Valon matka Lapin tuntureilta laaksoihin

Tauno Kohosen valokuvakirja Valon matka Lapin tuntureilta laaksoihin (Mäntykustannus, 2011) on katselukirja: tekstiä on vähän ja sekin enemmänkin johdattaa kuvien tunnelmaan kuin kertoo kuvista tai niiden ottamisesta.

Kustantajan sivulla sanotaan: "Valon matka on sanan mukaisesti valon matkaa Lapin tuntureilta laaksoihin. Kuvista puolet on Lapista ja puolet Kuusamosta, joten teos laajentaa Lappi-brändiä yli vanhojen maakuntarajojen." Ja vielä: "Valon matkan filosofiana on esitellä Pohjois-Suomea luonnontilaisena, erillään sivilisaatiosta; Valon matka on unelma alkuperäisestä ja puhtaasta luonnosta."

Teoksen on taittanut Tauno Kohosen poika Tommi, ja varsin onnistuneena taittoakin voi pitää; ehkä joillekin sivuille on laitettu liikaakin valokuvia, joista varsinkin pienemmässä koossa esitetyt jäävät vähälle huomiolle. Mutta varsin hyvin toimii näinkin yksinkertainen taittoratkaisu kuin tässä kirjassa; valokuvat puhuvat puolestaan.

Tunnelmointia, sitä tämä kirja on. Ei niinkään nopeasti selattavaa kuin ajatuksella katsottavaa, vaikka kumpikin kyllä toimii. Taidonnäyte!

Ikuisesti nuori - Geologian tutkimuskeskuksen 125-vuotishistoriikki

Olen viime kuukausina lukenut aika monta historiateosta ja historiikkia, teemoina muun muassa Suomen valtion kehittyminen, tiede ja tutkimus sekä tietotekniikka. Historiikkien joukossa on nostettava hattua tälle teokselle, joka on sopivan tiivis mutta samalla mainion selkeä ja konkreettinen: Ikuisesti nuori - Geologian tutkimuskeskuksen 125-vuotishistoriikki (Geologian tutkimuskeskus, 2010; L. K. Kauranne et al.; ISBN 978-952-217-129-0).

Koska 125 vuoteen mahtuu hurjasti tapahtumia, poimin seuraavaan vain muutamia asioita, pyrkimättä erityiseen kattavuuteen.

Kirjassa tuodaan alkulehdillä esille senaattori J. W. Snellman. Hänellä oli merkittävä rooli Markku Kuisman historiikissa Saha, jossa kuvataan toista Suomen kannalta keskeistä teollistumisen aluetta, metsäteollisuutta.

Metsäteollisuus ja kaivosteollisuus kävivät kisaa suosituimmuudesta, ja alussa kaivosteollisuus oli vahvoilla. Mutta Snellman ajatteli että hakataan Suomesta metsät ja investoidaan rahat tulevaa varten. Sitten kyllä kävi ilmi, että metsäteollisuus ei kuitenkaan jäänyt väliaikaiseksi rahasammoksi, kuten Kuisma kirjassaan kertoo.

Kaivosteollisuuden osalta GTK:n historiikista käy ilmi Snellmanin suorasukaisuus, sillä hän totesi, "että jos Suomessa jotain on turhaa, niin se on Kaivoshallitus." Mutta pikku hiljaa 1800-luvun loppua kohden asiat kuitenkin kehittyivät.

Detaljina mainittakoon, että syysmyöhällä 1868 Rahapajan retkikunta löysi Ivalojoelta kultaa. Tästä syntyi valtaisa kultaryntäys, ja "Kaivoshallituksen geologisen toimiston henkilöstö joutui melkein henkilökohtaisesti valvomaan kullanhuuhdontaa."

Tutkimus oli tuotteliasta: "Vuosien 1885-1917 välisenä aikana ilmestyi vuosittain joka tutkijalta keskimäärin 54 sivua tieteellistä tekstiä."

Kun sota päättyi 1945, elämä virisi jälleen ja geologit palasivat toimiinsa: "Suomen maksettaviksi määrätyt ankarat sotakorvaukset pitivät kansan vuosikausia lähes yhtä kovilla kuin sota-aikana. Teollisuus tarvitsi runsaasti metalleja. Globaali raaka-aineiden puute ja valuuttapula vaativat löytämään malmeja kotimaasta. Valtio panosti lisää geologiseen tutkimukseen ja raaka-aineiden etsintään."

