Jouko Marttila: Järki ja tunteet osakemarkkinoilla - osta, pidä, myy

Jouko Marttilan sijoitusopas ilmestyi niin sanotun teknologiakuplan puhjettua pörssissä vuonna 2001, ja yrittää kuvata selkokielellä mistä pörssikurssien romahtamisessa oli kyse: Järki ja tunteet osakemarkkinoilla - osta, pidä, myy (Arvopaperi, 2001; ISBN 951-98072-3-3).



Sijoitusoppaana teos ei ole erityisen selkeä, ja monet asiat ovat noista ajoista jo suuresti vanhentuneet, mutta toki Nokian ja Soneran kurssiromahdukset edelleen ovat talousasioista kiinnostuneiden ihmisten mielessä. Kuplia syntyy yhä edelleen niin yksittäisten yritysten arvostuksiin kuin pörssikursseihin ylipäänsä, siitä ei ole epäilystä, ja tavallisen ihmisen on haastavaa ymmärtää miten pitäisi mahdollisen sijoitusomaisuutensa kanssa toimia.

Parhaillaan elämme melkolailla erilaista aikaa korkotason pudottua lähelle nollaa tai jopa negatiiviseksi, mutta ehkä kirjan sisällössä edelleen on asia tai pari jotka on syytä ymmärtää.

Jonkinlaista menneen ajan nostalgiaa tuli kirjaa lukiessa mieleen, itselläkin kun tuolloin oli pieni määrä muutaman teknologiayhtiön pörssiosakkeita, eikä niillä omistuksilla juuri muuta syntynyt kuin tappioita. Kokemus opettaa, sanotaan.

Nicholas Anderson ja Jorma Ketonen: Sijoita viisaasti - Tietopaketti jokaiselle sijoittajalle

Nicholas Anderson ja Jorma Ketonen ovat tekijöinä lähes 20 vuotta sitten ilmestyneessä tietokirjassa, jossa yritetään kertoa tavalliselle ihmiselle mistä talletuksissa, rahastoissa, obligaatioissa ja osakesijoittamisessa on kyse: Sijoita viisaasti - Tietopaketti jokaiselle sijoittajalle (Verotieto, 1997; ISBN 952-9898-15-0).



Aika on ajanut kirjasta aikalailla ohi, esimerkkinä se että puhutaan 12% korkotasosta ja siitä miten nopeasti pääoma kaksinkertaistuu korkoa korolle -periaatteella. Verotus on myös muuttunut noista vuosista melko lailla, joten kirjasta ei ole juurikaan apua käytännön tilanteisiin esimerkiksi osinkojen verotusta pohdittaessa. Perusasioista puhutaan kohtalailla selkeästi, mutta jollain tavalla hätäisesti, ikään kuin olisi ollut tavaton kiire tuottaa tekstiä, joten tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat eivät kunnolla erotu toisistaan.

Jonkinlaista nostalgiaa kirjan selailu tuotti, noista ajoista jolloin talouskasvu näytti lupaavalta ja pörssisijoittaminen kiinnosti yhä useampia ihmisiä. Eikä kukaan tiennyt, mitä tuleman piti.

Svend Brinkmann: Pysy lujana - elämä ilman self-helpiä

Svend Brinkmannin tietokirja tarjoaa suhteellisuudentajua ja realismia julkisuudessa paistattelevien itsekeskeisyyttä lietsovien menestystä ja vaikutusvaltaa -gurujen vastapainoksi: Pysy lujana - elämä ilman self-helpiä (Tammi, 2016; suom. Heikki Eskelinen; ISBN 978-951-31-8769-9).



On vallan mahtavaa että tämä kirja on suomennettu, ja näkisin mielelläni sen osana vaikkapa lukioiden opetusohjelmaa kaikenlaisen vallalla olevan hömpän vastapainona. Toki kirjasta on iloa varttuneemmille, mutta ehkä aikuisväestö on jo liian korruptoitunutta ja turtunutta jotta viesti voisi mennä perille.

Jämähdä reilusti paikoillesi! Kaikkien itsehoito-oppaiden vastaopas neuvoo heittämään yltiöpositiivisuuden romukoppaan ja sanomaan ei loputtomalle uudistumiselle. Svend Brinkmann antaa huutia itsepintaisesti kaikkialle työelämässä, koulutuksessa ja yksityiselämässä työntyvälle self-help-neuvontateollisuudelle ja kannustaa vastustamaan aikamme alituisia muutos- ja uudistumisvaatimuksia.

Hänen vastauksensa self-help-kirjallisuuden massiiviselle vyörylle on seitsenportainen ohje:

1) Lopeta itsetarkkailu,
2) Keskity elämäsi ikäviin puoliin,
3) Sano lujasti ei,
4) Pidä tunteesi kurissa,
5) Anna potkut valmentajallesi,
6) Lue romaani - älä self-help-opasta tai elämäkertaa,
7) Viihdy menneisyydessä.

