Amy Sackville: Orkney

Amy Sackville kertoo iäkkään professorin ja hänen tähtioppilaansa avioliitosta ja häämatkasta Orkneysaarille. Mistä tässä erikoisessa avioliitossa oikein on kyse, ja miksi morsian halusi tulla häämatkallaan juuri tänne: Orkney (Granta, 2013; ISBN 978-1-84708-664-8).



Tämä avioliittoromaani kertoo miehen ja naisen suhteesta miehen näkökulmasta, sellaisen miehen joka yhtäkkiä huomaa ettei hän tiedä vaimostaan juuri mitään, ja on arvoitus miksi nämä kaksi ihmistä ovat naimisissa keskenään. Miksi opiskelija suostui naimisiin, ja mikä hänen taustansa oikeastaan onkaan?



Romaanissa limittyy todellinen ja kuviteltu, ja muistikuvat tapahtuneesta ovat pikemminkin kysymysmerkkejä kuin vastauksia.

Nuori morsian tuntuu koko ajan etääntyvän kauemmas miehestään, joka katselee mökin ikkunasta rannalla oleskelevaa puolisoaan. Mitkä voimat ajavat ihmisiä, ja mihin suuntaan, tässä on tämän romaanin kysymys, joka luonteeltaan on sellainen että se jää vaille vastausta.

Janet Evanovich: Kuudestilaukeava

Näillä Janet Evanovichin kirjojen nimillä ei ole mitään tekemistä tarinan sisällön kanssa, paitsi että nimessä oleva numero kertoo kuinka mones teos tämä sarjassa on: Kuudestilaukeava (WSOY, 2011; suom. Hanna Tarkka; ISBN 978-951-0-37194-7). Mutta se lienee myönnettävä, että hiljalleen olen jäänyt näihin hömppädekkareihin koukkuun, vaikka edelleenkin on pakko kummastella mistä näissä oikein on kyse.



Sankarimme Stephanie Plum saa tällä kertaa tehtäväkseen jäljittää palkkionmetsästäjäkumppaniaan Rangeria, jonka epäillään syyllistyneen rikokseen. Eikä tässä vielä kaikki, sillä isoäiti Mazur muuttaa Stephanien luo asumaan, ja kaiken lisäksi päättää hankkia itselleen ajokortin.

Kuten yleensäkin näissä kirjoissa meno on melko lailla pähkähullua, ja isoäiti varsinkin saa melkoisen kohtelun, mutta ainakaan ei voi väittää että tässä kirjassa luotaisiin vanhoista ihmisistä jotenkin stereotyyppisen syrjivää kuvaa. No, ehkä maaninen viehtymys hautajaisissa käymiseen (ja suljettujen arkkujen avaamiseen) jonkinlaisesta stereotypiasta sekin käy.

Gene Wolfe: Sovinnontekijän kynsi

En koskaan saanut luetuksi Gene Wolfen Uuden auringon kirjaa englanninkielisinä alkuperäisteoksina, mutta nyt kun teokset ovat ilmestymässä suomeksi, olen kovasti tykästynyt tähän tarinaan, jonka kerrontaa ja hahmoja ovat monet myöhemmät kirjoittajat kopioineet ja varioineet. Toinen osa kirjasarjassa on suomennetty nimellä Sovinnontekijän kynsi (Gummerus, 2013; suom. Tero Valkonen; ISBN 978-951-20-8670-2).



Vuonna 1981 tämä kirjasarjan toinen osa sai Nebula-palkinnon parhaana romaanina. Tarina kertoo Severianin seikkailusta tulevaisuuden maailmassa, jossa on paljon outoa mutta paljon myös tuttua.

Jo ammattinsakin takia epäluuloja herättävä kirjan kertoja on varsin epätavallinen sankarihahmo - hän elättää itseään kiduttajana ja pyövelinä aina tilaisuuden tullen - varsinkin kun lukija ymmärtää aika ajoin kertojan pimittävän osan totuudesta. Mihin tässä tarinassa pitäisi uskoa ja mikä oikeastaan on Severianin tarkoitus kirjoittaessaan kertomustaan?

Teoksen suomennoksesta on annettava kiitokset, tämä ei ole ollut helppo urakka mutta teksti on vallan sujuvaa ja vaikeistakin kohdista suomentaja on selvinnyt lähestulkoon moitteitta. Teos tuntuu olevan tarkoituksellisen ristiriitainen ja epätäydellinen, mutta eiköhän myöhemmissä teossarjan osissa saada selvyyttä tähän hämäryyteen.

Tuomo Björksten: Luontokuvaajan matkaopas - Suomi ja muu maailma

Tuomo Björksten jatkaa luonnonvalokuvaajille suunnattujen oppaiden pitkää sarjaa teoksellaan Luontokuvaajan matkaopas - Suomi ja muu maailma (Docendo, 2013; ISBN 978-952-291-007-3). Hannu Hautalan et al. teos Luontokuvaajan polut vuodelta 1978 oli oikein mainio opas lajissaan, miten Björksten tässä onnistuu?



Teos on luonnollisesti väreissä, toisin kuin tuo Hautalan ja kumppanien teos vuosien takaa, mutta mikä muu on muuttunut? Ainakin se, että tällä kertaa annetaan vinkkejä kohteisiin muualla maailmassa, ja lisäksi on ilmiselvää että luontokuvauksesta on tullut isojen ihmismassojen harrastus, kyse ei ole vain muutaman asiaan perehtyneen ja innostuneen pienen piirin touhusta.



Björkstenin opas on hyödyllinen ja tarjoilee monta kiinnostavaa vinkkiä kohteiksi luonnosta kiinnostuneille valokuvaajille. Varjopuoleksi ehkä voi katsoa sen, että nämä kohteet tuskin jatkossa ovat vailla ylemääräistä ihmisten tunkua valokuvaamaan samoille apajille.

Hannu Hautala, Liisa Niemelä ja Markku Tanttu: Luontokuvaajan polut

Hannu Hautala, Liisa Niemelä ja Markku Tanttu suunnittelivat ja toimittivat tämän luonnonvalokuvaajille suunnatun oppaan, jossa annetaan vinkkejä hyvistä kuvauspaikoista sekä tietenkin siitä miten valokuvia luonnosta kannattaa ottaa: Luontokuvaajan polut (Temo, 1978; ISBN 951-99152-3-0).



Lainasin kirjan verratakseni siinä annettuja vinkkejä tuoreeseen teokseen Luontokuvaajan matkaopas, ja melko lailla samoilla linjoilla tässä kirjassa liikutaan, tosin valokuvaajalle tarjoillut kohteet ovat melko lailla erilaisia. Ja sekin ero on huomattava, että kirjan kuvitus on mustavalkoista, ja filmiajan rajoitukset luontokuvaajalle ovat ilmeisiä verrattuna nykyiseen digiaikaan.



Hyvin Hautala ja kumppanit aiheestaan aikoinaan kertoivat, ja olettaisin että kirjan lukeminen innosti useampaakin myöhemmin luonnonvalokuvauksessa tunnettua tekijää aihepiirin pariin.