Tulosta myös saatiin: "[T]utkimukset johtivat lukuisiin malmilöydöksiin ja kaivoksiin. Näiden ansiosta Suomesta tuli 1960-luvulla pinta-alan ja väkiluvun suhteen laskien maailman ehkä viidenneksi malmirikkain valtio."

Mielenkiintoinen oli mainita siitä, että 1950-luvulla koulutettiin malmikoiria lohkare-etsijän avuksi. Kuitenkin menetelmä oli lopetettava sen työläyden ja kalleuden takia.

Historiikissa mainitaan Otanmäen kaivos, joka aloitti 1960-luvun alussa tuottamaan vanadiinia ja rautaa. Olen itse kotoisin Vuolijoen kunnasta, jossa kaivos toimi, ja sen merkitys kunnan taloudelle oli hyvin suuri. Samaten olivat suuria muutokset kaivoksen sulkemisen jälkeen.

Keväällä 1986 tapahtui kummia - "skintillometrin viisarit lyö tappiin", kerrottiin lennolta - ja pian selvisi, että Tshernobylin ydinvoimala Ukrainassa oli 26.4.1986 räjähtänyt. Tästä GTK sai ympäristönsuojelullisen pikatehtävän: kartoittaa maahamme kantautunut säteilysaaste. Nopeaa toimintaa!

GTK:n historiikki kertoo kyvystä mukautua tilanteisiin, niin vahvan kasvun aikaan kuin olosuhteissa jolloin resurssit ovat tiukilla ja on tavalla tai toisella sopeuduttava. Ja mikä erinomaisinta, historiikista puuttuu monelle vastaavalle teokselle tyypillinen organisaation "kilven kiillotus". Teoksessa puhutaan siitä mitä yhdessä on tehty ja tehdään ympäröivän maailman kanssa, yhdessä muuttuen ja kehittyen.

Historiikki katsoo myös tulevaan: "GTK:n kyky vastata tulevaisuuden haasteisiin rakentuu kulmakivistä. Ensimmäinen kulmakivi on henkilöstön osaaminen, tutkimus ja teknologia. Toinen kulmakivi on organisaation toimintatapa eli tiedontuotanto, tietovarannot ja tietoratkaisut, ja kolmas kulmakivi on asenne ympäröivään maailmaan eli palvelusuuntautuminen ja [pyrkimys] kokonaisvaikuttavuuteen."

Tässä yhteydessä käytetty termi "kulmakivi" on mukava oivallus. Ja kyllä noilla eväillä pitäisi tulevaisuudessa pärjätä.

Kirjan oikoluku ja taitto on huolellista työtä, ja erityisesti valokuvista tykkäsin, ne toivat konkretiaa ja ajan kuvaa teokseen. Sen huomasin, että sivulla 123 olevassa otsikossa lukee "2006-2005" kun pitäisi olla "2006-2009". Ja tuossa yllä lainaamassani tulevaisuus-kohdassa luki "pyrkimyksen" kun pitäisi olla "pyrkimys". Mutta nämä ovat pikkujuttuja, sisäinen pilkunviilaaja vain nosti päätään.

Yhteenveto: Kiinnostava katsaus GTK:n ja Suomen historiaan - ja mielenkiintoista pohdintaa tulevasta.

Sosiaalisen toiminnan perusta

Teoksen Sosiaalisen toiminnan perusta (Gaudeamus, 2011; ISBN 978-952-495-191-3) ovat toimittaneet Tuija Kotiranta, Petteri Niemi ja Raili Haaki. Teoksen takakannen mukaan kirja on tarkoitettu ennen kaikkea sosiaalialan ammattilaisille, tutkijoille ja opiskelijoille. Väittäisin silti, että myös ihan maallikkoa kirja kiinnostaa, sillä sosiaalinen toiminta on osa ihmisyyttä, ja lisäksi teema valottaa yhteiskunnan olemassaolon ylipäätään.

Kustantajan sivuilla sanotaan kirjasta näin: "Ihmiset ovat luonnostaan ja välttämättä sosiaalisia, mutta sosiaalisuuden muodot vaihtelevat eri aikoina ja eri paikoissa. Sosiaalisen toiminnan perusta -teoksessa osoitetaan, kuinka monin tavoin inhimillinen toiminta, yhteisöllisyys ja hyvinvointi ovat sidoksissa sosiaalisuuteen ja kasvavat siitä."

Tämä maininta sai kiinnostumaan teoksesta, ja jälleen kiitos Helmet-järjestelmälle siitä että "kansalaisten tietohuoltoa" toteutetaan myös tämän kaltaisten teosten kautta.