Antaessaan nämä neuvot pilkettä silmäkulmassaan Svend Brinkmann kertoo, miten voi tulla toimeen itsensä kanssa, päästä irti rajattoman positiivisesta ajattelusta ja omaksua realistisemman elämänasenteen.

Svend Brinkmann on Ålborgin yliopiston psykologian professori ja Bergenin yliopiston II professori. Hänen tutkimuksensa ovat suuntautuneet psykologian, filosofian ja kulttuurintutkimuksen raja-alueille, ja hän on kirjoittanut runsaasti kirjoja ja artikkeleita näistä aihepiireistä. Parhaillaan hän tutkii psykiatristen diagnoosien yleistymistä ja on äskettäin saanut tähän tutkimukseensa Tanskan vapaan tutkimuksen neuvoston (Det Frie Forskningsråd) Sapere Audi -apurahan.

Per ja Bjœrn Simonsen: Kesytön erämaa - vaellus Norjan halki

Per ja Bjœrn Simonsen kertovat huumoria unohtamatta vaelluksesta Norjan läpi, pohjoisesta etelään, ja sitten vielä takaisin etelästä pohjoiseen: Kesytön erämaa - vaellus Norjan halki (Gummerus, 2013; suom. Elina Lustig; ISBN 978-951-20-9102-7).



Luulin että kirja olisi nopeasti selailtu ja siinä se, mutta teksti nappasi mukaansa ensimmäiseltä sivulta alkaen enkä pystynyt lopettamaan lukemista millään. Tarinoissa on huumoria, kommelluksia ja ennen kaikkea henkilökohtaista otetta, jossa kirjoittajat panevat itsensä alttiiksi.

Kirjan aikajänne on 13 kuukautta, eivätkä veljekset pidä matkallaan kovaa kiirettä, mieluummin pysähtyvät nautiskelemaan kuin ryntäävät heti seuraavaan kohteeseen. Jonkinlainen reissaamisen kipinä tästä tuli mieleen, mutta ei niinkään hinku mennä paikasta toiseen vaan pikemminkin tarttua hetkeen ja nauttia siitä mitä on tarjolla juuri nyt.

Kesällä 2006 veljekset Per ja Bjorn Simonsen päättävät lähteä vaeltamaan Norjan halki pohjoisesta etelään ja takaisin. Eränkävijäesikuviensa Lars Monsenin ja Trond Stromdahlin tavoin veljekset varaavat hyvin aikaa matkalle. He haluavat kokea uusia asioita, maata selällään kanervikossa, istuksia nuotion ääressä, testailla perhovapojaan tai jäädä vaikka aloilleen yhdeksi ylimääräiseksi päiväksi, jos siltä tuntuu. Luontoelämykset ovat suurenmoisia, rasitusta ei voi välttää ja veljesten polulle sattuu monia mielenkiintoisia ihmisiä. Yllätykseksi lunta ei ensin olekaan riittävästi ja järvet jäätyvät myöhään. Vaeltajat jäävät sään vangeiksi moneksi päiväksi. Kaksikon parhaita eväitä erämaassa ovat omalaatuinen, ehtymätön huumorintaju, sopivan reipas kilpailuhenki ja kyky kääntää negatiiviset kokemukset positiivisiksi.

Sami Rajakylä: Pätkärunoilija

Sami Rajakylän romaanissa tehdään rutiiniluontoista toimistotyötä, ryypätään ja yritetään kirjoittaa runoja ja saada niille yleisöä: Pätkärunoilija (Johnny Kniga, 2013; ISBN 978-951-0-39773-2).



Kirjan kansikuva osuu nappiin, ja taisi olla syy miksi kirjan tulin lainanneeksi kirjastosta. Jonkin verran tulin miettineeksi teoksen mahdollista omaelämänkerrallisuutta, mutta jätettäköön sellaiset pohdinnat sikseen.

Tarina tökkii, poukkoilee, säröilee, mutta niin taitaa tehdä elämäkin. Pidin romaanista ja toisaalta en pitänyt, melkoisen ristiriitainen kokemus, mutta en myöskään kadu kirjaan tarttumista.

Keijo työskentelee Kansaneläkelaitoksella, vaikka pitää itseään runoilijana. Myös naiset ovat Keijolle tärkeitä, mutta sillä rintamalla menestys on vaatimatonta. Aikaa jää siis olennaiseen. Kirjoittamiseen, ajatteluun, haaveiluun. Siinä maailmassa Keijolle mikään ei ole pyhää. Monet ihmiset, useat asiakkaat ja lukemattomat asiat ottavat aivoon. Monet toimet latistuvat toilailuksi. Silti, toivoa on.

Pätkärunoilija tuo työläiskirjallisuuden 2010-luvulle. Humoristinen, vakavan ilveilevä, paikoin lyyrinenkin romaani runoja kirjoittavasta virastotyöläisestä luo aikalaiskriittisiä havaintoja niin päähenkilöstään ja hänen haaveilemastaan kirjallisuuden maailmasta kuin yhteiskunnasta hänen ympärillään.

Sami Rajakylä (s. 1979) on työn perässä Helsinkiin muuttanut ex-kymenlaaksolainen.