Maailman hienoin esitys - todellakin!

Richard Dawkinsin kirja Maailman hienoin esitys - evoluution todisteet (suom. Kimmo Pietiläinen; Terra Cognita, 2009) on täyteen pakattu lasti todisteita "evoluutioteorian" puolestapuhumiseksi.

Aluksi ajattelin naivisti, että tuntuu hassulta käyttää näin paljon sivuja ja esitellä näin paljon todistusaineistoa evoluution puolesta, No, erityisesti amerikkalaisten ymmärrys aiheesta on ilmeisesti siinä määrin puutteellinen että tämmöistäkin tarvitaan. Mutta silti tuntui siltä että tässä höyrypäät jyrätään höyryjunan alle.

Kuitenkin tulin kirjan tarpeesta toisiin ajatuksiin luettuani liitteessä "Historiankieltäjät" esitellyn kyselyn tuloksia. Suomessa vain 66% yhtyi väitteeseen "Nykyisen muotoiset ihmiset ovat kehittyneet aikaisemmista eläinlajeista", kun Islannissa määrä oli 85%, Tanskassa 83% ja Iso-Britanniassakin 79%. Olemmeko todellakin tämmöistä takapajulaa?

Niinpä tästä teoksesta on suurta hyötyä Suomessa. On hienoa saada yksien kansien väliin näin perusteellinen kuvaus evoluutiosta ja siihen kytkeytyvistä muista ilmiöstä, kuten muun muassa mannerlaattojen liikkeistä ja alkionkehityksestä. Teokseen on sisällytetty mustavalkoisen kuvituksen lisäksi useita värikuvaliitteitä, joiden sisältö on valittu tarkkaan ja täydentää mainiosti vankkaan tekstiä.

Dawkinsilla on taipumus poiketa aiheestaan sivupoluille aika ajoin, ja niin tapahtuu tässäkin teoksessa, tosin suurimmaksi osaksi hyvin viihdyttävällä tavalla ja yleensä myös lukijaa yleissivistäen. Tämä poikkeaminen aiheesta on silti aika ajoin rasittavaa, ja ehkä olisi voinut toivoa jonkin kustannustoimittajan (jos sellaisia vielä olisi) antavan palautetta rönsyjen katkomiseksi.

Toinen lukijaa rasittava asia on kovin arrogantti suhtautuminen "väärämielisiin", toisin sanoen kreationisteihin ja sen sellaisiin. En väitä, etteikö sivistäminen olisi perusteltua, päinvastoin, mutta arroganssi asenne tuskin edistää asiaa. Pikemminkin kannattaa miettiä keinoja, joilla saa asemiinsa jämähtäneet "evoluution vastustajat" (joita tuntuu olevan suunnilleen yhtä monta lajia kuin korvapariakin) ymmärtämään asenteensa periaatteellinen onttous. Mutta ehkäpä tämä on tosiaankin menetetty taistelu - voidaan vain toivoa etteivät tulevat sukupolvet omaksu tällaista esi-isien harhaista ajattelua. (Voisiko kulttuuriselta evoluutiolta odottaa positiivista tulosta?)

Dawkins viittaa kirjassaan Peter Medawarin havaintoon, jonka mukaan "koulutuksen leviäminen on luonut suuren ihmispopulaation, jolla on usein hyvin kehittynyt kirjallinen ja oppinut maku, mutta joka on koulutettu paljon pitemmälle kuin sen kyky ajatella analyyttisesti". Tämän tapaisen ilkeät kommentit eivät varmasti ole omiaan helpottamaan vastakkainasettelua - vaikka pitäisivätkin paikkansa.

Pidin kirjassa paljon kohdasta "Teit sen itse yhdeksässä kuukaudessa", joka käsittelee alkionkehitystä, sitä miten yhdestä solusta syntyy kokonainen organismi. Dawkinsilla on mainio kyky löytää hyviä lainauksia, ja tässä yhteydessä hän siteeraa Lewis Wolpertia: "Elämäsi aidosta tärkein vaihe ei ole syntymä, avioliitto tai kuolema, vaan gastrulaatio." Tässä viitataan alkionkehityksen vaiheeseen jossa kudos järjestyy uudelleen perusteellisesti.

Toinen hyvin kirjoitettu osuus käsittelee mannerlaattojen liikkumista ja tämän näkymistä evoluutiohistoriassa. Dawkins toteaa osuvasti, että on varsin kummallista, että "luoja", jos sellainen olisi, on niin systemaattisesti ja järjestelmällisesti sirotellut ympäriinsä loogisesti yhteensopivia todisteita evoluutiosta. "Miksi kaikkivoipa luoja päättäisi sijoittaa huolellisesti valmistamansa lajit saarille ja mantereille täsmälleen siten levinneinä, että se viittaa vastustamattomasti siihen että ne olivat kehittyneet ja levittäytyneet evoluutionsa paikasta?"

Antoisa oli myös evoluution tuottamien ratkaisujen epäoptimaalisuuden kuvailu, erityisesti liittyen varustelukilpailuun ekosysteemeissä. Esimerkiksi puiden olemassaolo on tavattoman tuhlailevaa. Jos ekosysteemi olisi hyvin suunniteltu, yksikään puu ei olisi kolmea metriä korkeampi, jolloin energiaa ei tuhlaatuisi turhaan runkojen kasvattamiseen ja aineenvaihduntaan latvuston ja juuriston välillä.

Jonkin verran lukijaa harmittaa, että joistakin keskeisistä aiheista Dawkins ei vaivaudu esittämään kuvausta vaan viittaa muihin teoksiin pohtimatta asiaa sen tarkemmin. Aihepiirin laajuuden huomioiden tämä on ymmärrettävää, mutta silti olisi voinut huomioida enemmän lukijaa jolla ei ole aikaa perehtyä kaikkeen siihen kirjallisuuteen jota on tarjolla.

Dawkinsin teos on hyvä tiedekirja ja sen suomentaminen on erinomainen kulttuuriteko Kimmo Pietiläiseltä. On ikävää, että tällaisia kirjoja tarvitaan, mutta on toisaalta hienoa, että tällaisia kirjoja tehdään. Teos on tarpeellinen täydennys kenen tahansa kirjahyllyyn, riippumatta siitä haluaako keskustella evoluutiosta vaiko ei.