Janet Evanovich: Yhdeksän hyvää

Janet Evanovich alkoi toistaa itseään näissä Stephanie Plum -dekkareissa, mutta tällä kertaa vuorossa on ympäristön vaihdos sillä nyt jäljitetään kadonnutta intialaismiestä Las Vegasissa: Yhdeksän hyvää (WSOY, 2012; suom. Helene Bützow; ISBN 978-951-0-38875-4)



Samuel Singh on intialaismies, josta on tullut laiton maahanmuuttaja oleskeluluvan päätyttyä. Hänen jäljittämisensä osoittautuu hankalaksi, sillä tapahtumiin sotkeutuneet ihmiset löytyvät kuolleina yksi toisensa jälkeen. Peli kovenee kierros kierrokselta, ja Stephanietakin uhataan siinä määrin tosissaan että hän tarvitsee itselleen henkivartijan.

Tämä romaani ei ollut hassumpi, vaikka aiemmissa kirjoissa käytettyjen temppujen toistoa tässäkin oli. Paikanvaihto kuitenkin toimii eikä tarinakaan aivan kökkö ole, kyllä tässä dekkarin aineksia on, chick lit -pakettiin kääräistynä.

Janet Evanovich: Kahdeksan kaunista

Olen lukenut yllättävän monta näistä Janet Evanovichin chick lit -tyylisistä dekkareista, mutta alkaisiko resepti olla jo liian kulunut. No, kyllä tämäkin tuli luettua ilman sen kummempia nikotteluja: Kahdeksan kaunista (WSOY, 2012; suom. Hanna Tarkka; ISBN 978-951-0-38611-8).



Tällä kertaa Stephanie ryhtyy selvittämään huoltajuuskiistaa, jossa äiti ja tytär ovat kadonneet ja heitä jäljittää sankarimme lisäksi myös ikävänpuoleinen gansteri. Kovin paljon tästä kirjasta ei mieleen jäänyt, vaikka erikoistehosteosastolta löytyy niin käärmeitä kuin hämähäkkejä ja vieläpä pupujussiksi pukeutuva vainooja.

Gregory Mcdonald: Confess, Fletch

Olen lueskellut tätä ennen kolme romaania Gregory Mcdonaldin kirjasarjasta, ja tämä neljäs oli varsin hyvä myöskin, tosin olisi kannattanut pitää hiukan taukoa kirjojen lukemisen välissä: Confess, Fletch (Vintage Books, 2002; ISBN 978-0375713484)



Tässä romaanissa Mcdonaldin romaanien kaksi sankaria, toimittaja Irwin M. Fletcher ja poliisitarkastaja Francis Xavier Flynn, tapaavat toisensa kun Fletchiä epäillään murhasta. Tapahtumat kytkeytyvät taiteen maailmaan, mikä toimi yllättävänkin hyvin, mutta saattaa ehkä puuduttaa lukijaa joka ei taidesuuntauksista yhtään välitä.

Fletch tekee kaikenlaisia temppuja tuttuun tyyliinsä ja saa asiat melkoisen sekaisin, samaan aikaan kun Flynn harkittuun tyyliinsä pitää Fletchiä silmällä ja aika ajoin kehottaa tätä tunnustamaan syyllisyytensä rikokseen. Kohtalaisen yllätyksen Mcdonaldin romaaninsa loppuun leipoo, mutta ihan kärkeen tämä romaani ei sijoitu Fletch-sarjassa, olisiko kaksi sankari liikaa yhteen dekkariin.

Gregory Mcdonald: Fletch

Gregory Mcdonald aloitti Fletch-romaanisarjansa tällä teoksella, jonka dialogi on iskevää ja yllätyksiä on luvassa yksi toisensa perään: Fletch (Vintage Books, 2002; ISBN 9780375713545).



Kirjan kanteen on laitettu ote romaanista, pätkä dialogia jossa Fletchiä haastatellaan tarkoituksena palkata hänet tekemään murha. Kirjan tarinan referointi on hankalaa kun tarina sisältää kaikenlaisia juonenkulkuja jotka risteävät keskenään yllättävillä tavoilla.

No, jos on nähnyt Fletch-elokuvan tietää kyllä suunnilleen mitä odottaa. Rantapummia esittävä Fletch on itse asiassa lehden toimittaja huumekauppiaita jäljittämässä, kunnes hänet rantapummin roolissaan palkataan murhaajaksi.

Tätä Fletch-kirjaa ei löytynyt kirjastosta, ostin se ihan itse nettikaupasta, ja vapautin sen jälkeen kiertoon laittamalla romaanin kirjaston kierrätyshyllyyn. Kelpo dekkari tämä on, ja ilokseen tätä lukee jo pelkästään mainion dialogin takia.

Margaret Atwood: Herran tarhurit

Luin ensin Margaret Atwoodin tieteisromaanin Oryx ja Crake, ja siinä määrin vaikuttava teos oli, että otin heti perään luettavaksi trilogian toisen osan: Herran tarhurit (Otava, 2011; suom. Kristiina Drews; ISBN 978-951-1-25759-2).



Romaanissa Oryx ja Crake päähenkilö oli yhteiskunnan eliittiin kuuluva mies, joka selvisi tuhosta linnoittautumalla suojattuihin laboratoriotiloihin kunnes tauti oli tehnyt pahimmat tuhonsa ulkomaailmassa. Tässä jatko-osasa puhutaan yhteiskunnan vähempiosaisista, eräänlaisesta uskonnollisesta lahkosta joka sitoutuu kasvissyöntiin ja odottaa maailmanlopun tulemista.

Atwood syventää samalla edellisen romaanin tapahtumia, tuo ekokatastrofiin toisenlaisia sävyjä ja painotuksia.

Kirjan uskonlahkossa veisataan virsiä, ja nämä virret ovat saatavissa myös cd:lle äänitettyinä, Hymns of the God’s Gardeners. Melkeinpä pitäisi hankkia tämä levy kuultavaksi, sen verran hirtehisiä ovat virsien sanoitukset.

Atwood ei suoranaisesti saarnaa tässä romaanissaan, mutta eräänlainen ekologisen ajattelun liturgia kirjassa kyllä on tarjolla, jos sitä niin haluaa lukea. Ajatuksia romaani herättää roppakaupalla, vaikka ihan samanlainen vau-tunne romaanista ei jäänytkään kuin trilogian ensimmäisestä osasta.

Seuraava osa täytyy lukea, ehkä jopa alkukielellä, jos nyt tästä ensin toivun.