Kirjan alussa pohditaan sosiaalisen historiaa ja nykytilaa, ja jännittävä oli se havainto miten termin käyttö on vähentynyt viime vuosikymmeninä: "Sosiaalihallitus ja sosiaalialan tutkimus ja kehittäminen ovat siis korvautuneet hyvinvoinnilla."

Ilmiö ei koske vain Suomea: "Vastaava sosiaalityön, sosiaalipalvelujen ja sosiaalihuollon käsitteiden vähittäinen syrjäytyminen on aiemmin tapahtunut Britanniassa ja Yhdysvalloissa."

Sosiaalinen perinteisessä merkityksessään näyttää kadonneen: "Nyt eletään kilpailukyky-yhteiskunnassa, jossa arvostetaan kilpailukykyä, taloudellista tehokkuutta ja tuottavuutta ja yksityistä vastuuta."

Eerik Lagerspetz kirjoittaa sosiaalisesta ontologiasta: "Näkemykseni mukaan sosiaalisen todellisuuden viimekätisenä perustana ovat jaetut asenteet. Palatkaamme rahan tarkasteluun. Kun hyväksyn tietynlaiset objektit rahaksi, oletan niistä yhtä ja toista. Ennen kaikkea, oletan että myös muut jäsenet siinä yhteisössä, jossa elän, yleisesti hyväksyvät nuo objektit rahaksi."

Jaetut asenteet viittaavat (implisiitisesti) toisiinsa: "Tällaiset jaetut asenteet voivat olla toiminnan osittaisia perusteita. Jos uskon muiden ajavan tien oikeaa puolta, se on hyvin painava peruste ajaa itsekin oikeaa puolta."

Tähän liittyen muistui mieleen aamuinen kokemus, kun takaa tuleva auto lähti ohittamaan liikennevaloissa olevaa autoletkaa vasemmalta puolelta, vastaantulevien kaistalta, kääntyäkseen myöhemmin vasemmalle pienelle tielle. Kyseinen autoilija oletti, että valo ei tänä aikana vaihdu vihreäksi, eli toisin sanoen edestäpäin ei tule autoja sinä aikana kun hän rikkoo normaalia käytäntöä.

Anneli Anttonen pohtii hoivan sosiaalisia merkityksiä: "Jos tavoitellaan nykyistä kattavampaa ansiotyön yhteiskuntaa, ikääntyneiden hoivaa on tuettava paljon enemmän. Eläkeiän myöhentäminen johtaa pakostakin puolisohoivan vähenemiseen tai tilanteeseen, jossa ikääntyneet työntekijät joutuvat samaan aikaan huolehtimaan työstä ja hoivasta."

Niinpä, asiat kytkeytyvät toisiinsa. Kun eläkeiän nostoa perustellaan sillä, että tarvitaan lisää resursseja yhteiskunnan pyörittämiseen, samalla tarvitaan lisää resursseja eläkeikää lähenevien hoivatyöhön, kun he eivät työssä ollessaan itse tähän kykene.

Jouko Kajanoja ja Robert Hagfors pohtivat "hyvän kehää", esittäen päättelyketjun jonka mukaan "keskeinen tekijä Pohjoismaiden korkean sosiaalisen pääoman ja yhteiskunnallisen menestyksen takana on historiallisesti suhteellisen varhain synnytetty koko kansaa kattava ja koko kansaa yhdistävä alkeiskoulutusjärjestelmä". Toki kehää voi lähteä kulkemaan jostakin toisestakin kohdasta, mutta sitä ei voine kieltää, ettei koulutuksella olisi ollut suurta menestystä Suomenkin menestykselle.

Kirjan lopussa Eero Hyvönen pohtii sosiaalista hengen ja hyvyyden näkökulmasta: 'Sosiaalisen ytimen ymmärtäminen edellyttää "ihminen on vain" -ajattelusta luopumista. Ihminen on aina myös, aina jotain enemmän. Ihmisellä on ajatus tai toive toisenlaisesta tai paremmasta, ja vain siksi hän kykenee näkemään myös oman todellisuutensa epäkohdat."

Yhteenveto: Hieno kirja!

Järjen valossa - elämänviisautta filosofiasta

Eero Ojasen pieni kirja Järjen valossa - elämänviisautta filosofiasta (Kirjapaja, 2011; ISBN 9789522471468) on sisällönsä puolesta iso kirja. Ojanen laittaa lukijan pohtimaan muun muassa suuren ja pienen kysymystä: "Mikrokosmos - joka voi olla esimerkiksi ihminen - onkin samalla makrokosmos eli koko suuri maailmankaikkeus."

