Kuinka SE tehdään esiintyjänä

Henkka Hyppönen on kirjoittanut oppaan niille joiden täytyy pitää esityksiä: Kuinka SE tehdään esiintyjänä (Talentum, 2005; ISBN 9521408677). Olen varmaankin jäänyt jostain paitsi, sillä minulle ei ollut aavistustakaan ennen kirjan avaamista siitä, kuka Henkka Hyppönen on. Mutta kirjan aihe kiinnosti.

Hyppösellä on perusasiat hallussa, esimerkiksi tämä lähtökohta esiintymiseen: "Esiintymistaitojen parantaminen alkaa kahdesta oivalluksesta. Siitä, että esityksen pitää palvella yleisöä, ja siitä, että esiintyjän on tehtävä esityksensä itse."

Oikein nasevaa. Kuten myös tämä tiivistys: "Esiintymistä heikentävästä jännityksestä pääsee eroon siedätyshoidolla. Ihminen tottuu lähes mihin tahansa, niin myös esiintymiseen, jos sitä harjoitetaan säännöllisesti."

Tässä on tosin kyllä sanottava, että yleisesti ottaen tämä kyllä pitää paikkansa, mutta lienee kuitenkin sellaisia elämäntilanteita ja päänupin rakenteita, että edellä mainittu ei kuitenkaan toimi ja on jopa vaarallista. Mutta voin tämän kyllä allekirjoittaa: esiintyminen opettaa esiintymistä.

Ja tämän vielä nostaisin esiin: "Koska tunnelmaa rakennetaan pääasiassa omien tunteiden kautta, pitää esiintyjän pystyä ymmärtämään myös omia tunteitaan."

Mutta sitten kritiikkiä: kirja on melkoista sillisalaattia, poimintoja monesta lähteestä, eikä tästä synny selvää, iskevää ja kiinnostavaa kokonaisuutta. Ja lisäksi teksti on paikka paikoin aika minäkeskeistä, semmoista jossa lukija tuntee jäävänsä ulkopuoliseksi, ikään kuin teksti olisi kirjoitettu kirjoittajaa itseään varten.

Niin, vielä lopuksi: tuosta yllä mainitusta itse-keskeisyydestä johtuen kirja jäi kesken. Enkä vieläkään tiedä kuka Henkka Hyppönen oikein on.

Nalle Puh ja johtamisen taito

Roger E. Allenin kirja Nalle Puh ja johtamisen taito (WSOY, 1997) on lyhyt kirja johtamistaidon perusteista - "Hyvin Tärkeästä Aiheesta" - eikä siitä kovin paljon positiivista ole sanottavissa.

Kirja rakentuu ajatukselle, jonka mukaan johtajan työhön kuuluu seuraavat kuusi tehtävää: 1. Tavoitteiden asettaminen, 2. Organisointi, 3. Motivointi, 4. Kehittäminen, 5. Kommunikointi ja 6. Seuranta ja analyysi.

No, mukavan selkeä malli tuo on, ja kieltämättä Nalle Puh -tarinoita voi tulkita myös johtamisen näkökulmasta, mutta aika päälleliimattua se on.

Niin, ja melkoisen jaarittelevan kirjan Allen on saanut aikaan, vieläpä kun ottaa huomioon että teos on varsin lyhyt.

Metsäkuva elää

Onko tällä kirjalla tarkoitus muokata käsitystä tehometsätaloudesta myönteisempään suuntaan? Niin voisi ajatella, mutta toisenlaisetkin tulkinnat ovat mahdollisia. Mielenkiinnolla kyllä luin teosta Metsäkuva elää (Maahenki, 2010; Risto Hyvärinen, Heikki Lindroos ja Teuvo Manninen; ISBN 978-952-5870-08-4).

Kustantajan sivuilla tiivistetään kirjan idea seuraavasti: "Millaisia muutokset metsämaisemassa ovat? – Siihen on teoksessa haettu vastausta toisintokuvaamalla aiemmin valokuvattuja, tarkasti paikannettuja metsäkohteita. Kaksi valokuvaa samasta metsiköstä – uudistusvaiheessa ja nykypuustoisena – havainnollistavat yhdellä silmäyksellä muutoksen, joka metsäluonnossa vaatii vuosikymmeniä. Kuvaparin välityksellä mielikuva metsänkäsittelyn tuloksista talousmetsistämme vahvistuu – tai muuttuu."

