Talvisota

Tuli Antti Tuurin Talvisota luettua. Aluksi iski jostakin mielen sopukoilta harhakuva, että tässä olisi Koskelasta eikä Hakalasta kyse, miten sattuikin että Väinö Linna tuli mieleen. Ehkä hänen tekstinsä sen verran kovasti tajuntaan piirtyi. Mutta Johannes Hakalan pojathan ne siellä, eritoten Martti, joka jotenkin sodasta selvisi hengissä mutta eipä ilman henkisiä vammoja, sen verran koviin paikoihin kirjan sivuilla joutui.

Tuurin tyypillinen kertoja-minä on käytössä nytkin, mutta ehkä jotenkin vaimeampana kuin muuten, tässä tarina - talvisota - vie mukanaan ja kertojalle jää kovin vähän tilaa esittää omiaan. Lyhyeltä kirja tuntui, mutta intensiiviseltä, kuin yksi ja sama kohtaus olisi jatkunut ja jatkunut ja jatkunut, lievennystä tarjoamatta.

Ihan samalla tavalla Talvisota ei ole valkokankaalta tajuntaan iskeytynyt kuin Tuntematon sotilas, joten kirjassa oli paljon enemmän uuden tuntua, ei juurikaan valmiiksi nähdyn oloista.

Hyvä kirja, tosin sotakirjallisuuden lajiin kahlittu, ei sen kummempi mutta ei sen huonompikaan, oikein kelpo näyte kirjoittajan kyvystä pureutua siihen mitä talvisodan puolustustaistelussa oikein tapahtuikaan.

Nyt on enää yksi Pohjanmaa-sarjan kirjoista lukematta, Ameriikan raitti. Se on seuraavaksi työn alla.