, 2005). Etelä-Afrikkalainen vuonna 1940 syntynyt Coetzee palkittiin kirjallisuuden Nobelilla vuonna 2003. Coetzee luki yliopistossa englantia ja matematiikkaa ja työskenteli tietokoneohjelmoijana. Tinkimättömiä kirjoja on syntynyt niin Nobelin kuin useiden muiden kirjallisuuspalkintojen arvoisesti.
Mutta siihen kirjaan. Minulla on hämärä muistikuva siitä, että luin Helsingin Sanomien kirja-arvion Elizabeth Costellosta, ainakin nettihaulla löytynyt arvio tuntui tutulta. Irma Stenbäck on sitä mieltä, että tämä olisi se kirja jos autiolle saarelle voisi viedä vain yhden teoksen, edes Dostojevskin Karamazovin veljekset ei pärjää vertailussa: "kristallinkirkas kerronta ja tajuttoman nerokas ihmiskuvaus".
Coetzee pohtii kirjassaan - jota on ilmeisen vaikea kutsua romaaniksi vaikka parempaa sanaakaan ei ole - isoja ja vakavia kysymyksiä, muun muassa eläinten oikeuksia. "Coetzee on vakava kirjailija", sanotaan.
Mutta Coetzee viljelee myös ironiaa, mikä saa lukijan helposti kompastumaan omiin ennakkoluuloihinsa. Mitä kirjailija tarkoittaa, onko Costello kirjailija itse kevyesti naamioituna vai onko kirjailijan ja teoksen päähenkilön suhde monimutkaisempi?
Lainataanpa Hesaria: "Elizabeth on maailmankuulu kirjailija, ehdoton kasvissyöjä ja eläinten oikeustaistelija. Holokaustin hirveydet ja teuraseläinten kiduttamiset, miljoonien ihmisten ja eläinten kuolemat. Elizabethin järki ei tällaisia lukuja käsitä - entä te, kuulijat lihapatojenne ääressä. [...] Harmaahapsinen kirjailijatar kirjoittaa paremmin kuin puhuu, mutta aina hänen sanomansa kohahduttaa länsimaista yleisöä, tekopyhiä rationalisteja. [...] Rapistuva ruumis ja säkenöivä äly, loistava yhdistelmä, tuumaa Elizabeth, paitsi että kulttuurimme palvelee vain miehistä ajattelua."
Koska en ole kirjaa lukenut, on vaikea ottaa kantaa. Mutta sitä ihmeellisemmältä teos tuntuu mitä enemmän siitä kirjoitettuja arvioita lukee.
Helppo teos tämä ei ilmeisestikään ole. Kriittisissä arvioissa pohditaan, onko Coetzee menettänyt uskonsa romaaniin kirjallisuuden muotona, tai ylipäänsä siihen että asioihin voisi jotenkin vaikuttaa. Mutta yhtä lailla monet löytävät teoksesta sanoman - kuten Kari Enqvist - joka tekee mahdottomasta mahdollisen: antaa elämälle merkityksen.
Merkkiteos - jota on melkeinpä vaikea lähteä lukemaan. Voiko teos lunastaa siihen ladatut lupaukset?
a compassionate ear
9 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti