Täällä Pohjantähden alla

Vihdoin sain tuhatsivuisen trilogian Täällä Pohjantähden alla luettua. Urakan jälkeen oli kuin olisi jäänyt höyryjyrän alle. Mutta myös hyvältä tuntui, ikään kuin Suomi ja suomalaisuus olisi vihdoin selkeytynyt. Tällaisesta Suomesta me ponnistamme, torppareista ja talonomistajista, punaisista ja valkoisista.

Linna kirjoittaa hyvin. Suurin yllätys oli hänen osuva lapsikuvauksensa, erityisesti se miten hän ymmärtää lasten ja aikuisten maailman välisen suuren kuilun. Ihmisten arkikieli, murteen vivahteet ja eri ihmistyypit, niissä Linna on taitava, joskin jossain määrin menee jo karikatyyrin puolella.

Vähemmän hyvin hän onnistuu pitkien puheiden kirjoittajana, mutta sekin on tyylilaji joka istuu hyvin teoksen kokonaisuuteen, vaikka en kyllä millään jaksanut kaikkia puheita tarkkaan lukea.

Mutamassa otteessa olivat silmäkulmat kosteita, siitä ei mihinkään pääse että lähelle Linnan suuri suomalainen kertomus osuu omankin perheeni historiaa, vaikka eri suunnasta Suomea juuret ovat.

Joidenkin mielestä tässä on kyseessä "paras suomalainen romaani" - no, ehkä niin jos painotetaan sanaa "suomalainen". Mutta kyllä parempia romaaneja meiltä löytyy, ei kuitenkaan Linnan teoksen kategoriasta.

Linnan teos tuo tarpeellista täydentävää näkemystä esimerkiksi Markku Kuisman teokseen Rosvoparonien paluu (Siltala, 2010). Linnaa luettuaan alkaa ymmärtää mitä historian suuret linjat merkitsivät yksittäisille suomalaisille. Samaan pystyy myös Kjell Westö, jonka saavutukset tuntuvat entistä merkittävämmiltä Linnan lukemisen jälkeen. Ei ole huono Westö suomalaisuuden kuvaamisessa, kyllä nostaisin hänet Linnan tasolle suomalaisena romaanikirjailijana.

Kemppinen tarttui vuoden 1918 sisällissodan tapahtumiin parissa blogimerkinnässä, jotka toivat mielenkiintoista lisäsävyä tapahtumiin Tampereen tienoilla siinä vaiheessa kun valkoiset ja saksalaiset pääsivät niskan päälle.

Ei ollut helppoa itsenäisyyden alkutaival Suomessa. Eikä se siitä eteenpäinkään niin helppoa ole. Kuvittelemmeko nyt pääsevämme helpolla? Tähän viittaisi tuore tutkimus: "Suomessa vain noin joka kolmas yhdeksäsluokkalainen pitää hyvän koulutuksen hankkimista erittäin tärkeänä. Virolaisista ja venäläisistä näin ajattelee yli kaksi kolmesta."

Kun ajattelee, miten tärkeä koulutus on ollut suomalaisten elintason nostamisessa, tuntuu huolestuttavalta. Luulemmeko pärjäävämme helpolla jatkossa?

Tartuin Täällä Pohjantähden alla trilogian luettuani myös Linnan sotaromaaniin Tuntematon sotilas (alkuperäisenä versiona). Teos oli jonkinlainen yllätys. Kirja on erilainen kuin kuvittelin, mutta toisaalta siinä oli myös paljon tuttua. Sieltä löytyy "nahkurin orsilla tavataan", "Ellun kanat" ja "aika velikultia".

Tuntematon on nimellisesti sodanvastainen kirja, mutta rivien välissä se mielestäni kyllä myös ihannoi sotaa, eikä pelkästään Rokan hahmossa. Tämäkään ei liene uusi huomio, mutta jotenkin sisäisesti ristiriitainen koko teos on. Eikä mielestäni lähelläkään trilogian tasoa romaanina. Toki sotakuvaus ei voikaan tarjota samalla tavalla monipuolista näkymään suomalaiseen yhteiskuntaan.