The complete western stories of Elmore Leonard

Aikamoinen tarinakokolema niin Elmore Leonardin kuin länkkäreiden ystäville: The complete western stories of Elmore Leonard (Weidenfeld & Nicolson, 2006; ISBN 0-297-84811-9).

Vaikka Leonardin romaaneja olenkin monta lukenut, sitä en tiennyt että hän aloitti uransa lännentarinoiden parissa, siitä syystä että niille oli kysyntää. Ja aikamoisia nämä tarinat ovatkin, ja samalla niistä näkee miten Leonard kehitti kirjoittajan kykyjään. Mestarin taidon näissä jo aavistaa.

Novellien pohjalta on myöhemmin tehty elokuvia, ja Bob Valdezin tarinasta syntyi Leonardin käsisssä myöhemmin myös romaani, ja aikamoisen tiivistunnelmainen se onkin.

Leonard kehittelee lännentarinoiden perusasetelmia sellaisiin suuntiin, jotka tusinalänkkäreissä jäävät haaveeksi. Näissä tarinoissa aavistaa jotain laajempaa ihmisyydestä, ja elämisen vaikeudesta.

Majakka

Melkoinen työnäyte on tämä P. D. Jamesin dekkari, Majakka (Otava, 2007; suom. Jaakko Kankaanpää; ISBN 9789511249634). Komentaja Adam Dagliesh saa ratkottavakseen visaisen pulman, kun Comben saarella paljastuu kuolemantapaus arkaluontoisissa olosuhteissa.

Saaren vanhan majakan parvekkeelta löytyy eräs saaren vierailijoista hirttäytyneenä - tai hirtettynä. Saari on varakkaiden ihmisten ylellinen piilopaikka, eikä epäiltyjä ole paljon, mutta siitä huolimatta tutkimus tuntuu junnaavan paikoillaan.

James on erinomainen kirjoittaja, joka menee syvälle kuvaamiensa ihmisten psyykeen, eikä päästä lukijaa helpolla. Saarella oleskelevat ihmiset, niin vieraat kuin henkilökunta, ovat täynnä särmiä, eivätkä heidän keskinäiset suhteensa ole kaikilta osin kunnossa. Monella on ollut syy vihata kuollutta vierasta, jopa murhaan asti.

Kirja ei ehkä ole dekkari sen tavanomaisessa merkityksessä, vaan pikemminkin rikoksen taustojen ja ihmisten psykologian tutkielma, vaikka kyllä tässä myös rikostapausta ratkotaan.

Ajan mittaan tulee mutkia matkaan yhä enemmän, mutta toisaalta samalla saadaan selvyttää ihmissuhteiden monimutkaisiin vyyhteihin. Onko vuosikymmenten takaisilla tapahtumilla osuutta saaren väkivallantekoon?

James on erinomaisen uskottava kirjoittaja, ja kun tällä kertaa henkilögalleriassa on muitakin kirjailijoita kuin runoja julkaissut komentaja Dagliesh, pääsee James väläyttämään myös kirjailijan työn luonnetta, tosin varsin äärimmäisestä näkökulmasta.

Hieno kirja, ei niitä helpoimpia luettavaksi, mutta kirja palkitsee lukijansa.

Viides matkustaja

Lee Child kirjoittaa kovaksikeitettyjä jännäreitä, joissa on hyvät ja huonot puolensa. Esimerkki tästä on Viides matkustaja (Karisto, 2009; suom. Jukka Jääskeläinen; ISBN 978-951-23-5163-3). Kirjan sankari Jack Reacher on yksinäinen susi, joka vaeltelee siellä täällä, tällä kertaa New Yorkissa. Ja tälläkin kertaa vaikeuksia tulee roppakaupalla.

Kirjassa on aineksia vaikka millä mitalla: itsemurha metrojunassa, salaliittoteorioita, terrorisminvastaista sotaa, liittovaltion agentteja, ja tietenkin takaa-ajoa ympäri kaupunkia.

Childin maailmankuva tuntuu olevan sellainen, jossa kaikkia tarvitsee epäillä, ei vähiten valtaapitäjiä, ja jossa pahikset ovat tosi pahoja, ja hyvikset jäävät jalkoihin. Niin, mutta sitten tulee Reacher ja saa paljon kolhuja, mutta hoitaa pahikset pois kuvioista.

Hoh-hoijaa. Melko älyvapaata viihdettä. Se on sanottava että huonompia kirjoittajia löytyy, tarinan kertomisen Child kyllä osaa. Mutta näissä tarinoissa on jotain josta en pidä.

Viimeinen toivomus

Andrzej Sapkowski kirjoittaa fantasiaa, ja ilmeisen menestyksekkäästi, kun niitä suomeksikin käännetään, kuten romaani Viimeinen toivomus (WSOY, 2010; suom. Tapani Kärkkäinen; ISBN 978-951-0-36569-4). Kirja on Noituri-sarjan ensimmäinen teos.

Oikeastaan kirja ei ole romaani, vaan kokoelma tarinoita, mutta kyllä niistä jonkinlaisen romaanin kaari syntyy. Kirjoittajana Sapkowski on kohtalaisen taitava, mutta jonkin verran kankeutta ja kulmikkuutta tarinan kuljetuksessa kyllä on.

Ja Sapkowskin luomasta fantasiamaailmasta on loppujen lopuksi hirveästi tykännyt. Sinänsä paikka paikoin hän pystyi luomaan mainiota tunnelmaa, jossa kuhunkin hetkeen oli ladattu menneen ja tulevan kipea leikkauskohta, kysymys siitä mikä on vastuu päätöksistä ja voiko ison pahuuden voittaakseen asettua pienen pahan puolelle.

Mutta kaikkine yliluonnollisine olentoineen ja magian ilmiöineen Sapkowski jätti jotenkin kylmäksi. Ei minua varten tämä kirja.

Murha aluevesillä

Slovenialainen Maja Novak kirjoittaa dekkareita, eikä ollenkaan hassummin kirjoitakaan, mistä on mainio esimerkki kirja Murha aluevesillä (WSOY, 1999; suom. Kari Klemelä; ISBN 951-0-23876-7). Kirjassa liikutaan rikoskirjallisuuden parissa myös juonen puolesta, sillä tapahtumat sijoittuvat kansainväliseen rikoskirjailijoiden kokoukseen Dubrovnikissa. Ja kun dekkarien tekijät törmäävät murhaan, alkaa ankara syyllisen etsintä.

Nimellisenä päähenkilönä on James Watson, joka on palkattu pitämään silmällä yhtä rikoskirjailijoista tämän vaimon toimeksiannosta. Ja rinnalleen Watson saa innokkaita apulaisia, jotka pikku hiljaa nousevat Watsonin rinnalle ja ohikin tapauksen selvittelyssä.

Kirjassa on parasta paikallisväri, jossa liikutaan kommunismin ajan loppuvuosissa, sekä mukava huumori amatöörietsivien otteita kuvattaessa. Ja ehkä tässä kovin kirjallisessa tarinassa on myös aitoa omaperäisyyttä, ja yllätyksellisyyttäkin.

Mutta ihan hirveästi en loppujen lopuksi Novakin kirjasta innostunutkaan, jonkin verran siitä valui puhti pois kirjan loppupuolella.