Jos tuosta teemasta vielä jatkaisi: "Ihmisellä täytyy olla jokin ajatuksellinen tai henkinen yhteys koko maailman rakenteeseen, eihän sitä rakennetta muuten voisi ihmiskielellä ja ihmismielellä tavoittaa."

Ja jatketaan vielä: "[Ihminen] toimii parhaan ymmärryksensä mukaan, tähtää hyvään, tekee asioita paremmiksi - ja samalla ymmärtää, että hän itse ei sittenkään ole kaikkivaltias."

Pieniä asioita, isoja kysymyksiä, sitä on Ojasen kirja - ja filosofia.

Ojanen lainaa Epiktetosta: "Niin kuin maalitaulua ei aseteta siksi, että ammuttaisiin ohi, ei ole myöskään luontaista pahuutta." - Tämä on sen tyyppinen lause, jonka itse sivuuttaisin turhan abstraktina, mutta Ojanen löytää tästä kysymyksen hyvyyden olemuksesta - ja päätyy tuossa jo aiemmin lainatun kaltaiseen ajatuskulkuun: "[O]leminen, tämä elämä itse, se on koko ajan suuntautumista johonkin."

Ja ihmisyydestä, lyhyesti: "Tule siksi mitä olet." Tämä ajatus pysäytti, kun sitä rupesin miettimään. "Ihmisyys on yhtä aikaa tosiasia ja ihanne. […] [I]hmisyys on aina myös vaatimus."

Ja Sokrates, joka teki itsemurhan valtion tuomittua hänet kuolemaan, vaikka olisi voinut paetakin: "Sian tai typeryksen onnellisuuden ylittävä onnellisuus on sen tajuamista, että ihminen kuuluu valtioon. […] Valtio olen minä, olisi Sokrates voinut sanoa."

Taloudesta Ojanen löytää sanottavaa, alkaen siitä että talous-sana saa alkunsa talosta, siis "huushollista", oman talouden hoitamisesta. Ekonomia eli kreikan oikonomia tarkoittaa juuri tätä. Mutta talous on väline, ei päämäärä, kuten nykyään tunnutaan ajattelevan. Ojanen viittaa Aristoteleen sanomisiin: "[A]jatus, että talous olisi jokin perusta, jonka pitää määrätä henkistä kulttuuria ja muita sen kaltaisia asioita, on järjenvastaista taikauskoa ja haihattelua. Rikkauksien tavoittelu tai niiden korostaminen johtaa helposti tällaisiin harhakuvitelmiin."

Entä sitten kauneus: "[Kun on nähnyt] kauneuden idean, siis kauneuden itsensä, niin sitä on helppo kokea ja tavoittaa lisää. Oikeastaan kauneus taitaa olla jonkinlaista myöntämistä. Sitä, että suostumme näkemään kauneuden ja yksinkertaisesti toteamaan, että tämä on kaunista."

Pieni suuri kirja!

Kuusamo: Luonnon keskellä

Yäk, matkailumainontaa! Jees, valokuvia luonnosta! Mitä tästä nyt sanoisi? Kaksi valokuvaajaa (Hannu Hautala ja Paavo Hamunen) sekä ammattikirjoittaja (Tuomo Pirttimaa) ovat julkaisseet valokuvateoksen Kuusamo: luonnon keskellä (Mäntykustannus, 2010; ISBN 978-952-5712-21-6).

On vähän vaikea päättää, mikä on tämän kirjan arvo lukijalle. Kovin mainosmainen se on, hehkuttaen Kuusamoa ja sen matkailua niin että välillä suorastaan nolottaa. Toisaalta sitten ovat ne valokuvat, joista osa on kerrassaan sykähdyttäviä.

Siitä ei pääse mihinkään, että Kuusamo on luonnonkaunis paikka; toisaalta Kuusamo on myös matkailukeskus, mikä monien sinne reissaavien osalta tarkoittaa kaikkea muuta kuin luonnossa oleilua.

No, jonkinlainen - tosin kiiltokuvamainen - käsitys Kuusamosta tästä kirjasta syntyy, mukaan lukien Rukan laskettelukeskus ja muu sen sellainen yrittäjyys. Ilman matkailua ei Kuusamo olisi niin elinkelpoinen paikka kuin se tänään on, sitä ei voi kiistää. Ja ehkä se on hyväkin, että matkailijat pannaan yhteen paikkaan niin he eivät niin kauheasti sotke paikkoja yltympäriinsä.

Yhteenveto: Kirja jossa kannattaa keskittyä valokuviin ja niistäkin valikoiden itseään eniten puhutteleviin. Tekstit ovat kuin matkailumainoksesta.