Siis yksinkertainen idea: kaksi kuvaa samalta paikalta, useamman vuosikymmenen välein. Siitä kyllä näkee miten metsä kasvaa ja muuttuu, avohakkuusta, kaskesta tai taimikosta varsin näyttävän näköiseksi viljelymetsäksi.

Tätä kirjaa voi verrata varsin toisenlaiseen metsiä käsittelevään kirjaan, Petri Keto-Tokoin ja Timo Kuuluvaisen teokseen Suomalainen aarniometsä (Maahenki, 2010). Toisessa kirjassa puhutaan metsätaloudesta - "metsistä Suomen vauraus on lähtöisin" - toisessa luonnon monimuotoisuudesta ja aarniometsien kauneudesta. Mutta ehkä kauneus voi olla myös katsojan silmässä.

Kirjassa Metsäkuva elää on myös käytännön ohjeita metsävalokuvauksesta kiinnostuneille, alkaen yksityiskohtaisista kohdeselostuksista kirjan liiteosassa: "[K]artta ja GPS-koordinaatit paikantavat kuvatut metsiköt vaikkapa toistuviin toisintokuvauksiin."

Tämä kirja on varmasti kiinnostava metsänhoidosta kiinnostuneille ja metsänomistajille. Aukkohakkuita vastaan taisteleville aktivisteille teos puolestaan aiheuttanee jonkinasteista närästystä.

Ilman nimeä olisit valoa

Tomi Kontion runokokoelma Ilman nimeä olisit valoa (Teos, 2011) riemastutti. Sopii hyvin pimeän vuodenajan (ja miksei minkä tahansa vuodenajan) keskelle valoa antamaan. Runoissa oli pohtimaan innostavaa leikkisyyttä, syvää arvoitusta.

Moni runoista on aforismimaisen oivaltava, esimerkiksi sanojen eri merkityksistä ponnistava: "että kun kosken / se ei olisi kuin koskisin."

Tämäkin pysäytti: "Ole kaiku, ole kai, kuole." Ja tämä: "Muistot tekevät meistä sen, mitä emme ole."

Moni runo jäi kaivamaan mieltä (ja mieltä kaivamaan), tihkuen ihmetystä näetystä ja näkemättömäksi vielä jääneestä. Kuten esimerkiksi tämä kohta: "eivätkä ne sanat, joita sinusta kirjoitan / ole niitä sanoja, joita kirjoitan."

Nyt on kyllä otettava tämä kirja uudelleen käteen, nyt "on unohdettava omat silmät / peruutuspeilissä."

Syödään tähtiä!

Jos pitäisi mitata runouden hyvyyttä runoilijan katu-uskottavuudella, Nanao Sakaki olisi listan kärkituntumassa. Tämä käy ilmi Gary Snyderin kirjoittamasta esipuheesta Sakakin runokokoelmassa Syödään tähtiä! Valitut runot (Savukeidas, 2011; suom. Tero Tähtinen; ISBN 978-952-268-010-5).

Sakaki työskenteli toisessa maailmansodassa tutkamiehenä Kyushun länsirannikolla, mutta hänen anarkistinen lukemisharrastuksensa sattoi hänet vaikeuksiin. Kun Japani antautui, hänen ryhmänjohtajansa käski miestensä valmistautua joukkoitsemurhaan. Onneksi joku avasi radion, jossa keisari ilmoitti ettei sotilaiden ollut syytä riistää henkeä itseltään.

Sodan jälkeen Sakakista tuli vaelteleva oppinut ja kiertelevää elämää viettävä taiteilija, joka matkusti niin Japanissa kuin ympäri maailmaa. Esipuheessa todetaan: "Hänen runojaan ei ole kirjoitettu kädellä tai päällä vaan jaloilla. Nämä runot on istuttu ja kävelty eläviksi ja jätetty tähän maailmaan merkiksi elämästä, jota ei ole eletty pelkän ymmärryksen tai kulttuurin vaan elämän itsensä vuoksi."

Tässä näyte Sakakilta, runo nimeltä "Miksi kirjoitat runoja?"

Koska vatsani on tyhjä, 
koska kurkkuani kutittaa,
koska napani nauraa,
koska sydämeni on roihuavaa rakkautta.

Hatunnosto kokoelman suomentamisesta ja julkaisemisesta! Tai voisiko pikemminkin sanoa, että hienoa jalkatyötä...